Hauskan hilpeät hauvat

Piirros © Rewe

Mainokset

Collien tarina

Tervehdys, hyvät lukijat. Nimeni on Myy ja toimin Hopeanuoli!musikaalissa kertojananne, skotlanninlammaskoira Wilsonina. Normaalisti toisten elämiin, muutoksiin ja urotekoihin uppoutuvan kaikkitietävän kertojan urallani on nyt tullut aika kertoa jotain tavallisesta poikkeavaa: oma tarinani. Lue loppuun

Hyena herkkuja saa

Hei kaikki! (surullisenkuuluisa aloitus) Olen Viv, näyttelen Hopeanuoli!musikaalissa Hyenaa ja Hazukia. Olen 17 vuotias ja asustan pk-seudulla. Harrastuksiini lukeutuu laulaminen, tanssiminen (toistaiseksi vapaa-ajalla, yritän saada aikaiseksi tunnillemenoa), cosplay, teatteri ja roolipelaaminen. Tykkäilen myös suuuuuuresti luovasta kirjoittamisesta. Kyllä, minulla on karvainen turri kotona, oikein ihana ja suloinen röhkivä pieni possukkainen. Reilu vuosi ja 27kg on tuo Englanninbulldoggi :)

Päädyin Hopeanuoli!musikaaliin sitä kautta, että olin jo tuntenut pääjärjestäjät Rewen (Smith) ja Kiran (John) etukäteen. Näin Kiran Facebook- ilmoituksen koelauluista joskus marraskuun 2010 aikaan. Kartan aikalailla koe-esiintymisiä ja kaikenlaisia pääsykoetilanteita, joten heitin kommentilla ympäripyöreän vastauksen “Voisin ehkä tullakin.” Lopulta löysin itseni Espoosta, ensimmäisistä koelauluista.

Sain heti koelaulujen päätteeksi tietää roolini olevan Hyena. Voin paljastaa salaisuuden, etten ollut tuolloin katsonut Hopeanuolta loppuun, tai ainakaan hahmona Hyena ei soittanut minkäänlaisia kelloja. Iloisesta reaktiostani suurin osa oli siis oikeasti hämmennystä. Kotona taisin googletella hahmoa ja katsoa millaista roolia minulle oltiin lykkäämässä. Olin erittäin onnellisesti yllättynyt, että saisin pahishahmon näyteltäväksi, koska en halunnut missään nimessä puhtoista pulmusta osakseni. Prinsessat oli nähty, koettu, näytelty ja siirretty jo mappiin Ö. Onneksi kuitenkaan Hopeanuolesta ei löydy prinsessaa nimeksikään.

Mutta oikeasti, pahis?! Minulle? Oih, ihanaa! Okei, myönnettäköön, että Hyena ei ehkäpä ole pelottavimmasta (lue: uskottavimmasta) päästä. Mutta hahmona mielettömän mehukas näyteltävä.

© Rewe Fagerström

Treenien alkaessa tuntui oman paikan löytäminen hieman haastavalta. Olen isoissa ryhmissä aina alkuksi huuli pyöreänä, että “öh. Mitä mun oikeen pitäis tehdä jos mä seison tässä niin en oo varmaan kenenkään tiellä AI anteeks…”. Hämmentävää oli kuitenkin se, että samaan laumaan oli ajautunut hauvoja, joiden kanssa en uskonut pitävän syvempää kontaktia, kuin deviantART- watchaus (mainittakoon tässä meidän Akatora eli Reta. Oltiin hengattu Animeconissa 2009, mutta suurempaa yhteydenpitoa ei olla pidetty ennen musikaalia). Istuin Elinan (Kisaragi) vieressä ja yritin keksiä itsestäni jotakin kiinnostavaa kerrottavaa.

Ja voi kyllä, kun koreografioita oltiin jakelemassa, että kuka haluaa tehdä mitä, niin halusin ehdottomasti tehdä Saaran (tausta-apu) kanssa yhden tai kaksi. Näytöksen FAIJA!- koreografia on meidän käsialaamme, mutta lauma autteli sitten, kun laitettiin koreota käytäntöön ja muutama liike muutettiin.

