Alun ihme ja takaisin lähtöruutuun!

966554_10151602732058630_1494877965_o

Kuva ei välttämättä liity täysin tapaukseen.

Musikaalin maalailun kappaleellisesti aloitti ”Oi Ben”. Taustakappaleen virkaa toimitti Ginga Nagareboshi Ginin soundtrackin ”Across the sea”, jonka moni varmasti muistaa soineen Hopeanuoli animen kohdassa, jossa koirat ovat saapuneet meren äärelle. Tämän voisi päätellä myös nimestä, mutta meille se oli elintärkeää, että se soi juurikin siinä. Nostalgian arvo painoi mittakupissa huomattavalla tavalla. Alkuhahmotteluna olimme listanneet mitkä kappaleet sopisivat mihinkin kohtaan, pohjaten suunnitelmaa pitkälti animeen.

Oli taasen suhteellisen myöhäinen ilta, vaikkakin syksyllä illat ovat pitkiä ja pimeitä, joten saattoihan se olla aikaisempikin ajankohta. Mutta! Olimme Saaran kanssa istuutuneet pöydän ääreen, jolla oli ainakin paperia, kyniä, tietokone, kaiuttimet ja jossain vaiheessa myös ES-energiajuomaa (lasissa tai tölkissä). Vähän siinä pähkäilimme, että miten asia nyt pannaan alulle ja mitä oikeastaan teemme ja miten. Aloimme kuunnella kappaletta. Mielienperukoilta alkoi hipsiä esiin sanoja, jotka sopisivat melodiaan ja kappaleen kerronnallisuuteen. Väsyneenä ja energiajuomaan nojaten saavutimme väsymyksen ja valveillaolon jännittävän olotilan, jonka tulosta nimitimme niin, että ”ES puhui meille”. Ideoita pulppusi ja kuulosti että sanat olisivat jo olleet kappaleessa, kun me sitten vain kirjoitimme ne paperille ylös.

Esikoisen valmistuttua aloimme työstämään useaa kappaletta samaan aikaan, sillä aina kun yhteen kyllästyi ja ideoita ei löytynyt pystyimme nappaamaan toisen ja käyttämään kaiken ajan hyväksemme. Halloweenin aikaan työstyivät Faija!, Suolilievelaulu ja Opening.

Mutta siitä onkin jo kauan…

Tämä kaikki tapahtui vuonna 2010, vaikka pilkkua viilaten voi mainita, että osa kappaleista valmistui seuraavan vuoden puolella kevättalvesta. Siitä on jo siis jokunen tovi, mutta silti niitä hetkiä on hyvä muistella. Itselläni heräsi vasta nyt oivallus siitä, että satuin työskentelemään 2010 kevättalvesta erään tv-tuotannon parissa, johon liittyi vahvasti musikaalisuus. Antoiko työskentely Kuorosodan bäkkärillä lisää poweria siihen, että seuraavana syksynä olisin täysillä fiiliksillä tekemässä musikaalia lapsuuteni toisesta lempianimesta?

En tosiaan miettinyt asiaa kuin ehkä vasta nyt, vaikka esimerkiksi rakkaalla äidilläni tämä oli käynyt mielessä. Uskon kyllä, että siinä on jotain perää. Kuorosodan ja Hopeanuoli!musikaalin harjoitusmetodeissa oli loppupeleissä samantapainen runko. Molemmissa tehtiin pitkiä viikonloppuja, syötiin, harjoiteltiin koreografioita, avattiin ääntä ja laulettiin. Vaikka tuotannoissa on tietenkin eronsa, niin on mukavaa muistella miten paljon yhteistä niissä loppupeleissä on. Ei olla siis tähdistä liian kaukana!

taka

Kuopion esityksen jälkeen käytiin vielä ihmettelemässä Takahashia Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa (allekirjoittanut oli vielä hirmuisen taudin takia erityisen ruumis)

Weed-musikaali?

