Mutta sehän on Sniper! Mitä hän oikein täällä tekee?!

Tulin passittamaan sinut taivaaseen! eikun siis…

:”Minä olen SNIPER. Ohun armeijan upseeri. Sinun kuolemasi!”

Taisiis oikeasti olen Visa ja asun Espoossa enkä Oun lumisilla vuorilla. Ja minulla oli kunnia olla mukana Hopeanuoli!musikaalissa. Joka on ylivoimaisesti elämäni parhaimpia kokemuksia ikinä!

Mitenkö päädyin mukaan?
Nooh. Tämä stoori lähtee liikkeelle Bakaconista jonne matkalla Desubussissa satuin kuulopuheena kuulemaan ensimmäisen kerran että jossakin on tekeillä Hopeanuoli!musikaali. Ajattelin tuolloin että ”Hyvin cool. Kun pääsis johonki semmoseen ittekki joskus”. Noh, unohdin asian toistaiseksi ja seuraavan kerran kuulin siitä Desuconissa, ja satuimpa myös kuulemaan että avustajia musikaaliin haetaan yhä, joten silloin ajattelin että pitääpä tsekata asiaa lähemmin kun pääsen kotiin. Mutta muistinko? No empä tietenkään.. Onnekseni sitten vähän myöhemmin Helsingissä pyöriessäni huomasin fantasiapelit liikkeen seinällä Hopeanuoli!musikaali lapun, jossa luki: ”Haluatko mukaan?” Ja siitä sitten viimeinkin kotiin päästyäni etsin musikaalin Facebook-sivun ja lähetin hakemukseni avustajaksi musikaaliin vielä samana iltana. Alunperin siis ajattelin että kaikki vähänkin isommat rooli oli tietenkin täytetty jo tuhat vuotta sitten ja olen erittäin onnellinen jos saan edes tulla mukaan johonkin avustavaan rooliin. Ilokseni sain nopean vastauksen, jossa minut kutsuttiin mukaan seuraaviin harjoituksiin. Pari päivää myöhemmin harjoituspaikalla vastassani oli Rewe joka sitten heti kysyi että suostuisinko mahdollisesti vähän isompaankin osaan. Ja sehän sopi erinomaisesti sillä parempaa sekä itselleni sopivampaa roolia ei olisi voinut pyytää.

Näin sitten sisään mentyämme tapasin lauman ensimmäistä kertaa. Sain käsikirjoituksen ja laulujen sanat. Koko porukasta en tuntenut ketään entuudestaan vaan kaikki olivat minulle uusia kasvoja. Baka- ja Desuconissa korkeintaan ohimennen nähnyt osan porukasta. Ja myöhemmin selvisi että se joku kuroshitsuji cossaaja jonka kanssa tuli juteltua siellä grillikioskilla desuconin aikaan olikin Naomi. No mutta ennaltatuntemisista tai tuntemattomuuksista huolimatta minut otettiin hyvin vastaan ja jo ensimmäisissä harjoituksissa aloin tuntea kuuluvani osaksi Hopeanuoli!musikaalin laumaa.

Isompi rooli mitä minulle ehdotettiin oli Sniper. Se ainoa todellinen pahiskoira sarjassa joten luonnollisesti suostuin rooliin sen kummempia miettimättä. Kuulin myös että musikaalissa olisi kohta jossa joutuisin Sniperina jopa laulamaan ja vieläpä soolona. Tämä fakta aiheutti hieman epäröintiä mielessäni mutta päätin jatkaa itsevarmasti alusta loppuun asti. Ja niinpä hyppäsin lennosta mukaan harjoituksiin jo tuolloin ensimmäisellä tapaamisella. Koko porukka on aivan mahtava ja tunsin olevani tervetullut joten syytä epäröintiin ei ollut.
Hieman myöhemmin sain myös kuulla että ilmeisesti ”vein” Sniperin roolin Naomilta joka myöhemmin tyytyi Akamen pieneen mutta tärkeään osaan. Ja syyhän tähän oli yksinkertaisesti aika, Naomilla oli kesällä jonkin verran menoja joiden takia osallistuminen harjoituksiin oli rajallinen. Minä taas olin vapaa harjoittelemaan koko kesän ja syksyn. Ja vaikka Sniperin rooli ei olekkaan isoimpia musikaalissa, vaatii se silti hyvän määrän harjoittelua ja osallistumista.
Myöhemmin minut roolitettiin vielä Vuoristokoiraksi ja lopulta vielä Akakabutoksi.