Oli kovinkin pöllähtänyt fiilinki ensimmäisten treenien jälkeen, mutta ajattelin, että tässä vaiheessa ei vielä tiedä mitään. Ensimmäiset Facebook- kaveruudet hyväksyttiin, ellei niitä jo oltu hyväksytty koelaulujen aikaan.

Seuraavien kuukausien (lopputalvi-kevät) ja niiden sisältämien treenien aikana välttämättäkin höpinöi hauvojen kanssa, tutustui ja hengasi joko isommalla porukalla tai pienemmällä ryhmällä. Kun porukassa on tarpeeksi papupatoja, saa hiljaisemmatkin avoimemmiksi. Aloin löytämään paikkaani ja tunsin oloni paremmaksi porukassa. Näillä nurkilla taisi myös yleistyä käsite, että Hyena on lauman yleinen ‘narttu’. Tämä inside liittyy siihen, että vihaan suuresti sitä, kun minua hierotaan, mutta tykkäilen hieroa muita. Joten saatoin vain kävellä huoneeseen ja kysyä “Kuka haluu, et hieron?” ja uskokaa tai älkää, aina nousi tassu tai kolme.

Desuconista olimme kyselleet esiintymispaikkaa, mutta ei tapahtuma ottanutkaan meitä, mikä ketutti monia. Olin kyllä salaisesti siitä hieman iloinenkin, koska kyseeseen tulisi nyt lisäaika, joka oli auttamattoman tarvittua.

Kesällä erityisesti kaikki loksahti (omasta näkökulmastani) paikalleen. Saattoi johtua treenien määrästä, Traconin varmistamasta paikasta, treenitiloista ja entistä tiiviimmästä ryhmähengestä. Henki vain vahvistui vahvistumistaan, kun oli enemmänkin oletus kuin poikkeus, että treenien jälkeen on hengausta (= sitä yleistä höpinää ja kontaktia, joka yritetään mahd. hyvin jättää treeneistä pois ruokataukoa lukuunottamatta). Rewen ja Kiran boxi oli usein hengauspaikka johtuen siitä, että hirrrrmuisen moni pitkän matkan koira siellä yöpyi. Tämä toisaalta mahdollisti käsitteen ‘kollektiivinen ruoka’ yleistyminen ja sen, että iltamyöhään saatettiin vain nauttia mukavasta seurasta.

Pikkuhiljaa treenien tahti kiristyi. Viimeistään Munkkivuoren treenien alkaessa, alkoi homma olla about kasassa. Saatiin viimeisetkin tyhjät ja tärkeät roolit täytettyä, joka oli stressin helpotus, voi luoja kyllä! Kaikkein paras täyttö oli BEEEEEEEN, joka oli aiheuttanut ison päänvaivan, koska rooli on merkittävä (Ja niin upea Ben meille päätyikin!)

JA OIH SNIPER-HERRANI myös koki muutaman vaihdon matkan aikana, mutta olen erittäin tyytyväinen viimeisimpään malliin :)))

© Ville Karvonen

Munkkivuoressa oli mukavat, tosin hieman ahtaat ja kesällä kuumat tilat, mutta kelpasivat silti mainiosti. Viimeiset kuukaudet (eli ömm. Heinä-elo?) käytiin uupuvia osasia, hiottiin ja viilattiin sekä koreografioita, kohtauksia kuin myös pilkkua ja pohdiskeltiin visualisia seikkoja. Norsupiireissä alkoi nousta esille ensin “Hei enää kuukaus esitykseen!”, sitten “Enää pari viikkoo!” ja aina vain väheni. Jännitys kupli, ainakin omassa vatsassani.

Olin huolissani vasemman käteni kunnosta esityksessä. En ollut taistelukohtauksessa ollenkaan (ellette nyt sitä säälittävää nykimistä Sannia (Jaguar) vastaan laske taisteluksi), mutta kyynärpääni oli reistaillut ahkeraan, ja leikkauksen ajankohta oli suuri kysymysmerkki. Pystyin vain toivomaan, ettei se menisi Traconin kanssa päällekkäin. Lopulta paljastui, että minut leikattaisiin viikko esityksen jälkeen. Tämä on siis Hyenan mystisen siteen syy, mutta yritin välttää suuremmat vauriot.