Alusta on hyvä puhua ihan, että nämä vanhat aivosolut pysyvät vireinä ja senkin takia, että uusia alkuja tulee kovalla vauhdilla! Toinen työryhmä on työstämässä Hopeanuoli saagan hengessä uutta musikaalia Hopeanuolen pojasta Weedista. Kyseisestä projektista tietojeni mukaan saa tutkailtua lisää osoitteesta: http://hopeisetsivut.net/musikaali/ He ovat hakemassa projektilleen tukitiimia rahoituksen ym. muodossa. Joka on aivan loistava juttu, sillä kokemuksesta osaan kyllä sanoa, että tällaisiin prokkiksiin uppoaa rutosti rahaa kaikilta osapuolilta.

”Hopeanuoli!musikaalin uusi musikaali??”

Kuten Facebook-ryhmässämmekin tuli jossain vaiheessa mainittua, niin olen minäkin sitten taas päätynyt uuden musikaali prokkiksen pariin. Uusi projekti ei liity Hopeanuoleen, mutta luultavasti tällä pienellä kuopuksella on myös aika paljon nostalgia arvoa… c: Työryhmä ei ole sama kuin Hopeanuoli!musikaalissa, vaan työ on aloitettu täysin puhtaalta pöydältä. Toki mukana on joitain Hopsu!musikaalista tuttuja kasvoja, mutta myös uusia. Tulemme myöhemmin hakemaan näyttelijöitä, joten kannattaa pitää korvat ja silmät auki!

IMG_20140201_205026

Innovatiivinen luomisprosessi uuteen musikaaliin liittyen.

Aikataulullisesti olemme uumoilleet esitysvuodeksi 2016, jotta kirjoittamiseen ja kaikkeen muuhunkin jää mukavasti aikaa. Aijomme olla myös viisaampia ja hakea prokkikselle rahoitusta. Nyt onkin ihanaa muistella Hopeanuoli!musikaalin alkutaipaletta ja mitä kaikkea sielloin puuhattiin ja opittiin. Jos opittiin paljon, niin tästä uudesta projektista saadaan ehkä edeltäjäänsäkin kovempaa settiä, jos heitämme itsemme niin täysillä likoon kuin vain voimme. Luultavasti projektit eivät kuitenkaan tule olemaan täysin vertailukelpoisia eikä sitä kahta lastaan halua edes alkaa vertailemaan. Eihän sitä vain pysty! ;__;

Mutta kuten arvata saattaa, niin  into ja lippu on korkealla uuden projektin nimiin. Olemme saaneet suuria linjoja piirrettyä, mutta julkaisemme tarkempaatietoa prokkiksen aiheesta, sisällöstä ja muusta myöhemmin, kun lopullinen kuva on piirretty. Se pitäisi kuitenkin tapahtua jo tämän vuoden puolella. Varautukaa jytinään! <3

Mainokset

Terveisiä Takahashilta Japanista! (Sensein lahja musikaalilaisille)

20. luukku

Iltalehden juttu aiheesta, jossa kahdessa kuvassa vilahtaa meitä hauvoja! Löydättekö lauman edustusta salikuvasta? ;)

heylisten

Mitä itse fanitat? Löytyykö kiinnostusta vaikka My Little Ponyja kohtaan vai innostaako Tolkien yhtälailla? Entäs Harry Potter, Doctor Who, Sherlock, Homestuck, Marvel tai vaikka videopelit (Assassin’s Creed, Pokémon, World of Warcraft jne.)? Iki-ihana Disney, Supernatural, Adventure Time, South Park, Futurama, Studio Ghibli, Vocaloid, Resident Evil tahi mystinen meme-kulttuuri? Oletko sekaisin Creepy Pastoista vai oletko puhdasverinen leffanörtti? Inspiroiko Pixar, Megaman, Slenderman tai Humon? Tai ihan jokin muu? Mikä? Kerro!!~

Joko olet huomannut ettei meillä pahemmin ole tapahtumia tällaiselle? Mutta hei! Jos tapahtuma, jonka sisältö mukavasti sivuisi näitä populaarikulttuurin eri osa-alueita, kiinnostaisi niin kurkatkaa ihmeessä: http://stadicon.tumblr.com (höhö, työnimi!) Animekin on tietenkin sallittu. Tapahtuma on mieleltään avoin kaikkia fandomeja kohtaanja auttaa niitä kohtaamaan toisensa mukavissa merkeissä.

