19. luukku: Tarinaa tanssikoreografioiden takaa

Hei kaikki ja muikeaa joulua!

Olen Viliina, paremmin musikaaliporukassa tunnettu nimellä Viv, ja pyörin lavalla Hyenana.

531972_348558911860842_1870392049_n

Tämän lisäksi olin vaikuttamassa lavasteissa mm. koreografioiden merkeissä. Osaan mielestäni jotenkin hahmottaa isompaa kaavaa ja nautin siitä, kun saan laittaa toista kymmentä ihmistä liikkumaan yhteen, erilaisin tavoin. Meitä oli muutamakin koreografi, lisäkseni mainittakoon Reta (Akatora), Neenee (Maya) ja Rewe (Smith). En tiedä, olisiko oikeutettua sanoa, että näppini olivat syvällä sopassa puhuttaessa ministi isomman kaavan numerosta (FAIJA!, Perintö, Ouun soturit). Näistä nyt hieman tässä.

FAIJA on koreografioista ehkä tunnetuimpia ja myös vanhimpia. Sitä käsiteltiin ensimmäisen kerran jo alkutalvesta 2011, työryhmän nähtyä toisensa vasta kerran. FAIJA musiikkina toi minulle mieleen coniskenessäkin vaikuttaneen Paraparan, joten oli enemmän kuin otollista, että rikospartnerini tämän työstämisessä oli Saara (tausta-apu). Saaralla on pidemmän tähtäimen paraparakokemusta, missä itse tunnen oloni kotoisammaksi puhuttaessa streetlajeista. Näitä ja klassisenklisheitä musiikkinumeroiden elementtejä yhdistelemällä aloimme miettiä, miten kannattaisi rakentaa lyriikoihin sitoutuva tanssinumero. Henkilökohtaisesti tykkäilen paljon parikoreografioista, joka FAIJAan sopi heti alkajaisiksi. Kyseessähän on tosiaan taustakoreografia, jolloin lyriikoihin sidottuna se vahvistaa soololaulajien tunnetiloja, toisaalta myös musiikkinumeron näyttävyyttä.

543173_348560991860634_1806117456_n

536066_348561078527292_1605250623_n

Ongelma numero uno: en ole tanssinopettaja (enkä ammattilainen muutenkaan) ja hätäännyn ihmisten kysellessä paljon kysymyksiä kerralla. Musikaalin alkuvaiheilla olin vähän enemmänkin hukassa, kun ympärillä pörräsi useampi vieras naama, joten APUVA. Saara oli kiireinen, eikä päässyt kaikkiin treeneihin, joten yritin yksikseni hoitaa asiaa. Reta (Akatora) nappasi uskomattoman nopeasti liikkeistä kiinni, ja minun sössöttäessä omiani tyttökulta käänsi sitä ihmisten kielelle ja avusti koko ajan. Meillä meni heti yhteen. Koreografia kävi läpi muutaman muutoksen ja ajan mittaan sai nykyisen muotonsa. Tarkkasilmäisimmät huomaavat hienosäätöä jopa Tampereen ja Kuopion esitysten välillä. ;)

 

FAIJAsta viisaampana Perintöä aloin työstämään yhdessä Retan kanssa. Vierailin pohjoisessa työpartnerini kotikonnuilla ja yhdessä mietimme, mitä kyseiseltä koreografialta haluamme. Heittelimme ideoita ja katselimme inspiroivia videoita netistä miettien, mikä vastaisi eniten tarvettamme (nippelitietoa: tanssileffat ja kaikenkarvaiset musikaalit ovat lähellä sydäntäni. Niiden upeista kohtauksista on varioitu muutama kiva juttu…). Reta ei pidä itseään kummoisempana koreografina, mutta vahvuudekseen kokee liikkeiden hienosäädön. Itse taas tykkään laittaa musiikin päälle ja tanssia improvisoiden, kunnes vastaan tulee liike, joka tuntuu sopivalta. Voitte siis kuvitella, miltä tällainen toimintatapa näyttää. Vastaan saattoi tulla keskusteluja, jotka menivät kutakuinkin näin:
”Hei käviskö tällänen ja sitten näin.”
”Joo, mut jos sen tekis näin ja tätä kautta.”
”Hei joo!”

539534_408669009183165_1741713018_n

Perintö

Pohjoisessa ollessani työstimme yhtä ”ekstrakoreografiaa”, joka ei koskaan musikaaliimme päätynyt. Sen alkuosa on kuitenkin ujutettu salakavalasti Perinnön aggressiiviseen ilmapiiriin, sen istuessa kuin hanska käteen.