Rehellisesti?

Esitys oli huippua hommaa.

Lauma on mahtava ja toinen perheeni.

Tracon oli jotain hienoa.

Tämä matka, tämä, hyvät uroot ja naaraat, TÄMÄ on ollut jotain pirun eeppistä.

En voi sanoa muuta kun, että Takahashin, yleisön ja meidän reaktiot on saaneet pään pyörälle. Minä rakastan meidän laumaamme. Me olemme upeita, vahvoja, voittamattomia ja meillä on suuret sydämet.

Mitä meillä on, on jotain erityistä.

Hennosta neidosta karhukoirien kärkeen – tarina Hakuron takaa

Ho ho Hokkaido! Pohjoisen poika tervehtii teitä. Ajattelin (ja Rewe vaati! Kesken koulupäivän!) kirjoitella vuorostani tänne Hopsu!blogiin. Nimeni on Nani (tai Oona) ja roolihahmojani olivat hurrrrmaava Hakuro ja ”se pilkku joka kuoli kaks kertaa”. :D

Ajattelin korkata tämän ensimmäisen Hopsu!blogikirjoitukseni kertomalla hieman miten päädyin esittämään Hakuroa. Minut, pieni pelokas tyttö, jota ei edes viiden vuoden teatterikokemus pelasta epävarmalta olemukselta ja hiljaiselta ääneltä, tuupattiin Hokkaidon kovimman koiraan saappaisiin. Miksi?

En muista koska kuulin ensimmäisen kerran Hopeanuoli!musikaalista, minä vain olin kuullut siitä. Halloweenina 2010 olin ES Halloweenissa ja Rewe siellä pyysi minua mukaan. Olin epävarma mukaanlähtemisen suhteen vaikka rakastan esiintymistä ja kaikenlaisia projekteja, sillä olin viimeksi katsonut Hopeanuolta penskana enkä oikein tiennyt siitä mitään. Lisäksi en osaa laulaa ja tanssikin sujuu kehnonlaisesti joten kaihdoin vähän ajatusta musikaalista, näytelmät ovat vahvempaa osa-aluettani. Rewe kuitenkin sanoi, että mukaan voi tulla myös puherooliin. Viimeinen silaus oli se, kun Rewe vei minut kylppäriinsä kertomaan salaisuuden: ”Kibi on ehkä meidän Hopeanuoli.” Lupauduin heti mukaan, sillä tiesin että jos ystäväni Kibi olisi mukana, musikaalista tulee eeppinen. (Joillekkin nimi Pikku-Ninja FFFighteista voi kertoa enemmän. ;3)

Olen pitkänmatkanhauva kuten Hakurokin.

Koeulvonnoissa minä en ollut harjoitellut Oi Beniä koska hain puherooliin. Mokomat pistivät minut kuitenkin laulamaan Suolilievelaulun (olin ollut mukana sanoittamassa sitä, joten tunsin kappaleen entuudestaan). Ensimmäiseksi minulle kaavailtiinkin Akatoraa/tiikeriveljestä koska Suolari oli enimmäkseen ”huutobiisi” eikä siinä olisi tarvinnut osata laulaa (kuulemma lol, nyt olen eri mieltä). Reta ja Pörrö kuitenkin napsaisivat Akan ja Kuron roolit ja minulta kysyttiin osaisinko huutaa ”Ho ho Hokkaido!”. Hieman ulapalla aloin huutamaan sitä Rewen ja muiden kanssa ja näin minut ristittiin Hakuroksi.

…siis KENEKSI?

En ollut kuullutkaan koko koirasta, en edes tiennyt ulkonäöltä, koska suomiversiosta mokoman esittäytyminen oltiin leikattu kokonaan pois! Siitä alkoikin melkoinen tutkiminen mihin sisältyi koko Hopeanuolen katsominen maratoonina eräs harjoituskerta, muutama ajatuskartta ja paljon Gingapediaa ja Googlea. Lopulta minulla oli jonkinsortin käsitys hahmosta joka oli samalla kovan luokan koiras että hieman erikoinen tapaus. Eikä tarvinnut laulaa. Täydellistä.