Ginga Nagareboshi Gin
Tuttavallisemmin Hopeanuoli, oli myös osa minun lapsuuttani, vaikka en koskaan päässytkään näkemään suomidub versiota ihan kokonaan. Osittain sen takia että en koskaan itse omistanut hopeanuolta VHSsällä ja toiseksi olin jo silloin kauan sitten sitä mieltä että ”Hyi kauhee miten törkeen huono dubbi!
En nyt tietenkään vielä silloin tiennyt ollenkaan mistä hopeanuoli oli tullut tai mitä se oli. Niinkuin ei tiennyt kukaan VHSsiä omistavista kavereistanikaan. Muistan joskus jossain noukkineeni käteeni hopeanuoli mangan ja lukeneeni sen siltä seisomalta. En toki tiennyt silloin mikä on manga, mutta kerroin myöhemmin lukeneeni jotain hopeanuoli sarjakuvaa ja oli hauskaa kun kukaan ei uskonut. Koska Hopeanuolihan on lastenohjelma!
Lasten ohjelma juu. Näin on monikin kaverini sanonut kun kerroin missä vietän kesälomani viikonloput aina syksyyn asti. Itse muistan silloin lapsena ajatelleeni jotain ”Mikä on tämä julma mutta niin mielenkiintoinen ohjelma (jossa on törkeen huono dubbi) mutta anyway”. Että en sanoisi hopeanuolen olevan alunperin ajateltu 4-10vuotiaille katsottavaksi. Mutta ihmisillähän nyt on kuten aina niin kovia ennakkoluuloja ja mielipiteitä.
Itse olen katsonut suomidubista kauan sitten osan, ja tässä nyt n.2vuotta sitten tuli vaan mieleeni että ”Hei mikäs se joku koira-anime oli? Se mis oli huono suomidub? Hmm” Ja eikä aikaakaan kun sekä Ginga Nagareboshi Gin että Ginga Densetsu Weed oli molemmat katsottu originaaliversioina enkku subeilla kahteen kertaan.

”Kuuletteko tuon? Meitä ajetaan takaa!”
Vuoristokoirakohtaus oli mielestäni yksi erinomaisen hyvin onnistunut kokonaisuus. Ideanahan oli alunperinkin toteuttaa suht nopeatempoinen taistelukohtaus jossai tapahtuu paljon lyhyessä ajassa.
Minä olen vuoristokoira #2 ja toisena Akatoran kimppuun käyvä ruskea, raitakorva&häntäinen koira.
Minulle vuoristokoirakohtaus merkkasi kovan hahmovaihtotahdin alkamista. Edellisestä sniperkohtauksesta oli toki hyvin aikaa vaihtaa vuoristokoiraksi, jonka jälkeen me 3 yleisön puolelta lavalle hyökkäävää vuoristokoiraa kiersimme aulan kautta ihmisvilinän läpi ja pienen salin ovista sisään. Vuoristokoiran asussa kohtausta odotellessa alkoi jo pikkuhiljaa tässä vaiheessa tulemaan kuuma mutta tämä oli minulle vasta alkua. Vuoristokoirakohtauksen aloittama taistelutoiminta ei osaltani loppunut vielä siihen kohtaukseen vaan sen jälkeen minulla tosiaan oli kiire HETI vaihtaa Sniperiksi ja siitä sitten alkoikin suoraan seuraava taistelukohtaus Hopeanuoli vastaan Sniper.

                                                         ”Ajakaahan siis varovasti.”