Perinnön koreografiaa tehdessä kyllä lensi ärräpäitä, kun koko ajan piti karsia alkuperäistä suunnitelmaa syystä tai toisesta. Pääpiirteinä haluttiin edelleen säilyttää alati kupliva viha, hahmojen väliset kemiat ja jälleen kerran kerronnaltaan vahva laulu. Soolot halusimme pitää täydessä arvossaan koko ajan. Neeneen (Maya) ja Sensun (Hayato) tanssisoolon tekemisen jätimme suosiolla asianomaisten harteille, koska he vahvuutensa tiedostaen varmasti saisivat siitä näin eniten irti. Viimein teimme luonani koreografiaa loppuun Neeneen ja Kenjin (Kurojaki) kanssa ja heitimme auttamattoman surkeaa läppää erilaisista liikkeistä, jotka ”vois hei oikeesti laittaa sinne *räkänauru*”. Loppujen lopuksi muutama (älyttömän huono) vitsi päätyi myös koreografiaan, mutta jätetäämpä ihan teidän arvailuksi, mitä sieltä mahtaakin löytyä.

Alkuperäisistä koreografioista Ouun soturit taisi kokea suurimman muutoksen välillä Tampere-Kuopio. Tamperetapauksessa en ollut tekemässä koreografiaa tähän numeroon ollenkaan, mutta nyt päätin ottaa ilon irti. Otin luottoni Retan mukaan meidän visioiden mennessä jälleen yksi yhteen. Neenee ilmaisi kiinnostuksensa koreografiaa kohtaan, ja kolmistaan pohdimme, miten huonosti yhtenevien aikataulujen kanssa homman voisi sumplia.

198262_408667895849943_1291374944_n

Ouun soturien liikkeiden harjoittelua

Näinikkäästi se kutakuinkin meni: Ouun soturit on iso iso palapeli. Kertosäkeistöjen koreografiat ovat Neeneen käsialaa, kun taas säkeistöt ja C-osa on minua ja Retaa. Enemmän tai vähemmän poikkeuksellisesti työstäminen aloitettiin biisin instrumentaaliosiosta, ensimmäisen kertosäkeistön jälkeen. Halusimme hahmoille kanssakäymistä ilman, että se näyttäisi sillisalaatilta kermavaahdolla; kyseessä oli kuitenkin kliimaksin jälkeinen biletys. Tanssimme sitä keskenämme vaikka kuinka monta kertaa ja sekosimme jatkuvasti joko suunnissa, laskuissa tai liikkeissä. Kaksi ei ole yhtä suuri kuin viisi, tämä on nyt todettu. Laumapiknikillä joskus toukokuun tienoilla saimme lainattua muutamaa hauvaa kokeilemaan uutuutta etukäteen. Hyvinhän tuo toimikin! Tuuletus oli aikamoista!

Meille oli selkeää, että haluamme kaksi ”ryhmää” aina säkeistöissä. Reta oli ehtinyt kiintyä 2. säkeistön takapotkuiseen rumpuun ja halusi hoitaa rytmistä puolta minun keskittyessä lyyriseen puoleen. Lyyrinen puoli on pohjautunut vanhaan koreografiaan, mutta selkeästi uusin piirtein. Rytmisen puolen taustatarina meneekin hauskasti; Espoossa koreografiaa kasatessa kävimme seuraavan keskustelun Retan turhautuessa, kun ei saanut ideaansa kunnolla esille:
”Eikun sä et tajuu! Kun mä haluun että se menee näin *alkaa demonstroimaan* ja näin, ja silleen että se
liikkuu tälleen ylhäältä alas ja näin!”
”… Kultarakas sullahan oli tossa koreografia.”
”… Totta!”

Tässä vaiheessa aloimme aktiivisesti heittää vitsiä siitä, ettei Reta pelkästään kääntänyt minua suomeksi vaan minä myös häntä. Muutama vääntö paikan päällä piti suorittaa, että osaset sulautuisivat toisiinsa saumatta. Muuten taisimme kyllä säästyä pahimmilta väännöiltä.

563473_408669745849758_352102202_n

Ouun soturit

Itse asiassa vältyimme suurimmilta väännöiltä kaikkien koreografioiden suhteen. Tästä voin vain kiittää vastaanottavaa, iloista ja oppivaista laumaamme.

”Opettajana” ja tietynlaisena vastuun(osa)kantajana toimiminen on ollut minulle tajuttoman tärkeä askel. Tykkään karttaa vastuuhommia viimeiseen asti, mutta koreografioiden tekeminen ei tuntunut samalla tavalla vastuulta, kun sain jakaa ihmisten kanssa jotain itselle läheistä. Liikunta on ollut minulle aina iso osa elämää, tanssin erityisesti koen tärkeänä kanavana tunteiden purkamiselle. Hetken filosofointia: ”Musiikki on miltä tunteet kuulostavat, tanssi miltä tunteet näyttävät” – tähän minä jaksan nojata aina uudelleen ja uudelleen, jokaisen tanssin, kappaleen ja kokemuksen jälkeen. Toivon pääseväni tämän musikaalin jälkeen työstämään jotain vastaavaa prokkista: vetää vaikeusastetta tiukemmaksi, kuvioita vaikeimmaksi, energiaa isommaksi, nautintoa vielä antavammaksi. Tämä on kokemuksena itsessään vaatinut paljon ja antanut enemmän.