Sitten lähtikin hahmon kehitys liikkeelle ja ensimmäinen korjattava asia oli puhe. Minulla on aika tyttömäinen, paikkapaikoin kimittävä ääni joten minua pyydettiin puhumaan hieman matalampaa. Myös Hakuron kuuluisaa naurua lähdettiin harjoittelemaan ja olin epävarma sen kanssa aika pitkälle asti. Kun lopulta ajattelin että rooli alkaa sujua (ja sitä oltiin jopa kehuttu luonnerooliksi) katsoin minusta kuvatun videon ja petyin aika pahasti. Olen jokseenkin itsekriittinen ihminen ja roolisuoritukseni ei yltänyt läheskään sille tasolle mille olisin sen halunnut. Siitä lähtikin pohdinta, miten saisin karsittua luontaisen epävarmuuteni ja muutettua sen uskottavaksi äijäksi. En halunnut näyttää pikkutytöltä joka esittää Hakuroa, halusin OLLA Hakuro.

Alunperin käsikirjoituksessa ei ollut Hokkaido-tervehdystä ollenkaan ja esitin toiveen että se voitaisiin lisätä. Kun Rewe sitten kertoi visiostaan että Hakuro kaataa Hopeanuolen maahan oli reaktio enemmän tai vähemmän ”AAAAAAAAA EIIII ÄÄÄ” koska olin kovin ihastunut Kibiin tuohon aikaan. Sneaky Rewe! Ystävyytemme Kibin kanssa sai kuitenkin käänteen kun vihdoista viimein pariuduimme Desuconin yössä joten siinä meni sitten kainostelu ja kohtaus saatiin toimimaan. Hopeanuoli!rakkaus!musikaalista voisinkin kirjoitella Kibin kiusaksi lisää myöhemmin ;)

Lopulta kun aloimme käymään loppupään kohtauksia enemmän sain työstettyä rooliani lisää ja viimeisen silauksen antoi peruukki ja vaatteet. Pystyin heti eläytymään huomattavasti paremmin ja lopputulokseen olen enemmän tai vähemmän tyytyväinen. Ennen esitystä minulle tuntematon ihminen katsoi minua hyvin pitkään ja epäuskoisesti kun kerroin roolihahmoni; suloinen tyttö urheana uroona? Ulkonäkö voi pettää. Esityksessä ystäväni ihmettelivät muutosta. ”Ei toi voi olla Oona.”

Hakuro on minulle hyvin tärkeä rooli. Vaikken ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen, sain silti nauttia oman kehitykseni seuraamisesta. Hakuro oli ensimmäinen rooli josta oikeasti sain palautetta. Viiden vuoden aikana olen saanut kuulla tasan kolmea kommenttia; ”Olit söpö”, ”Olit ihan paska” ja ”Olit hyvä” (viimeisin aina äidin suusta).

Musikaaliprojekti oli hyvin kehittävää ja ehdottoman hauskaa aikaa. Toivon, että tämä ei loppuisi tähän ja saisin esittää Hakuroa vielä jatkossakin – ja entistä paremmin!

© Ville Karvonen

Älkääpä antako periksi, Hakuro kiittää ja kuittaa tältä erää.

Nani
i am precious

Suuren johtajan lauma ja sen kokoaminen

Oli syksy vuonna 2010, kun aloitimme Hopeanuoli!musikaali-projektin työstämisen. Oleellisena osana tähän kuului casting, roolitus. Hopeanuolessa on moninainen kaarti hahmoja ja tiesimme jo heti alkuun, ettemme kaikkia upeita, vihattavia, karismaattisia, legendaarisia ja karkeita koiria voisi tuoda osaksi musikaaliamme. Hahmojen paljous on tietyssä määrin rikkaus, mutta se saattaa kompastua ja lentää nenälleen kun sitä lähdetään lavalla toteuttamaan. Suurpiirteinen käsikirjoitus oli laadittu, mutta eli vielä ennen casting tilaisuutta suurien muutoksien alla kun emme vielä olleet varmoja mitkä hahmot saamme ja mitä emme.