Kyseisen tapahtuman ensimmäisen tulemisen ajankohdaksi on kaavailtu tulevaa syksyä 2013. Kannattaa pysyä kuulolla aiheesta ja jos kiinnostaa vielä enemmän (tulla mukaan tekemään, tarjoamaan ohjelmaa jne.) niin ottakaa rohkeasti yhteyttä pääjehuun: rinpara@gmail.com tai huudelkaa ujoina Tumbleriin.

Jep, tulossa olisi popkulttuuritapahtumaa moneen makuun! Itsekin tosiaan olen mukana ko. tapahtuman järjestämisessä. Lähdin mukaan, koska idea iski täysillä, sillä oma harrastamiseni ei millään lailla rajoitu vain mangaan & animeen ja japanilaiseen populaarikulttuuriin. Tykitän täysillä monia länsimaisia tuotoksia ja lista on lähes loputon. On ollut todella harmi, että toisinaan tuntuu animupiireissä olevan tosi ”länkkärivastainen” vivahde. Miksi näin pitäisi olla? Kun näitä kahta yhdistelee, niin saa jotain tajuttoman upeaa aikaan – vaikka suomidubatun Pokémonin ensimmäinen kausi. Ja omillaan ne ovat myös omalaatuisia ja upeita. Toivottavasti Stadicon avoimella fiiliksellään saa ihmisiä myös tutustumaan uusiin sarjoihin, ilmiöihin ja ihmisiin!

~Rewe

19. luukku: Tarinaa tanssikoreografioiden takaa

Hei kaikki ja muikeaa joulua!

Olen Viliina, paremmin musikaaliporukassa tunnettu nimellä Viv, ja pyörin lavalla Hyenana.

531972_348558911860842_1870392049_n

Tämän lisäksi olin vaikuttamassa lavasteissa mm. koreografioiden merkeissä. Osaan mielestäni jotenkin hahmottaa isompaa kaavaa ja nautin siitä, kun saan laittaa toista kymmentä ihmistä liikkumaan yhteen, erilaisin tavoin. Meitä oli muutamakin koreografi, lisäkseni mainittakoon Reta (Akatora), Neenee (Maya) ja Rewe (Smith). En tiedä, olisiko oikeutettua sanoa, että näppini olivat syvällä sopassa puhuttaessa ministi isomman kaavan numerosta (FAIJA!, Perintö, Ouun soturit). Näistä nyt hieman tässä.

FAIJA on koreografioista ehkä tunnetuimpia ja myös vanhimpia. Sitä käsiteltiin ensimmäisen kerran jo alkutalvesta 2011, työryhmän nähtyä toisensa vasta kerran. FAIJA musiikkina toi minulle mieleen coniskenessäkin vaikuttaneen Paraparan, joten oli enemmän kuin otollista, että rikospartnerini tämän työstämisessä oli Saara (tausta-apu). Saaralla on pidemmän tähtäimen paraparakokemusta, missä itse tunnen oloni kotoisammaksi puhuttaessa streetlajeista. Näitä ja klassisenklisheitä musiikkinumeroiden elementtejä yhdistelemällä aloimme miettiä, miten kannattaisi rakentaa lyriikoihin sitoutuva tanssinumero. Henkilökohtaisesti tykkäilen paljon parikoreografioista, joka FAIJAan sopi heti alkajaisiksi. Kyseessähän on tosiaan taustakoreografia, jolloin lyriikoihin sidottuna se vahvistaa soololaulajien tunnetiloja, toisaalta myös musiikkinumeron näyttävyyttä.