All and all, kuten englanniksi ilmaisisin, lähtisinkö kokemaan kaiken uudestaan, ylä- ja alamäkineen? Kyllä, oi kyllä.

9. luukku: Hopeanuoli!musikaali – suomalaisen animemusikaalin syntymä

Pidin tästä luonnon taannoin Kikuconissa, mutta koska sisältö kiinnosti muitakin kuin paikalle päässeitä, niin päätyypä tämä sitten joulukalenterimme luukuksi. Ko. luento pidettiin ennen Kuopion esitystä, joten tässä keskitytään enemmän Tampereen esitykseen, vaikkakin harjoitus ym. asiat ovat erittäin (noh, täysin) sovellettavissa uudistetunkin musikaalin treeneihin ym. Toivottavasti tykkäätte. ~Rewe

Lue loppuun

6. luukku: ”Suomen ja Japanin välinen silta”

hyvasuomi

Japanissa julkaistu SHUEISHA REMIX sisältää Hopeanuoli-mangan lisäksi jotain muutakin. Nimittäin extrasivuja, jotka varmasti lämmittävät myös lukijoita Japanin ulkopuolella – eteenkin täällä Suomessa. Vuf! Koska kaikki emme osaa japania niin hyvin, että näiden sivujen sisältö aukenisi, niin nyt meillä onkin ilo jakaa sisältö kahdella kielellä (japanin lisäksi) suomeksi & in english! Toivottavasti tämä riemastuttaa teitä ja kiitokset ihanille kääntäjillemme! You’re the best!

Lisäksi tietenkin: Rauhallista Suomen Itsenäisyyspäivää 6.12.2012! ♥

gingamanga

ginga-kaannos-numeroituKäännös suomeksi: Pyry Kontio, english version: Myy Lohi

1: The Warriors of Ouu of Finland
2: Takahashi Yoshihiro’s traveling journal from Finland, and a coverage of signing events
3: Far from Japan, on the east end of the Nordic countries – there lies Finland. Last autumn enthusiastic fans invited Takahashi for a visit, and he set off towards Finland. We heard there was going to be some signing events as well, so Smith and I snuck aboard!
4: After a 10-hour flight, we arrived in the capital city, Helsinki!
5-6: A bridge between Finland and Japan!!
7: Is Takahashi nervous…!?
8: A swarm of interviewers was waiting for Takahashi in Finland! Television and radio journalists came to chat on after another, and their stories made even the big media. The beloved Ginga anime series remains widely popular even after 20 years!
9: Ooh! Takahashi is being interviewed for television? He’s the main attraction, as expected!
10: Not only Takahashi! The popularity of the Ginga manga itself beats even that of the Moomins!
11: Really, woah!! That means that I, too, would be surrounded by ladies in Finland! Nhihihi…
12: It would be great if all the interviewers would join our cause and spread the story of our battles!
13: Whaa, I’m supposed to ask them? Why do I always get stuck with jobs like this, waah…
14: Gin and Smith’s great discovery!
15: Hey Gin! Look at that one! It’s fluffy all over! Awesome! It has been dogified from head to toe!
16: Warriors of Ouu in both mind and body…?
17: Attending a signature line in a costume like that… it’s a true fan all right. It looks like it could jump right aboard the plane with Takahashi! Why don’t you invite them to Ouu!
18: The Ginga fever in Finland is even hotter than in Japan? Warriors of Ouu in Japan, we mustn’t lose!
19: Come to Japan one day!
20: Wuf! (I certainly will!)
21: Excitement corner
22: A passionate fan-made show: a Ginga musical!!
23: The anime and roleplaying convention Tracon VI was held in the second largest city of Finland, Tampere. Even Takahashi himself attended the fan-created musical play!
24: Let’s all howl together immersed in our roles!

Runo’s opinion?

runomanga1

runomanga2

runomanga3

PS. Musikaalistamme tulee maininta johonkin suomeksi julkaistavaan Weed-pokkariin. Silmät auki! c:

Animecon’s main guest of honor: Yoshihiro Takahashi

Hopeanuolen luoja palaa Suomeen! / The creator of Ginga-series returns to Finland!

http://2012.animecon.fi/kunniavieraat

Animecon IX:n viimeinen kunniavieras julkistettiin Kirsikkakukkaconin (Turku) päättäjäisissä sunnuntaina 20.5. Paikalla olleet musikaalilaiset päivittivät tilanteesta heti omat Facebook-statuksensa kuin myös Hopeanuoli!musikaalin Twitter & Facebook statukset. Anime-lehti kirjoitti uutisen tweettimme pohjalta.