Ensimmäiset ”koeulvonnat” järjestettiin Karakallion nuorisotalolla. Niihin haimme ihmisiä osallistumaan Internetin välityksellä – mainostamalla sosiaalisessa mediassa. Myös kaikille tutuille Hopeanuoli-faneille ja muille laulamisesta ym. kiinnostuneille lähti sana kiertoon. Lauantaina 18.12.2010 Espoon pienimmälle Nuta-tilalle saapui pieni joukko koe-esiintyjiä, tarkalleen yhdeksän (Reta, Pörrö, Nani, Kibi, Euva, Elina, Viv, Minna, Niko). Koe-esiintyjät viettivät aikaa keskenään leikkien merkeissä (mm. Upseeri käskee!) aina kun yksi heistä oli päätynyt mystiseen pikku huoneeseen koetuksen eteen. Pienessä huoneessa heitä odotti kauhistuttava näky…  (alapuolen kuva antaa viitteitä kokemuksesta)

Kira, Rewe ja Saara (kuva ensimmäisistä koeulvonnoista)

Huoneesta löytyi pöytä ja sen takana pällisteli kaksi karvalakkipäistä henkilöä, joiden välissä istui yksi hatuton henkilö. Nämä kolme olivat tilaisuuden tuomarit (Kira, Rewe ja Saara -kuvassa). Koelaulu ja -esiintymistilaisuus sisälsi kolme kohtaa, jotka olivat koelaulu (tai vaihtoehtoisesti esiintymisharjoite), improvisaatioharjoitus ja haastattelu. Koelaulukappaleena oli ensimmäisenä valmistunut ”Oi Ben”, jonka kokelaat saivat esittää omalla sovituksellaan. Saimme tästä hienoja ideoita lopulliseen versioonkin, vaikka suurin piirtein samoilla linjoilla kaikki olivatkin. Improvisaatioharjoitus oli seuraavanlainen:

”Me annamme sinulle kolme sanaa. Voit improvisoida niistä laulun, tarinan, esityksen, runon – ihan mitä vain haluat. Voit käyttää vain sanottuja kolmea sanaa, mutta sinun ei tarvitse. Laitamme sinulle soimaan taustalle musiikin, jonka aikana toteutat harjoituksen. Käytännössä voit tehdä mitä vain. ”

Kibin (Hopeanuoli) improvisaatio sanoista faija, taisto ja kosto.

Haastatteluissa tiedustelimme millaista roolia kukin oli hakemassa ja mitä he halusivat musikaalissa tehdä. Puhetta oli myös erilaisista osaamisista ja siitä, kuinka usein harjoituksiin kukin oli pääsemässä.  Kibi (Hopeanuoli) oli ainoa, joka tiesi tulevasta roolistaan jo ennen koeulvontoja. Koeulvontatilaisuus kuitenkin vakiinnutti Kibin paikan Hopeanuolena, sillä kaikki kolme tuomarinvirkaa toimittavat näkivät nuoressa miehenalussa kykyä, johon tämä vielä itse ei oikein uskonut tai luottanut.

Pientä roolia Jyväskylässä asumisensa vuoksi pohtinut Reta sai ehkä hieman hämmentyä, kun nimesimme tästä tiikeriveljeksistä vanhimman – Akatoran. Retan paperiin oli kauniin lauluäänen vuoksi kirjoitettu myös ”Fuji? Cross?”. Koe-esiintymisissä roolitus tuntui olevan yllättävän helppoa ja palaset loksahtivat monilta jo tuolloin paikoilleen. Ensimmäisistä koelaluista varmat roolit olivat Hopeanuolella, Akatoralla, Kurotoralla, Hyenalla ja Hakurolla. Meillä oli tuolloin myös ensimmäiset Ben (Niko) ja Cross (Minna), jotka molemmat pian kuitenkin jättäytyivät projektista ulkomaille muuttamisen ja kiireiden tähden. Myös meillä tuomariston edustajilla oli roolit: Kira (John), Rewe (Smith) ja Saara (Wilson). Euvalle mietittiin tämän toiveiden mukaisesti Bill:n roolia ja puhetta oli myös Akakabutosta, sillä Euvalla oli taitoa, jolla sellaisen asuin voisi toteuttaa.

