Hopeanuoli!rakkaus!musikaali eli miten päästä pois friendzonelta

Ystävänpäivätervehdys Tampereelta!
 

Tänä vuonna minulla on erityinen syy olla onnellinen ystävänpäivänä ja siihen liittyy suurilta osin, mikäs muukaan kuin, Hopeanuoli!rakkaus!musikaali. Se on kertomus nuoresta pojasta, joka epäonnekseen on joutunut friendzonelle ja joka mestarietsivä Smithin kuonon ja eräiden tapahtumien ansiosta nousee Turkulaiseksi sankariksi ja saa ihailijoiltaan vessaharjan. Tässä teille siis ystävänpäivähöttöä tuutin täydeltä, olkaa hyvät.

Faktahan on, että en moneen vuoteen sietänyt edes ajatusta Kibistä poikaystävänä, syynä ehkä se että olimme jo niin hyvä parivaljakko. Jotenkin en vain pitänyt ajatuksesta yhtään. Juttuun olimme tulleet alusta asti aivan loistavasti ja oli ihan luonnollista että sain kuulla vihjailuja ties keneltä, mutta suutuin niistä aina. Pariutuminen Kibin kanssa oli ehkä kammottavin ajatus ikinä, pelkäsin sitä oikeasti. Kibi on poika ja ystävä vaan ei poikaystävä!

Ja sitten kävikin ilmi että Kibi tykkää minusta. Asia puhuttiin ja kuopattiin (mukamas) ja jatkettiin elämää, kunnes…

…tulin järkiini ja älysin mitä haluan mieheltä. Siihen vaaditiin yksi sekava seurustelusuhde ja kaksi vuotta kunnes kauhukseni/ilokseni huomasin että ei hitto, ihastuinko MÄ Kibiin! Näimme toisiamme tavallista enemmän juurikin musikaaliharjoituksissa ja tässä vaiheessa Hopeanuoli!rakkaus!musikaali saakin alkunsa kun mestarietsivä Smith (aka Rewe) vainuaa että ilmassa on jotain muutakin kuin raavaiden uroiden hikeä rankan treenin jälkeen.
Image

Alkoi aika jolloin Smith lähti liikkeelle hienovaraisesti kuulostellen molempia osapuolia. Hän valoi toivoa jo hieman luovuttaneeseen Kibiin ja rohkaisi minua kun mietin mahtaako Kibi enää pitää minusta. Joinakin aikoina hän saattoi saada meiltä molemmilta epätoivoisia viestejä samaan aikaan. Tilanne alkoi valjeta pikkuhiljaa molemmille osapuolille. Eräänä yönä kun me kaikki nukuimme Rewen sängyssä, Kibi oli ensin silittänyt Reweä ja sitten, ensimmäistä kertaa ikinä, hän silitti minua. Tuntui kuin koko kehoni olisi vain täyttynyt kysymyksistä ja ajatuksista, toiveista. En pystynyt saati halunnut liikkua. Emme puhuneet asiasta jälkikäteen vaikka molemmat taisivat tietää jo mistä tuuli.

Ja sitten Desucon 2011 tuli ja yön pimeinä tunteina minulle kuukausien, Kibille noin kahden vuoden odotuksen jälkeen vihdoin pariuduimme järvenrannassa. Harjoituksissa aluksi ihastutimme, sitten vihastutimme kun joka välisssä tunkeuduin Kibin lähelle. Se oli tavallaan kuitenkin todella onnekasta aikaa suhteen kannalta, näimme toisiamme joka viikko esitykseen asti. Siitä eteenpäin alkoikin melkoinen koetus Tampere-Turku-välimatkan ja yo-kokeiden kanssa, mutta pian ollaan onneksi jo voiton puolella. Kyllä rakkaus kolhuja kestää.

Image

Tarinan opetus onkin että oli tilanne miten epätoivoinen tahansa, aina on toivoa! Ymmärrettävästi liikaa ei kannata kuitenkaan takertua. Kuitenkin, joskus sinnikkyys palkitaan ja vaikka seurustelu ei todellakaan ole vain ruusun terälehtiä ja ihania hetkiä niin lopussa kiitos seisoo. Ja niinhän se tekee; kiitos Rewelle kahden hengenheimolaisen yhteensaattamisesta!

Hyvää ystävänpäivää jokahauvalle toivottelee Hakuronne!

Image

Mainokset

Hennosta neidosta karhukoirien kärkeen – tarina Hakuron takaa

Ho ho Hokkaido! Pohjoisen poika tervehtii teitä. Ajattelin (ja Rewe vaati! Kesken koulupäivän!) kirjoitella vuorostani tänne Hopsu!blogiin. Nimeni on Nani (tai Oona) ja roolihahmojani olivat hurrrrmaava Hakuro ja ”se pilkku joka kuoli kaks kertaa”. :D

Ajattelin korkata tämän ensimmäisen Hopsu!blogikirjoitukseni kertomalla hieman miten päädyin esittämään Hakuroa. Minut, pieni pelokas tyttö, jota ei edes viiden vuoden teatterikokemus pelasta epävarmalta olemukselta ja hiljaiselta ääneltä, tuupattiin Hokkaidon kovimman koiraan saappaisiin. Miksi?