Animecon IX’s main guest of honor were published at Kirsikkakukkacon’s (Turku, Finland) closing ceremony on Sunday 20.5. Musical crew in attendance shared the information on their Facebooks as well in Gin! The Musical´s Twitter & Facebook. Anime-lehti (Anime magazine) publish an article based on our tweet.

You’d like to visit Finland and see Takahashi-sensei and our musical?

Join your fellow Ginga-fans! Here’s links to help you.

Ginga Board: http://www.gingasite.net/ginga_board/index.php?showtopic=15590

Japania minun animemusikaalissani?!

Missattuaan suurimman osan esityksestämme Traconissa Takahashi Yoshihiro pyysi saada jälkikäteen tallenteen musikaalista. Suunnitelmamme sedän DVD-levyä varten olivat suuret, mutta kuten T-talon lavalla huomasimme, tekniikka vihaa Hopeanuoli!musikaalia – suurten ponnistusten jälkeen kiekolle saatiin kuitenkin Takahashia varten ne tärkeimmät, eli japanilaiset tekstit.

Tekstejä varten tarvittiin kuitenkin tietysti ensin käännös. Jostain syystä japanilaista käännöstä tekemään ei ollut valtavaa tunkua. Kyselin muutamaa tuntemaani japanintaitoista puuhaan, mutta eri syistä kukaan ei voinut/halunnut/tohtinut ryhtyä hommaan. Talvella 2006-2007 muutamalla japanintunnilla käyneenä eli selvästikin täysin natiivina ja pätevänä kääntäjänä päätin sitten tehdä käännöksen itse.

Inu on japania ja tarkoittaa koiraa

Kohtasin heti ensimmäisessä repliikissä valtavia ongelmia. Dialogista ehdottomasti vaikeinta käännettävää olivatkin aina kertojan osuudet, joissa oli paljon asiaa ja koreita ilmaisuja, ja joihin ei saanut juuri lainkaan apua esimerkiksi Hopeanuoli-animen dialogia kuuntelemalla. Ne muuttuivat käännöksen rattaissa melko paljon, ja usein piinasin tuntikausia sanakirjaa ja Googlea yrittäen löytää asianyhteyteen oikeita sanoja ja joitain esimerkkejä niiden käytöstä. Ihan aina en saanut varmuutta, ja pelkäänkin kertojan turinoinnin olevan teksteissä melkoista dadaa, mutta jospa herra Takahashi osaa nauttia sen hullunkurisuudesta.

En kuitenkaan aloittanut käännöstyötä vaikeimmasta. Jätettyäni kertojan osuudet suosiolla viimeisiksi käänsin ensin kaiken, mitä osasin; hahmojen varsinainen dialogi olikin huomattavasti yksinkertaisempaa ja arkisempaa kieltä. Monett ilmaisuista olivat hyvin tuttuja ja useasssakin animessa monella eri tavalla kuultuja ja löysivät vastaparinsa lähdekielestä vaivatta; esimerkiksi Johnin repliikki ”Älä hulluja puhu!” tuntui heti luontevalta japanilaisversionaan ”Fuzakeruna!” Toisinaan taas käytin mieluummin tutumpaa idiomia hankalan suomalaisen sanatarkan kääntämisen sijaan; kun Ben suomeksi naurahtaa ”voi tuota nuoruuden intoa”, toteaa hän japanilaisteksteissä ”mattaku, genki na wakamon na” eli kutakuinkin ”no on siinä meillä energinen nuorimies”.

Dialogistakin löytyi kuitenkin myös vaikeita kohtia, joista moniin sain kuitenkin apua kuuntelemalla animen repliikkejä. Animen apu oli välttämätöntä etenkin Rikin juhlallisissa puheissa, koska niiden möhliminen tuntui vielä nolommalta kuin kertojan eepostelun vesittäminen. Animesta saatoin myös tarkistaa, olinko valinnut oikeanlaisia sanoja käännökseen, ja kyllä sieltä pari parempaa vaihtoehtoa poiminkin. Puhtaasti oman harkintakykyni pohjalta päätin laittaa tekstitykseen suurempia nyanssieroja hahmojen puhetapoihin; vaikka animessa jopa Riki ja Ben viittaavat itseensä ore-pronominilla, teksteissä annoin heille muodollisemmat pronominit ja säästin oret ja muut puhekielisemmät ilmaisut nuorisolle, kuten Hopeanuolelle ja tiikeriveljeksille – tämän perustelen sillä, että japanilaiskatsoja ei välttämättä ymmärrä suomenkielisen puheen äänensävyjen välittämiä asenteita ihan samalla tavalla.