*

Toiset koeulvonnat pidettiin kuukauden kuluttua (22.01.2011) ja niihin osallistui kahdeksan henkilöä, joista kolme (Elina, Euva ja Pörrö) olivat olleet mukana edelliselläkin kerralla. Uusina kasvoina tapasimme tuolloin Lotan, Sannin, Iiron, Jasminin ja Matin. Ohjelma oli sama kuin ensimmäiselläkin kerralla ja taas raikui Oi Ben.

Oi Ben – koelaulutilaisuus 22.01.2011

Toinen satsi oli astetta vaikeampi kuin ensimmäinen. Tiikeri trio sai kolmannen veljensä Lotasta, mutta muuten roolien päättäminen oli vaikeampaa. Matista oli suunnitteilla meille Riki, mutta kiireisen aikataulunsa vuoksi hän ei ollut vielä varma pystyisikö projektiin osallistumaan. Meillä kuitenkin alkoi jo olla hyvä kokonaiskuva siitä, millainen porukka olisi musikaalin ympärille rakentumassa.

*

Ensimmäiset harjoitukset pidettiin taas kun kuukausi oli kulunut (20.2.2011). Ne olivat ensimmäiset ja viimeiset yhden päivän harjoitukset. Niiden jälkeen kaikkiin harjoituskertoihin varattiin aina kokonainen viikonloppu. Tämä oli myös ainutkertainen visiittimme Vantaan puolella. Kyseisissä harjoituksissa kävimme läpi paljon paperiasia, teimme harjotteita ja pääsimme laulamaankin. Näihin harjoituksiin saapuivat myös tulokkaina Kristiina (Fuji/Musashi), Arttu ja Otso (Riki). Kristiina oli kuullut projektistamme Nanilta, Arttu Lotalta ja Otso Kibiltä ja Nanilta. Kristiinan toiverooli oli Fuji ja sen hän saikin, koska sopi rooliin täydellisesti niin upean lauluäänensä kuin kaiken muunkin puolesta (mm. animea katsellessamme totesimme että Kristiina vieläpä vain näyttää aivan Fujilta). Tässä vaiheessa Elinan, Iiron ja Sannin roolit olivat vielä mietinnässä, mutta päästyämme seuraaviin harjoituksiin ja Soukkaan niin jako alkoi kaikelta osilta selvitä.

Soukan nuorisotila tuli monille musikaalin myötä tutuksi. Siellä kaikille vakiintui nimikko roolit ja pian tiedettiin, että Elina oli Kisaragi, Iiro Moss ja Sanni Jaguar (Iiron ja Sannin roolitukset päätimme McDonaldsissa, heh). Myös Euvan rooli vakiintui kun hän luki ääneen Crossin osuuksia käsikirjoituksesta. Neiti oli loistava saluki ja siitä vain ei pääse ylitse (Huomatkaa: kommentin kirjoitti Smith).  Soukassa eri roolituksia lukemalla Kristiinalle tuli myös Musashin rooli.

Huhtikuun alussa saimme vahvistuksia kaivattuun rooliin, Sniperiin. Törmäsin Naomiin sattumalta  Manga Cafélla ja hän saapui seuraaviin harjoituksiin. Pian saimme joukkoomme myös Sensun, josta tuli ihana akrobaattinen Oliverimme. Myös ensi kertaa pitkästä aikaa Benin rooli sai kiinnostusta osakseen ja sitä lähti kokeilemaan Rika. Laumaan vahvistukseksi saimme myös Myyn, josta tuli meille uusi Wilson. Miksi näin? Saaralle oli selvinnyt, että hän pääsisi syksyllä opiskelemaan Skotlantiin ja sen tähden osallistuminen projektiin näyttelijänä ei ollut välttämättä mahdollista jos esityksen aikaan hän olisikin jo muuttanut Skontlannin maisemiin. Lisäksi poppooseen tuli vielä Yatsu sekä Thomas, joka otti valomiehen pestin. Äkisti meillä oli paljon uutta verta!