En muista koska kuulin ensimmäisen kerran Hopeanuoli!musikaalista, minä vain olin kuullut siitä. Halloweenina 2010 olin ES Halloweenissa ja Rewe siellä pyysi minua mukaan. Olin epävarma mukaanlähtemisen suhteen vaikka rakastan esiintymistä ja kaikenlaisia projekteja, sillä olin viimeksi katsonut Hopeanuolta penskana enkä oikein tiennyt siitä mitään. Lisäksi en osaa laulaa ja tanssikin sujuu kehnonlaisesti joten kaihdoin vähän ajatusta musikaalista, näytelmät ovat vahvempaa osa-aluettani. Rewe kuitenkin sanoi, että mukaan voi tulla myös puherooliin. Viimeinen silaus oli se, kun Rewe vei minut kylppäriinsä kertomaan salaisuuden: ”Kibi on ehkä meidän Hopeanuoli.” Lupauduin heti mukaan, sillä tiesin että jos ystäväni Kibi olisi mukana, musikaalista tulee eeppinen. (Joillekkin nimi Pikku-Ninja FFFighteista voi kertoa enemmän. ;3)

Olen pitkänmatkanhauva kuten Hakurokin.

Koeulvonnoissa minä en ollut harjoitellut Oi Beniä koska hain puherooliin. Mokomat pistivät minut kuitenkin laulamaan Suolilievelaulun (olin ollut mukana sanoittamassa sitä, joten tunsin kappaleen entuudestaan). Ensimmäiseksi minulle kaavailtiinkin Akatoraa/tiikeriveljestä koska Suolari oli enimmäkseen ”huutobiisi” eikä siinä olisi tarvinnut osata laulaa (kuulemma lol, nyt olen eri mieltä). Reta ja Pörrö kuitenkin napsaisivat Akan ja Kuron roolit ja minulta kysyttiin osaisinko huutaa ”Ho ho Hokkaido!”. Hieman ulapalla aloin huutamaan sitä Rewen ja muiden kanssa ja näin minut ristittiin Hakuroksi.

…siis KENEKSI?

En ollut kuullutkaan koko koirasta, en edes tiennyt ulkonäöltä, koska suomiversiosta mokoman esittäytyminen oltiin leikattu kokonaan pois! Siitä alkoikin melkoinen tutkiminen mihin sisältyi koko Hopeanuolen katsominen maratoonina eräs harjoituskerta, muutama ajatuskartta ja paljon Gingapediaa ja Googlea. Lopulta minulla oli jonkinsortin käsitys hahmosta joka oli samalla kovan luokan koiras että hieman erikoinen tapaus. Eikä tarvinnut laulaa. Täydellistä.

Sitten lähtikin hahmon kehitys liikkeelle ja ensimmäinen korjattava asia oli puhe. Minulla on aika tyttömäinen, paikkapaikoin kimittävä ääni joten minua pyydettiin puhumaan hieman matalampaa. Myös Hakuron kuuluisaa naurua lähdettiin harjoittelemaan ja olin epävarma sen kanssa aika pitkälle asti. Kun lopulta ajattelin että rooli alkaa sujua (ja sitä oltiin jopa kehuttu luonnerooliksi) katsoin minusta kuvatun videon ja petyin aika pahasti. Olen jokseenkin itsekriittinen ihminen ja roolisuoritukseni ei yltänyt läheskään sille tasolle mille olisin sen halunnut. Siitä lähtikin pohdinta, miten saisin karsittua luontaisen epävarmuuteni ja muutettua sen uskottavaksi äijäksi. En halunnut näyttää pikkutytöltä joka esittää Hakuroa, halusin OLLA Hakuro.

Alunperin käsikirjoituksessa ei ollut Hokkaido-tervehdystä ollenkaan ja esitin toiveen että se voitaisiin lisätä. Kun Rewe sitten kertoi visiostaan että Hakuro kaataa Hopeanuolen maahan oli reaktio enemmän tai vähemmän ”AAAAAAAAA EIIII ÄÄÄ” koska olin kovin ihastunut Kibiin tuohon aikaan. Sneaky Rewe! Ystävyytemme Kibin kanssa sai kuitenkin käänteen kun vihdoista viimein pariuduimme Desuconin yössä joten siinä meni sitten kainostelu ja kohtaus saatiin toimimaan. Hopeanuoli!rakkaus!musikaalista voisinkin kirjoitella Kibin kiusaksi lisää myöhemmin ;)

Lopulta kun aloimme käymään loppupään kohtauksia enemmän sain työstettyä rooliani lisää ja viimeisen silauksen antoi peruukki ja vaatteet. Pystyin heti eläytymään huomattavasti paremmin ja lopputulokseen olen enemmän tai vähemmän tyytyväinen. Ennen esitystä minulle tuntematon ihminen katsoi minua hyvin pitkään ja epäuskoisesti kun kerroin roolihahmoni; suloinen tyttö urheana uroona? Ulkonäkö voi pettää. Esityksessä ystäväni ihmettelivät muutosta. ”Ei toi voi olla Oona.”

Hakuro on minulle hyvin tärkeä rooli. Vaikken ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen, sain silti nauttia oman kehitykseni seuraamisesta. Hakuro oli ensimmäinen rooli josta oikeasti sain palautetta. Viiden vuoden aikana olen saanut kuulla tasan kolmea kommenttia; ”Olit söpö”, ”Olit ihan paska” ja ”Olit hyvä” (viimeisin aina äidin suusta).

Musikaaliprojekti oli hyvin kehittävää ja ehdottoman hauskaa aikaa. Toivon, että tämä ei loppuisi tähän ja saisin esittää Hakuroa vielä jatkossakin – ja entistä paremmin!

© Ville Karvonen

Älkääpä antako periksi, Hakuro kiittää ja kuittaa tältä erää.

Nani
i am precious