Sävelmä tää kaiken voi selittää (ei voi)

Laulujen kääntäminen oli dialogia helpompaa, koska japanilaisissa lauluteksteissä epämääräisyys on tavallaan hyväksyttyä – tai ainakin hyväksytympää kuin dialogissa. Vaikka pyrin Takahashin täydellisen suomentaidon puutteen vuoksi mieluummin literaalimpaan käännökseen, en seurannut suomisanoja orjallisesti, vaan luontevamman vaihtoehdon nostaessa päätään korvasin sillä sanatarkan mutta kapulaisen käännöksen. Tämä näkyy esimerkiksi Tutun hajun sanoissa, joissa Fujin soolon ensimmäiset säkeet kuuluvat suomeksi: ”kaiho kauas vuoret tuudittaa / ikävä saa tämän maan muuttumaan / kyyneleet pyyhi, vielä polkumme kohtaa  / vaan onko liian aava tää maa”

Japaniksi sama kääntyi näin: ”sabishisa de yama ga nemuri ni tsuku / akogare de kuni ga kawatteiru / namida wo nugutte, itsuka mata aou yo / soretomo kuni ga hirosugiru ka na”

Tämä tarkoittaisi kirjaimellisesti ”yksinäisyydestä vuoret nukahtavat / kaipuusta maa muuttuu / pyyhi kyyneleet, vielä jonain päivänä tapaamme / vai onkohan maa liian aava”.

Monille ilmaisuille löytyi hyvinkin luonteva japanilainen vastine, kuten vaikka Faija!n ensimmäisille säkeille ”faija! / arvasin sen, sä oot mun faija! / uskonut en”. Ne käänsin japaniksi ”tousan! / yappari ore no tousan da! / shinjirarenai”. Toiset kielikimarat taas vaativat hieman vapauksia, mutta asian ja asenteen välittyminen oli tärkeintä. Esimerkiksi juuri Faija!n lyriikoissa oli paljon kekseliäitä sanankäänteitä, joita ei pystynyt kääntämään suoraan sitten millään; Sniperin uhkaus ”opitpahan kusettamaan” kääntyi hieman asiallisempaan muotoon ”damasukoto no kekka wo oshieteyarou”, joka tarkoittaa oikeastaan ”opetan sinulle valehtelun seuraukset”. Johnin ”korjaa se hiton pää” -tuhahdus taas säilytti asenteensa myös japanilaisversiossa ”atama wo naose” eli ”korjaa pääsi”.

Hankalimmiksi käännettäviksi osoittautuivat ei-yllättäen ne laulut, joissa oli eniten substanssia, kuten Oi Ben ja Ouun soturit. Molemmissa oli paljon minulle entuudestaan (japaniksi) tuntemattomia ilmaisuja. Simppelitkin idiomit, kuten ”tyrskyt taakse jo jäävät” tai ”luotamme toisiimme”, eivät olleetkaan niin itsestäänselviä toisella kielellä. Oi Benin säkeiden ”oi Ben / anteeksi anna / oi Ben / että lähdimme salaa” käännösversioissa asian ydintä katsotaan hieman toiselta kantilta, kun japanilaissanat olisivat kirjaimellisesti: ”oi Ben / anna anteeksi / oi Ben / että uhmasimme kieltoasi”. Ouun sotureissa taas kaatuneille tovereille osoitettu ”jakamaton kunnia heidän muistolleen” – joka taisi olla koko käännösprosessin vaikein kohta – muuttui ja muussaantui käännöslihamyllyssä moneksi, ennen kuin viimein tyydyin muotoon ”ichiban souretsu no wa sono mono datta” eli ”kaikista urheimmat olivat he”. Se alkaakin olla jo melko kaukana alkuperäisestä.

Verta, hikeä, kyyneleitä – chi, ase, namida

Kaikki ongelmat eivät kuitenkaan liittyneet substanssiin; Surun kääntämisessä vaikeinta oli päättää, kääntääkö ”hyvästi jää” -säe muotoon ”sayonara” vai ”saraba da”. Ensimmäinen kuulostaa mielestäni foneettisesti kauniimmalta, jälkimmäisessä taas tuntuisi olevan lopullisempi ja juhlavampi merkitys. Päädyin lopulta jälkimmäiseen. Välttelin myös itsepäisesti saman itkemistä tai huutamista tarkoittavan naku-verbin käyttöä, ja korvasin sen ensimmäisessä säkeessä ”poikani, älä itke suotta” oudommalla kuyamu-verbillä, joka merkitsee ennemminkin suremista kuin kyynelehtimistä.