*

Munkkivuoren nuorisotalo Kameleontti tarjosi meille harjoitustilat loppukesäksi. Heinäkuun alussa saimme joukkoomme Visan (Chell), joka oli kuullut musikaalista coneissa ja lopulta törmännyt Fantasiapeleissä käydessään mainosjulisteeseemme. Kun kävin hänet harjoituspaikan ovelta hakemassa, kysyin suoraan haluaisiko hän mahdollisesti isomman roolin. Naomi ei ollut päässyt harjoituksiin pitkään aikaan ja Sniperin rooli oli liian iso, että sen olisi parilla viimeisellä harjoituskerralla saanut toimimaan uskottavasti. Visaa isompi rooli ei kauhistuttanut ja pian meillä oli taas upseeri. Myös Benin kohtalo oli taas vaakalaudalla. Henkilökohtaisista syistä Rika vetäytyi projektista ja olimme taas Benittömiä. Jos meillä olisi ollut näitä suurempia rooleja useampikin, niin niiden roolitus olisi loppupeleissä varmasti ollut mahdotonta. Benittömyys painoi kaikkia ja haimme ehdokkaita mm. Facebookissa. Loppujenlopuksi roolin sai Riikka aka ”Kurttu”, joks oppi vuorosanansa hälyttävän nopeasti että kaikki ihmettelivät suut pyöreinä ja mielet muikeina. Elina oli myös neuvotellut itselleen yhden veljen lisää ja Minazukiksi saimme Irenen eli Neeneen. Kaikkiaan Mutsun valtiaina esittäytyivät Elina (Kisaragi), Yatsu (Uzuki), Neenee (Minazuki) ja Viv, joka esitti myös Hyenaa, (Hazuki).

Alkoi todenteolla näyttää siltä, että lauma oli kasassa. Naomi sai Akamen rooli, joka musikaalissa toimi niin ninjasti, ettei kukaan tätä huomannut! Akame ja Oliver, joilla oli ehkä vähiten lava aikaa hahmoina, toimivat tärkeässä tehtävässä – lavastevastaavina.

Lopullinen cast näytti sitten tältä:

Hopeanuoli    Mikael “KiBi” Luotolahti
Riki        Otso “Falcon” Kirkkopelto
Cross        Elina “Euva” Pätsi
Ben        Riikka “Kurttu” Käkönen
Smith        Rewe “Smithu-sama” Fagerström
John        Kira “JohnnyDEPP” Yliperttula
Sniper        Visa “Chell” Tiitinen
Wilson        Myy “Myy” Lohi
Fuji, Musashi    Kristiina “Yashura” Kuusela
Akatora        Reta “Akareta” Inkeroinen
Kurotora    Minna “Pörrö” Huttunen
Chūtora        Lotta “Koala” Laajalahti
Hyena, Hazuki    Viliina “Viv” Kettunen
Moss        Iiro “Kivi” Järvi-Eskola
Jaguar        Sanni “Mossin poika” Kunttu
Hakurō        Oona “Nani” Paavilainen
Kisaragi        Elina ”Neko” Kaipainen
Uzuki        Jenni “Yatsu” Väyrynen
Minazuki    Irene “Neenee” Rautio
Oliver        Pinja “Sensu” Kinisjärvi
Akame        Oona “Naomi” Hokkanen

Mainittakoon vielä erikseen, että Visa teki myös Akakabuton roolin.

Mikä vaikutti erityisesti valintoihimme? No ensinnäkin ensimmäinen periaatteemme oli, että kaikki mukaan haluavat pääsevät tekemään projektia. Motivaatio ja into painoivat tietenkin vaakakupissa, mutta sitä kaikilta löytyi. Roolien suuruutta ja pienuutta määräsivät näyttelijöiden omat toiveet, harjoituskäynnit, karisma ja johtajien mielipiteet. Roolitukset perustuivat ensisijaisesti meidän järjestäjien päätöksiin, kunkin omiin toiveisiin ja sitten vielä lauman yhteiseen mielipiteeseen. Yhteishenkeämme alusta asti varmastikin ruokki se pieni seikka, että toivotimme iloisesti kaikki tervetulleiksi, jotka vain halusivat mukaan. on mukavaa myöntää, että olen ollut suuresti mukana näin mukavan poppoon kokoamisessa ja roolittamisessa.

Haukahduksin,

Smith (kolmannen joukkueenjohtaja)