Hyena herkkuja saa

Hei kaikki! (surullisenkuuluisa aloitus) Olen Viv, näyttelen Hopeanuoli!musikaalissa Hyenaa ja Hazukia. Olen 17 vuotias ja asustan pk-seudulla. Harrastuksiini lukeutuu laulaminen, tanssiminen (toistaiseksi vapaa-ajalla, yritän saada aikaiseksi tunnillemenoa), cosplay, teatteri ja roolipelaaminen. Tykkäilen myös suuuuuuresti luovasta kirjoittamisesta. Kyllä, minulla on karvainen turri kotona, oikein ihana ja suloinen röhkivä pieni possukkainen. Reilu vuosi ja 27kg on tuo Englanninbulldoggi :)

Päädyin Hopeanuoli!musikaaliin sitä kautta, että olin jo tuntenut pääjärjestäjät Rewen (Smith) ja Kiran (John) etukäteen. Näin Kiran Facebook- ilmoituksen koelauluista joskus marraskuun 2010 aikaan. Kartan aikalailla koe-esiintymisiä ja kaikenlaisia pääsykoetilanteita, joten heitin kommentilla ympäripyöreän vastauksen “Voisin ehkä tullakin.” Lopulta löysin itseni Espoosta, ensimmäisistä koelauluista.

Sain heti koelaulujen päätteeksi tietää roolini olevan Hyena. Voin paljastaa salaisuuden, etten ollut tuolloin katsonut Hopeanuolta loppuun, tai ainakaan hahmona Hyena ei soittanut minkäänlaisia kelloja. Iloisesta reaktiostani suurin osa oli siis oikeasti hämmennystä. Kotona taisin googletella hahmoa ja katsoa millaista roolia minulle oltiin lykkäämässä. Olin erittäin onnellisesti yllättynyt, että saisin pahishahmon näyteltäväksi, koska en halunnut missään nimessä puhtoista pulmusta osakseni. Prinsessat oli nähty, koettu, näytelty ja siirretty jo mappiin Ö. Onneksi kuitenkaan Hopeanuolesta ei löydy prinsessaa nimeksikään.

Mutta oikeasti, pahis?! Minulle? Oih, ihanaa! Okei, myönnettäköön, että Hyena ei ehkäpä ole pelottavimmasta (lue: uskottavimmasta) päästä. Mutta hahmona mielettömän mehukas näyteltävä.

© Rewe Fagerström

Treenien alkaessa tuntui oman paikan löytäminen hieman haastavalta. Olen isoissa ryhmissä aina alkuksi huuli pyöreänä, että “öh. Mitä mun oikeen pitäis tehdä jos mä seison tässä niin en oo varmaan kenenkään tiellä AI anteeks…”. Hämmentävää oli kuitenkin se, että samaan laumaan oli ajautunut hauvoja, joiden kanssa en uskonut pitävän syvempää kontaktia, kuin deviantART- watchaus (mainittakoon tässä meidän Akatora eli Reta. Oltiin hengattu Animeconissa 2009, mutta suurempaa yhteydenpitoa ei olla pidetty ennen musikaalia). Istuin Elinan (Kisaragi) vieressä ja yritin keksiä itsestäni jotakin kiinnostavaa kerrottavaa.

Ja voi kyllä, kun koreografioita oltiin jakelemassa, että kuka haluaa tehdä mitä, niin halusin ehdottomasti tehdä Saaran (tausta-apu) kanssa yhden tai kaksi. Näytöksen FAIJA!- koreografia on meidän käsialaamme, mutta lauma autteli sitten, kun laitettiin koreota käytäntöön ja muutama liike muutettiin.

Oli kovinkin pöllähtänyt fiilinki ensimmäisten treenien jälkeen, mutta ajattelin, että tässä vaiheessa ei vielä tiedä mitään. Ensimmäiset Facebook- kaveruudet hyväksyttiin, ellei niitä jo oltu hyväksytty koelaulujen aikaan.