Päänvaivaa tuotti myös ruumiinosia luetteleva Suolilievelaulu (”Naizou no uta” = Sisälmyslaulu), koska jouduin kääntämään sen niin, etten ymmärtänyt omasta käännöksestäni oikeastaan mitään. Vaikean sanaston takia ahdistelin vain kylmästi sanakirjaa pystymättä juurikaan päättelemään tai tarkistamaan, olivatko sen tarjoamat sanat yleisesti käytettyjä vai jotain korkeatasoista lääketieteellistä jargonia.

En yrittänytkään sovittaa lyriikoiden käännöksiä laulettaviksi, koska halusin tehdä mahdollisimman asiatarkan käännöksen. (Sommittelin tosin päässäni omaksi ilokseni laulettavat vaihtoehdot mm. Tutusta hajusta ja Yli kuilun…ista.) Laulettavuuden puutetta enemmän itseäni harmitti kuitenkin se, että jouduin tinkimään lyriikoissa toisinaan esiintyvistä toistoista ja rinnastuksista. Esimerkiksi Suolilievelaulun repriisiin olisin halunnut samankaltaista vastaavuutta kuin mitä Retan kirjoittamissa alkuperäisissä sanoissa on, mutta taitoni eivät riittäneet sellaisen käännöksen toteuttamiseen. Kertosäe menee japaniteksteissä näin: ”tsurai younenki datta / kako wa hateshinai tatakai / issho ni tatakatte ikinukou”

Repriisi taas kuuluu näin: ”shiranai kuni ga mukaeru / kono tabi wa hateshinai na no / issho ni tatakatte ikinukou…”

Ainoa yhdistävä asia on loppumatonta merkitsevä sana hateshinai. Lempo.

Kääntäminen oli kaikesta huolimatta minulle valtavan hauskaa, ja japaninlukutaitoni parani huimasti kanjeja istuttaessa ja kirjoitusvirheitä bongaillessa. Hopeanuoli!musikaalin japanilainen käsikirjoitus ja laulut ovat kaiken kansan nähtävillä sivuillamme, ja niille voivat japanintaitoiset käydä nauramassa ja itkemässä. Mutta näin siinä väistämättä käy, kun on amatööri asialla. Toivottavasti Takahashi-sensei on armollinen ja katsoo epäilemättä lukuisia virheitäni sormiensa läpi.

Hopeanuoli!musikaali – tiesitkö tätä?!

Hopeanuoli!musikaalissa on varmasti monen monta yksityiskohtaa, joita ei välttämättä edes huomaa yhden katselukerran jälkeen. Tässä merkinnässä raotan joitain kohtia.

Animen taustamusiikki vaikutti kyseisten kohtien biisivalintoihin

Juurikin Tutun hajun, Yli kuilun ja Oi Benin kohdalla animessa kyseisien tapahtumien aikaan soineet kappaleet valittiin ”pohjiksi”, joiden päälle biisit sitten sanoitettiin ja sovitettiin. Alkuperäiselle teokselle uskollisena pysyminen oli tärkeä juttu, vaikka se välillä tuotti toisinaan päänvaivaa. Tästä esimerkkinä Yli kuilun, jonka animeversiossa kahta eri kappaletta oli ujutettu vähän sekaisin. No näin sitten teimme mekin, mutta kestojen kanssa pelaaminen oli akrobatisen osuuden kannalta hiukan pelottavaa. Samojen biisien löytäminen ja mätsääminen vaati lisää katselukertoja, vaikka ko. anime on nähty jo lukemattomia kertoja entuudestaan. Mahdollisimman useaan kappaleeseen koitimme saman musiikin saada, mutta mm. yksi poikkeus löytyy! Kyseessä on Suolilievelaulu, jonka taustanauha ei ole se sama joka soi animessa tiikeriveljesten syöksyessä sikaa teurastamaan. Se kuitenkin on erittäin samankaltainen, joten siksi siihen lopulta parempana vaihtoehtona päädyttiin.

Alkuperäisen, leikkaamattoman & japaninkielisen animen kohtaus, jossa ”Tuttu haju” soi

Animen suomidubbi vaikutti

Häikäilemättömän suorat lainaukset reploina varmastikin jäivät mieleen, mutta erityisesti Faijassa vilisi melkein kiusallisen paljon suoraa tai viittaavaa räävittelyä suomidubbiin. Repliikit kyseisestä dubista oltiin kirjoitettu ylös ja niitä ”sattuman varaisesti” hyödynnettiin. No katsokaapa videon pätkää muistin virkistämiseksi. Alla myös muutama vertaileva lainaus.