543173_348560991860634_1806117456_n

536066_348561078527292_1605250623_n

Ongelma numero uno: en ole tanssinopettaja (enkä ammattilainen muutenkaan) ja hätäännyn ihmisten kysellessä paljon kysymyksiä kerralla. Musikaalin alkuvaiheilla olin vähän enemmänkin hukassa, kun ympärillä pörräsi useampi vieras naama, joten APUVA. Saara oli kiireinen, eikä päässyt kaikkiin treeneihin, joten yritin yksikseni hoitaa asiaa. Reta (Akatora) nappasi uskomattoman nopeasti liikkeistä kiinni, ja minun sössöttäessä omiani tyttökulta käänsi sitä ihmisten kielelle ja avusti koko ajan. Meillä meni heti yhteen. Koreografia kävi läpi muutaman muutoksen ja ajan mittaan sai nykyisen muotonsa. Tarkkasilmäisimmät huomaavat hienosäätöä jopa Tampereen ja Kuopion esitysten välillä. ;)

 

FAIJAsta viisaampana Perintöä aloin työstämään yhdessä Retan kanssa. Vierailin pohjoisessa työpartnerini kotikonnuilla ja yhdessä mietimme, mitä kyseiseltä koreografialta haluamme. Heittelimme ideoita ja katselimme inspiroivia videoita netistä miettien, mikä vastaisi eniten tarvettamme (nippelitietoa: tanssileffat ja kaikenkarvaiset musikaalit ovat lähellä sydäntäni. Niiden upeista kohtauksista on varioitu muutama kiva juttu…). Reta ei pidä itseään kummoisempana koreografina, mutta vahvuudekseen kokee liikkeiden hienosäädön. Itse taas tykkään laittaa musiikin päälle ja tanssia improvisoiden, kunnes vastaan tulee liike, joka tuntuu sopivalta. Voitte siis kuvitella, miltä tällainen toimintatapa näyttää. Vastaan saattoi tulla keskusteluja, jotka menivät kutakuinkin näin:
”Hei käviskö tällänen ja sitten näin.”
”Joo, mut jos sen tekis näin ja tätä kautta.”
”Hei joo!”

539534_408669009183165_1741713018_n

Perintö

Pohjoisessa ollessani työstimme yhtä ”ekstrakoreografiaa”, joka ei koskaan musikaaliimme päätynyt. Sen alkuosa on kuitenkin ujutettu salakavalasti Perinnön aggressiiviseen ilmapiiriin, sen istuessa kuin hanska käteen.

Perinnön koreografiaa tehdessä kyllä lensi ärräpäitä, kun koko ajan piti karsia alkuperäistä suunnitelmaa syystä tai toisesta. Pääpiirteinä haluttiin edelleen säilyttää alati kupliva viha, hahmojen väliset kemiat ja jälleen kerran kerronnaltaan vahva laulu. Soolot halusimme pitää täydessä arvossaan koko ajan. Neeneen (Maya) ja Sensun (Hayato) tanssisoolon tekemisen jätimme suosiolla asianomaisten harteille, koska he vahvuutensa tiedostaen varmasti saisivat siitä näin eniten irti. Viimein teimme luonani koreografiaa loppuun Neeneen ja Kenjin (Kurojaki) kanssa ja heitimme auttamattoman surkeaa läppää erilaisista liikkeistä, jotka ”vois hei oikeesti laittaa sinne *räkänauru*”. Loppujen lopuksi muutama (älyttömän huono) vitsi päätyi myös koreografiaan, mutta jätetäämpä ihan teidän arvailuksi, mitä sieltä mahtaakin löytyä.

Alkuperäisistä koreografioista Ouun soturit taisi kokea suurimman muutoksen välillä Tampere-Kuopio. Tamperetapauksessa en ollut tekemässä koreografiaa tähän numeroon ollenkaan, mutta nyt päätin ottaa ilon irti. Otin luottoni Retan mukaan meidän visioiden mennessä jälleen yksi yhteen. Neenee ilmaisi kiinnostuksensa koreografiaa kohtaan, ja kolmistaan pohdimme, miten huonosti yhtenevien aikataulujen kanssa homman voisi sumplia.