Seuraavien kuukausien (lopputalvi-kevät) ja niiden sisältämien treenien aikana välttämättäkin höpinöi hauvojen kanssa, tutustui ja hengasi joko isommalla porukalla tai pienemmällä ryhmällä. Kun porukassa on tarpeeksi papupatoja, saa hiljaisemmatkin avoimemmiksi. Aloin löytämään paikkaani ja tunsin oloni paremmaksi porukassa. Näillä nurkilla taisi myös yleistyä käsite, että Hyena on lauman yleinen ‘narttu’. Tämä inside liittyy siihen, että vihaan suuresti sitä, kun minua hierotaan, mutta tykkäilen hieroa muita. Joten saatoin vain kävellä huoneeseen ja kysyä “Kuka haluu, et hieron?” ja uskokaa tai älkää, aina nousi tassu tai kolme.

Desuconista olimme kyselleet esiintymispaikkaa, mutta ei tapahtuma ottanutkaan meitä, mikä ketutti monia. Olin kyllä salaisesti siitä hieman iloinenkin, koska kyseeseen tulisi nyt lisäaika, joka oli auttamattoman tarvittua.

Kesällä erityisesti kaikki loksahti (omasta näkökulmastani) paikalleen. Saattoi johtua treenien määrästä, Traconin varmistamasta paikasta, treenitiloista ja entistä tiiviimmästä ryhmähengestä. Henki vain vahvistui vahvistumistaan, kun oli enemmänkin oletus kuin poikkeus, että treenien jälkeen on hengausta (= sitä yleistä höpinää ja kontaktia, joka yritetään mahd. hyvin jättää treeneistä pois ruokataukoa lukuunottamatta). Rewen ja Kiran boxi oli usein hengauspaikka johtuen siitä, että hirrrrmuisen moni pitkän matkan koira siellä yöpyi. Tämä toisaalta mahdollisti käsitteen ‘kollektiivinen ruoka’ yleistyminen ja sen, että iltamyöhään saatettiin vain nauttia mukavasta seurasta.

Pikkuhiljaa treenien tahti kiristyi. Viimeistään Munkkivuoren treenien alkaessa, alkoi homma olla about kasassa. Saatiin viimeisetkin tyhjät ja tärkeät roolit täytettyä, joka oli stressin helpotus, voi luoja kyllä! Kaikkein paras täyttö oli BEEEEEEEN, joka oli aiheuttanut ison päänvaivan, koska rooli on merkittävä (Ja niin upea Ben meille päätyikin!)

JA OIH SNIPER-HERRANI myös koki muutaman vaihdon matkan aikana, mutta olen erittäin tyytyväinen viimeisimpään malliin :)))

© Ville Karvonen

Munkkivuoressa oli mukavat, tosin hieman ahtaat ja kesällä kuumat tilat, mutta kelpasivat silti mainiosti. Viimeiset kuukaudet (eli ömm. Heinä-elo?) käytiin uupuvia osasia, hiottiin ja viilattiin sekä koreografioita, kohtauksia kuin myös pilkkua ja pohdiskeltiin visualisia seikkoja. Norsupiireissä alkoi nousta esille ensin “Hei enää kuukaus esitykseen!”, sitten “Enää pari viikkoo!” ja aina vain väheni. Jännitys kupli, ainakin omassa vatsassani.

Olin huolissani vasemman käteni kunnosta esityksessä. En ollut taistelukohtauksessa ollenkaan (ellette nyt sitä säälittävää nykimistä Sannia (Jaguar) vastaan laske taisteluksi), mutta kyynärpääni oli reistaillut ahkeraan, ja leikkauksen ajankohta oli suuri kysymysmerkki. Pystyin vain toivomaan, ettei se menisi Traconin kanssa päällekkäin. Lopulta paljastui, että minut leikattaisiin viikko esityksen jälkeen. Tämä on siis Hyenan mystisen siteen syy, mutta yritin välttää suuremmat vauriot.

Rehellisesti?

Esitys oli huippua hommaa.

Lauma on mahtava ja toinen perheeni.

Tracon oli jotain hienoa.

Tämä matka, tämä, hyvät uroot ja naaraat, TÄMÄ on ollut jotain pirun eeppistä.

En voi sanoa muuta kun, että Takahashin, yleisön ja meidän reaktiot on saaneet pään pyörälle. Minä rakastan meidän laumaamme. Me olemme upeita, vahvoja, voittamattomia ja meillä on suuret sydämet.

Mitä meillä on, on jotain erityistä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s