Dubbi: Isä. Minä arvasin. Faija: Faija! Arvasin sen. Sä oot mun FAIJA!

Dubbi: Röyhkimys! Miten uskallat väittää sellaista. Faija: Kuinka sä kehtaat väittää tuollaista.

Dubbi: Hopeanuoli aikoo taistella upseeria vastaan. Faija: Hopeanuoli aikoo haastaa upseerin.

Suuri musta karhu? Miksi ensimmäinen kuoleva koira sanoo ”suuri musta karhu”? Syynä on taas se sama suomidubbi ja vielä sitäkin enemmän tämän tekstin alapuolelta löytyvä video.


Montako kertaa tässä nyt sanotaan sana ”karhu”?

Miksi pilkulliset koirat kuolevat?

Valitettava esimerkki

Kysymys, jota mekin pitkään pohdimme. Pilkulliset hauvat tuntuivat saavan sattumalta animessa aina vähän verisemmän tai vaan tuhoon tuomitumman kohtalon. Pidimme jopa maratonin, jonka tarkoituksena oli laskea kuolevat koirat / kuolevat pilkulliset yksilöt. Loppua kohden tahti tiivistyi aivan valtavasti. Lisäksi nämä samat pilkut kuolivat useaan kertaan peilattuna ja sitten sama animaatio pyöritettiin uudelleen. Tämä kuitenkin johti siihen että musikaalissa brutaalisti kuolevat random hauvat olivat aina pilkullisia.

Smith ei tajua ja John ei kuuntele

Hyena: ”Voi ei, meidän täytyy auttaa sitä!” Smith: ”Mutta Benhän kielsi.”

Tämän voi käsittää ainakin kahdella tavalla. Hyena ei missään nimessä halua mennä auttamaan Beniä ja on huolissaan siitä, että mahdollisesti joutuisi auttamaan Beniä. Smith kuitenkin luulee, että Hyena haluaa auttaa Beniä, joten kieltää toista, ettei tämä riko Benin käskyä.

John: ”Ajattelin ensin, että haastan johtajan ja otan lauman haltuuni, mutta en haluakaan. He ovat kaikki hulluja! Eivät koirat voi voittaa karhuja ilman ihmisiä ja pyssyjä. Älä mene takaisin heidän joukkoonsa.”
Hopeanuoli: ”En ole samaa mieltä, John.”
John: ”Mitä se puhe faijasta oikein oli? Ei saa mielistellä toisia tuolla tavalla.”
Hopeanuoli: ”Mutta kun se oli minun isäni.”
John: ”Vain heikot hakeutuvat lauman turviin. Se johtaja on siitä erinomainen esimerkki.”

John taas viis veisaa siitä, mitä nuori Hopeanuoli hänelle puhuu. Röyhkeästi John vain jatkaa omia selityksiään, vaikka itse ei ole Hopeanuolta niinkään paljon vanhempi. Johnin valtava ego saa kuitenkin myöhemmin aikamoisen kolauksen, kun hän häviää ensimmäistä kertaa elämässään (Miksiköhän kaikki aina häviävät ENSIMMÄISTÄ kertaa…?). Kun hänet on päihittänyt tämän suuren koiralauman johtaja, niin äkkiä lauman ideaalit ovat Johnillekin mieleisiä. Mutta oliko Smith kuunnellut Johnin ihmiset & pyssy ideoita, kun hän haki Goheen ampumaan Akakabuton? Eli lopussa tullaan kuitenkin tarvitsemaan ihmisiä ja heidän aseitaan. Joten voisimmekin todeta, että John oli oikeassa todetessaan: ”Eivät koirat voi voittaa karhuja ilman ihmisiä ja pyssyjä.”

”…Sinun silmäsi, Hopeanuoli.”

Miksi ne jaksavat jauhaa niistä silmistä?! Mitä on tämä räävitön poikarakkaus meidän musikaalissamme? Jälleen kerran se menee animelle uskollisena pysymisen piikkiin. Tosin suomeksi silmien palvonta tuntuu menevän vähän yli. Ja lähinnä siksi menimmekin viljelemään tätä ihailua huumoripohjalla. Japaniksi se voi olla hienoa ja uskottavaa, mutta suomeksi se menee kieltämättä vähän … tökeröksi. Hopeanuolen silmistä puhuvat animessa (aikankin) John, Fuji ja Musashi. Musikaalissamme viimeinen viittaus silmiin löytyi samasta kohtaa, mutta nyt Akatoran suusta. Animesta löytyy myös erään toisenkin hahmon silmien ylistystä, nimittäin itsensä Rikin.