198262_408667895849943_1291374944_n

Ouun soturien liikkeiden harjoittelua

Näinikkäästi se kutakuinkin meni: Ouun soturit on iso iso palapeli. Kertosäkeistöjen koreografiat ovat Neeneen käsialaa, kun taas säkeistöt ja C-osa on minua ja Retaa. Enemmän tai vähemmän poikkeuksellisesti työstäminen aloitettiin biisin instrumentaaliosiosta, ensimmäisen kertosäkeistön jälkeen. Halusimme hahmoille kanssakäymistä ilman, että se näyttäisi sillisalaatilta kermavaahdolla; kyseessä oli kuitenkin kliimaksin jälkeinen biletys. Tanssimme sitä keskenämme vaikka kuinka monta kertaa ja sekosimme jatkuvasti joko suunnissa, laskuissa tai liikkeissä. Kaksi ei ole yhtä suuri kuin viisi, tämä on nyt todettu. Laumapiknikillä joskus toukokuun tienoilla saimme lainattua muutamaa hauvaa kokeilemaan uutuutta etukäteen. Hyvinhän tuo toimikin! Tuuletus oli aikamoista!

Meille oli selkeää, että haluamme kaksi ”ryhmää” aina säkeistöissä. Reta oli ehtinyt kiintyä 2. säkeistön takapotkuiseen rumpuun ja halusi hoitaa rytmistä puolta minun keskittyessä lyyriseen puoleen. Lyyrinen puoli on pohjautunut vanhaan koreografiaan, mutta selkeästi uusin piirtein. Rytmisen puolen taustatarina meneekin hauskasti; Espoossa koreografiaa kasatessa kävimme seuraavan keskustelun Retan turhautuessa, kun ei saanut ideaansa kunnolla esille:
”Eikun sä et tajuu! Kun mä haluun että se menee näin *alkaa demonstroimaan* ja näin, ja silleen että se
liikkuu tälleen ylhäältä alas ja näin!”
”… Kultarakas sullahan oli tossa koreografia.”
”… Totta!”

Tässä vaiheessa aloimme aktiivisesti heittää vitsiä siitä, ettei Reta pelkästään kääntänyt minua suomeksi vaan minä myös häntä. Muutama vääntö paikan päällä piti suorittaa, että osaset sulautuisivat toisiinsa saumatta. Muuten taisimme kyllä säästyä pahimmilta väännöiltä.

563473_408669745849758_352102202_n

Ouun soturit

Itse asiassa vältyimme suurimmilta väännöiltä kaikkien koreografioiden suhteen. Tästä voin vain kiittää vastaanottavaa, iloista ja oppivaista laumaamme.

”Opettajana” ja tietynlaisena vastuun(osa)kantajana toimiminen on ollut minulle tajuttoman tärkeä askel. Tykkään karttaa vastuuhommia viimeiseen asti, mutta koreografioiden tekeminen ei tuntunut samalla tavalla vastuulta, kun sain jakaa ihmisten kanssa jotain itselle läheistä. Liikunta on ollut minulle aina iso osa elämää, tanssin erityisesti koen tärkeänä kanavana tunteiden purkamiselle. Hetken filosofointia: ”Musiikki on miltä tunteet kuulostavat, tanssi miltä tunteet näyttävät” – tähän minä jaksan nojata aina uudelleen ja uudelleen, jokaisen tanssin, kappaleen ja kokemuksen jälkeen. Toivon pääseväni tämän musikaalin jälkeen työstämään jotain vastaavaa prokkista: vetää vaikeusastetta tiukemmaksi, kuvioita vaikeimmaksi, energiaa isommaksi, nautintoa vielä antavammaksi. Tämä on kokemuksena itsessään vaatinut paljon ja antanut enemmän.

All and all, kuten englanniksi ilmaisisin, lähtisinkö kokemaan kaiken uudestaan, ylä- ja alamäkineen? Kyllä, oi kyllä.

18. luukku: Nollia, pollia ja ninjaklaaneja!

Kun olette selvinneet tästä yliriemukkaasta energiapläjäyssekoilusta niin voitte keskittyä johonkin ehkä vähän asiallisempaan. Puheenvuoro Kenjille!