Sniper Vs. Hopeanuoli
Sniperin roolin suurin kohokohta, jota oli erittäin jännä lähteä suunnitelemaan ja tekemään. Aloitimme kohtauksen suunnittelemisen Kibin kanssa jo hyvissä ajoin ja harjoittelimme sitä aina kun se oli mahdollista. Tämän kohtauksen harjoittelussa oli se olennainen ongelmapointti että Hopeanuolta tarvitaan aina jokapaikassa ja siksi kahden näyttelijän kohtaukselle ei voitu uhrata varsinaisista harjoituksista paljoa. Mutta siitä huolimatta pääsimme harjoittelemaan kohtausta hyvin ja suunnittelimme kohtauksen kohta kohdalta, kokeilemalla ja ideoimalla yhdessä. Kohtauksesta suunniteltiin alunperinkin mahdollisimman koiramaista fighttia. Palautteesta päätellen tämä onnistuikin hyvin.
Oma verrattaen vähäinen kokemukseni aihepiiriin liittyen sekä Kibin uskallus, luottamus ja liikunnallisuus olivat hyvin hyödyksi tätä kohtausta tehdessä.
Kohtausta oli erittäin hauska tehdä ja toteuttaa

Vuoristokoirakohtauksen jälkeen minulla oli kokonaiset pari minuuttia ennenkuin pitäisi olla taas Sniper, mikki päässä ja taistelemassa Hopeanuolta vastaan, mutta jotenkin tämä kaikki kävi yllättävän hyvin ja nopeasti ja ehdin jopa ihan hetken hengähtää ennen suurta kohtausta. Kohtaus sujui hyvin ja yleisön reaktio repliikkiini ”Hiljaa! Auttakaa minut ales täältä!!” Oli aivan loistava ja erinomaisen palkitseva. Mutta hahmonvaihtopaineet tässä vaiheessa olivat osaltani vasta alussa sillä seuraavaksi oli vuorossa Akakabuto.

ROAR! Akakabuto. Puvun sisällä ja ulkopuolella.
Sniper Vs. Hopsun jälkeen minulla oli hetki aikaa olla ja sitten alkaa työstämään Akakabutoa ylleni. Pienellä avustuksella puku olikin pian päälläni ja sitte kohti loppuhuipennusta.
Ilmeisistä syistä johtuen en puvun sisältä nähnyt kovin hyvin minnekkään joten lavalla oleminen oli sitä myöten jotenkin jännempää, hieman stressaavaakin. Pimeälle lavalle astuminen puvun kanssa oli yksi jännittävimmistä kokemuksista ikinä. Ja yleisön hurrauksesta päätellen puku teki jonkinmoisen vaikutuksenkin.

Akakabuton rakennus ja toteutus oli musikaalin näyttelemiskategorian ulkopuolella varmaankin se haastavin yksityiskohta, joka saatiin kasaan yllättävänkin hyvin loppujen lopuksi. Paikan päällä vielä lievänä ongelmana oli puvun kanssa kaatuminen ja nouseminen jota tulisin tekemään useampaankin otteeseen. Mutta saimme kuin saimmekin puvun kestämään ja pään pysymään kiinni puvussa. Kokeilin toki puvun kanssa kaatuilemista ja toimimista backstagella pariin otteeseen ennen esitystä.

Kun rakenteelliset onkelmat oli saatu alta pois enää oli jäljellä itse esitys. Ja siinä ainoaksi ongelmaksi nousi kuumuus puvun sisällä. Jonka pääsin kokemaan täysin vasta itse esityksessä. Ymmärtänette vuoristokoirakohtauksen ja Sniper.vs.Hopsun jälkeen olo oli jo valmiiksi hyvän lämmin ja ei siinä muuten mitään mutta Akakabuton puvun sisällä olo  alkoi käydä jo loppukohtauksen puolessa välissä aika tuskaisaksi. Siitä johtuen ”kuollut” -liikkuva Akakabuto. Vaikka Akakabutohan ei vielä tässä kohtaa ollut lopullisesti kuollut niin ikävästi jouduin toisen kerran kaatuessani ottamaan toisen käteni vasemmasta tassusta, raapimaan kutisevaa naamaani…
Muuten Akakabuto taisi onnistuakin aika hyvin. Itseäni jäi vain vaivaamaan pientä hämmennystä aiheuttaneet tekniset virheseikat kohtauksen aikana, mutta ainakin kokonaisuus toimi ja olen siihen tyytyväinen.
Kiitos Akakabuto vastaavalle Elinalle ja kaikille rakentamisessa mukana olleille kovasta työstä.
Ja jos ketään jäi mietityttämään. Niin loppukumarruksissa Sniper-Cross kumarrus Akakabuton pään kanssa oli minun yritykseni osoittaa credittiä puvun päävastaavalle, pukua päällä pitäneen osassa.