Tarinoita kertovasta Wilsonista musikaalille kertoja

Musikaalissa oli kohtia, joiden näytteleminen tuntui enemmänkin epäoleelliselta, aikaavievältä tai jopa sekavalta. Tiesimme tarvitsevamme tarinallemme kertojan. Wilson, tuo mailmaa kolunnut sirkuskoira, oli rooliin se ehdottoman oikea valinta. Wilson tarinoita jo alkuperäisessä teoksessa ja tämän takia kehittelimme kyseisestä hahmosta neljättä seinää horjuttavan kertojakoiran. Kun Wilson kertoo yleisölle, hän on muille koirille täysin näkymätön. Mutta osallistuessaan koirien keskusteluun, niin vaikuttaa siltä että hän olisi aina ollut siellä läsnä.

Tässä videossa Myy raottaa itse vähän Wilsonin hahamoa.

Yksityiskohtien ja viitteiden vilinää puvustuksessa

Asumme lähtokohtana oli lavalla toimivat asut, jotka kestäisivat spottien ja liikuntasuorituksien tuoman lämmön ja joissa laulaminenkin olisi vain mukavaa. Tämän jälkeen ensisijaisesti hahmoista tuli saada itsensä näköiset ja höystää paketti hauskoilla yksityiskohdilla ja viittauksilla mm. omistajiin (Johnin kaulaliina, aurinkolasit ym.) tai vaikka nimen alkuperään (mm. Crossin paidan selkämyksessä risti).

Hahmojen väritys nojasi uskollisesti animeen tai mangaan, tapauskohtaisesti. Animessa värit vaihtelivat rajustikin (turkoosi Cross) ja eroja mangan & animen väliltä tietenkin löytyi. Esimerkiksi Mossin poika Jaguar on animessa isänsä tavoin turkiltaan ruskea, mutta mangassa kuin musikaalissamme poika oli musta.

Kaulapantojen malleissa ja väreissä pyrimme myös uskollisuuteen alkuperäistä teosta kohtaan. Tosin tässäkin niitä värivaihtoehtoja osalta löytyi useampaa. Mieleenpainuvimpana esimerkkinä kaulapannoista on varmasti Benin legendaarinen punapalleroinen somiste. Myös Mossin ja Sniperin piikkipannat, Hyenan ohut punainen kaularemmi ja Hopeanuolen lopulta hampaisiin hajoava kaulapanta ovat enemmän kuin maininnan arvoiset ja lisää niitä toki myös oli. Smithiltäkin löytyi kaulapanta, tosin se jäi aika hyvin kyseisen joukkueenjohtajan Shemagh-huivin alle. Kyllä, koira-armeija ansaitsi armeijaviitauksensa! Näitä siis olivat mm. Shemagh-huivi (Smith), baretti (Hyena) ja maastohousut (Cross).

© Tytti Levänen

Hopeanuolen puku on todella yksinkertainen, mutta tarkkasilmäinen (tarkka-ampuja) voi löytää siitä paljonkin huomionarvoisia kohtia, mm. ihanaa kasarimaisuutta uhkuvat hopeiset tennarit. ”Gohee-vyö” (jolle on oikeakin nimitys, mutta tämä on eeppisempi) tuotiin asuun Hopeanuolta kouluttaneen Takeda Goheen lookista. Loppupeleissä ei näyttänyt aivan samalta, sillä meno oli kovaa ja mikrofonin lähetin ei arvostanut. Mutta ajatushan on tärkein sillä ukko on hieno mies:

Havaintokuvana "GOHEE-vyöstä". Tällaisen ukon saa Urumista.

Eniten ulvontaa ehkä aiheutti rarkaisu siitä, että Hopeanuolella on ajellut sääret. Kaikki ulvonta oli yksimielisesti asian puolesta, vaikka raavaan miemäisiä kyyneleitä melkein poskipäille pääsi karkaamaan. Eniten huolta toisinaan aiheutti se, että pysyykö peruukki mukana vauhdikkaissa taistelukohtauksissa. Harjoituksissa se joutui aika koetukselle ja kun siihen vielä lisättiin painoa korvien muodossa (korvat oli ommeltu kiinni peruukkiin)… Huh! Pinnien määrää moninkertaistamalla useaan otteeseen saimme akitan korvat ja karvat pysymään kiinni tämän päänahassa.

Yksi Hopsun puvustusta pohtinut piirrustus. Allekirjoittaneen käsialaa.

Tässä olikin jokusen verran juttua, joten eiköhän se erää riitä, koska ei meitä kaikkia suurella muistillakaan ole varustettu. Toivottavasti saitte tästä irti kivan karhunkimpaleen taskuun laitettavaksi! Jos kysyttävää ilmeni tai tiedonhalu muuten vain heräsi, niin kommenteissa saa haukahdella ja ulvoakin. Yksityiskohtia ja muuta huomion arvoista tulee olemaan myös tulevassa musikaalissamme.