~

Heipä hei rakas lukijakunta!

Olen Juha, eli paremmin tunnettuna Kenji ja esitin Kurojakia musikaalissamme.

599338_10151041128407505_1658756744_n

Kurojakin rooli oli monella tapaa merkittävä rooli minulle. Siitä lähtien kun muistankaan ikinä, olen aina pitänyt kovasti ninjoista lähes kaikessa mahdollisessa muodossaan. Nuo mustiin pukeutuvat, naamansa hupuilla peittävät, mystiset itämaiset soturit ovat aina kiehtoneet kaikilla mahdollisilla tavoillaan, eikä kyseinen innostus niitä kohtaan ole missään vaiheessa laantunut. Pienenä pihalla leikkiessään tuli olla jokin kankaanpala naamalla ja jokin miekka kädessä. Myös viihdemaailma painottui pääosin näihin piirrettyjen, elokuvien sekä pelejen parissa. Nämä innostukset päätyivät viimein siihen että vuonna 2005 löysin lajin nimeltä Bujinkan Budo Taijutsu, josta voisi sanoa, että lähes kaikki vaikutteet ninjaviihdeteollisuuteen ovat lähtöisinkin. Siitä tekstissä myöhemmin.

Olin yksi päävastaavista taistelukoreografioiden kehittämisessä, ja tähän oli mukava lähteä mukaan tietäen, että porukassa oli paljon innokasta ja valmiita ihmisiä, jotka imevät valmiiksi oppia kuin sienet. Koulussa käydyt näyttämötaistelun tuntien annit, muutamien harrastuselokuvien taisteluiden teko sekä bujinkanin yhdistäminen toi paljon ideoita ja inspiraatiota koreografia-ideoihin. Kun otti perinteikkäistä harjotteista rungot, lisäsi niihin paljon näyttäviä liikkeitä ja yhdisti niihin kevyttä lennokkuutta, saatiin nämä Visan ja Miksun kanssa näyttämään todella upeilta taisteluilta! Kiitos siitä kollegoilleni!

Normaalien taistelulajien ja näyttämötaistelun ero on samanaikaisesti todella iso että todella pieni. Taistelulajeissa opetetaan lähinnä suoraviivaista ja yksinkertaista tekniikkaa, jotta sen tehokkuus saataisiin maksimoitua. Toki on valmiiksi joitakin lajeja, jotka historian varrella ovat alkaneet sillä että ne ovat olleet lähinnä viihdettä, mutta ovat ajan myötä muovattu olemaan tehokkaampia taistelun ja itsepuolustuksen kannalta. On sanottu, että mitä pienempi tekniikka on niin sen parempi, koska tällöin vastustaja ei pysty lukemaan niin tarkasti ja reagoimaan yhtä hyvin. Mutta faktana on, että ihminen on nopeasti oppiva ja adaptoituva olento, joten tällöin on osattava kolikon molemmat kääntöpuolet. Muutoin vastustaja voi helposti oppia toisen taktiikat ja käyttää niitä hyväkseen. Muutos on täten tärkeää, sekä oppimisen että kehittymisen kannalta.

Aiemmin mainitsemassa lajissa jota harrastan, eli Bujinkan Budo Taijutsussa on kyse juurikin siitä, että osataan pysyä tilanteiden tasalla ja pysyä liikkeessä. Bujinkanissa harjoitetaan täten laajalti asioita, joihin kuuluu laaja skaala lyöntejä, potkuja, lukkoja, heittoja, kaatoja, hallintaotteita, aseistariisuntaa sekä aseita (sekä vanhoja perinteisiä, että moderneja). Laji koostuu yhdeksästä ikivanhasta koulukunnasta joista 6 on samurai/jujutsu koulukuntia ja 3 on ninjutsu koulukuntia. Lajimme päämestari Masaaki Hatsumi yhdisti nämä kaikki yhdeksi lajiksi saatuaan näiden kaikkien koulujen sôken (päämestarin) arvot hänen opettajaltaan Toshitsugu Takamatsu senseiltä. Vanhimmat näistä koulukunnista ovat yli 1000 vuotta vanhoja ja ovat siis peräisin Japanin sotakentiltä. Ajan varrella ne ovat muovautuneet paljon, mutta muutoksen kautta vahvistuneet sitäkin enemmän. Tämä on verrattavissa ihmiskuntaan, joka adaptoi itseään lääketieteellä, arkkitektuurillaan sekä taiteella jatkuvasti enemmän nykyhetkeen, ja kehittyy.