”Teknisiä ongelmia? Minun Hopeanuoli!musikaalissani?!”
Valitettavasti. Aiemminkin paljon todettu asiasta joten pidän oman vuodatukseni aiheesti lyhyenä. Mikit olivat törkeän hintaisia ja huonosti toimivia. Varmasti osittain myös siitä syystä että niitä ei päästy testaamaan ja säätämään läheskään tarpeeksi ennen esitystä. Lisäksi nimenomaan mikit oli varattu meille vain esityspäivälle joten periaatteessa kunnon testauksesta ja käytöstä myös perjantaina olisi kai pitänyt maksaa tuplahinta per mikki (:”you gotta be kidding me”) mutta Tampere-talon väki oli sentään sen verran kohtuullista että mikkeihin päästiin tutustumaan ja niitä SAATIIN edes testata jo silloin perjantaina.

Kaikki muut tekniset ongelmat koko aikana johtuivat täysin harjoituksen puutteesta, ja olen tyytyväinen että musikaali meni kuitenkin hyvin ja ääni & valo vastaavat ihmiset selviytyivät vaikeasta hommasta kunnialla. Kuitenkin ilmeisesti isompi osa porukasta oli esityspäivänä tutustumassa kohtauksien valo-ääni suunnitelmiin ja käsikirjoitukseen, ja sikäli kun perjantain harjoittelu pienessä salissa ei riittänyt meillekään Tampere-talolla. Siinä suhteessa kaikki onnistuivat erinomaisesti ja mitään isompaa ei sen puolesta käynyt.
Jännitys ja stressi oli korkealla ennen musikaalia ja vielä perjantain harjoituksissakin. Allekirjoittanut jopa backuppasi turhautumistaan hyvin tapojensa vastaisesti voimasanalla. Mutta hyvinhän siitä loppujen lopuksi selvittiin. Ja loppufiilikset olivat aivan legendaariset.

Kaverieni sanoin:
:”Noh miltä tuntu seistä backstagella odottamassa et esitys alkaa?”
:”Jännittiks?”
:”Oliko puhe selvää vai tärisyttikö liikaa ku piti mennä lavalle?”
Jännitys ennen esitystä. Melko coolina ja rauhallisena henkilönä sanon että ei perjantaina eikä lauantaina sillä tavalla kauheesti jännittänyt. Not at first anyway.. Esiintymis into sen sijaan oli kova.
Olo oli ihan cool aina siihen asti kun oltiin odottamassa openingia ja kuulosteltiin sisään tulevaa yleisöä. Joku myös tokaisi jotain että ”Siel on koko sali täynnä ihmisiä!” -Tässä vaiheessa alkoi jännitys tuntuakin. Mutta opening meni rutiinilla ja kun viimein päästiin ekaan kohtaukseen missä minä olin myös äänessä, olo oli jo hyvinkin itsevarma ja into päästä lavalle huipussaan. Siinä vaiheessa kun aloin huutamaan myöhässä saapuvalle Benin porukalle, kaikki jännitys katosi kokonaan ja jäljellä oli vain hyvä, itsevarma ja luontainen olo joka jatkui koko esityksen ajan.

:”Hopeanuoli!musikaali kiittää yleisöä!”
Esityksen jälkeen fiilikset olivat ansaitusti todella korkealla koko laumalla ja yleisön päätä huumaavat aplodit ja huuto palkitsivat varmasti jokaisen esiintyjän hyvin, kirjaimellisesti. Eli kiitos yleisölle joka oli kokoajan mukana, jo alusta asti ja ihan loppuun asti, parempaa yleisöä ei voi musikaali saada.
Musikaalin jälkifiilistely jatkui näin kivasti koko loppu conin ja myös seuraavat pari viikkoa.
Kiitos myös kaikille musikaalia kuvanneille, niin videoista kuin kuvista!

                                      ”*Lets just get this over with.*” -Sniper

Sniper kiittää ja kuittaa tähän raivoisaan repliikkiin.

”AAAAAAARRRHHH!!!”

Mainokset