Kaikki tämä tieto auttoi minua paljon Kurojakin roolissa ja sen työskentelyssä, sillä nämä kaksi ninjaklaania sotivat juuri näiden ideaalien takia. Muuttuako vaiko ei. Akamen järki alkoi herätä viimein kauan jatkuneesta sodasta ja menneisyydestä nykyisyyteen, kun taas Kurojaki pelkäsi hänen tarkoituksensa katoavan mikäli hän unohtaa vanhat periaatteet. Nämä arvot koituivat loppujen lopuksi hänen ja lukuisten hänen kannattajiensa kohtaloksi.

~

Hyvät joulun tervehdykset Tesshin10000:ilta

toni

Oikean nimeni on Toni ja olin Hopeanuoli!musikaalin toisessa esityskerrassa mukana. Näyttelin siinä Koga ja Tosakoiraa eli en mitää suuria rooleja eikä se haitannut, sillä se on suuri kunnia päästä johonkin näin siistiin musikaaliin mukaan.

No musikaalin jälkeen elämäni on ollut aika tavallista töiden etsimistä/tekoa. Tällä hetkellä olen taas työtön, mutta ei se haittaa sillä olen saanut tehdä paljon sitä mistä minä pidän – nimittäin valokuvaamista. Ja valokuvaamista olen saanut aika paljon harrastaa, sillä olen jo yhdessä aikaisemmassa luukussa mainitun Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n virallinen valokuvaaja.

Olen ollut melkein kaikissa coneissa/tapahtumissa mukana missä Suomen Hopeanuoli-fanit ry on ollut esillä, joten kuvia on räpsitty oikein urakalla. Tulevaisuuden suunitelmistani vielä sen verran, että yritän hakea Tampereelle valokuvaus koulutukseen.

Oikein Hyvää ja Gingaista Joulua kaikille ja olkaa kiltisti

chibi

Ja jotta Kogan pirulaiset eivät saa koko luukkua omakseen, niin Igan ninjat vastaavat tällä:

(Tämän videon jälkeen voitte kuvitella millaista toisinaan lauman harjoituksissa oli…)

… turvallista tiistain jatkoa!

14. luukku: Terveisiä fyysisen teatterin maailmasta

Hei. Olen Juuso-Matias, ja opiskelen toista vuottani fyysistä teatteria Vaasan Yrkeshögskolan Noviassa (på svenska — yhtä hyvää koulua ei suomenkieliseltä puolelta ikävä kyllä löydy). 

IMG_5124

Ensin minusta vähäsen ja sitten tämän lukuvuoden pohdintojani opinnoistani.

Toimin musikaaliprojektissa erilaisissa sekalaisissa tehtävissä ns. fyysisen teatterin konsulttina: ohjaus- ja opetusapua käytännössä (Rewe taisi jossain vaiheessa kutsua puolivakavissaan minua ’lauman äidiksi’).

Sitten itse musikaalin aikana roikuin kiinni eräänlaisessa kuuloke-mikrofonisysteemissä Stage Managerina (eli kerroin valoihmisille, kun näyttämö oli valmis black-outien jälkeen), apumonitorina (eli autoin varsinaista monitoria hallitsemaan lavalle kuuluvia ääniä) ja pingoin backstagelta epäluuloisen järjestyksenvalvojan ohitse takaovelle Harppuunakarhuksi. Kolme uutta tehtävää ja roolihahmo olivat hyvin mielenkiintoinen haaste, jota en kylläkään välttämättä halua enää tehdä (kuin ehkäpä taas vastaavassa hätätilanteessa…). Lue loppuun