Alun ihme ja takaisin lähtöruutuun!

966554_10151602732058630_1494877965_o

Kuva ei välttämättä liity täysin tapaukseen.

Musikaalin maalailun kappaleellisesti aloitti ”Oi Ben”. Taustakappaleen virkaa toimitti Ginga Nagareboshi Ginin soundtrackin ”Across the sea”, jonka moni varmasti muistaa soineen Hopeanuoli animen kohdassa, jossa koirat ovat saapuneet meren äärelle. Tämän voisi päätellä myös nimestä, mutta meille se oli elintärkeää, että se soi juurikin siinä. Nostalgian arvo painoi mittakupissa huomattavalla tavalla. Alkuhahmotteluna olimme listanneet mitkä kappaleet sopisivat mihinkin kohtaan, pohjaten suunnitelmaa pitkälti animeen.

Oli taasen suhteellisen myöhäinen ilta, vaikkakin syksyllä illat ovat pitkiä ja pimeitä, joten saattoihan se olla aikaisempikin ajankohta. Mutta! Olimme Saaran kanssa istuutuneet pöydän ääreen, jolla oli ainakin paperia, kyniä, tietokone, kaiuttimet ja jossain vaiheessa myös ES-energiajuomaa (lasissa tai tölkissä). Vähän siinä pähkäilimme, että miten asia nyt pannaan alulle ja mitä oikeastaan teemme ja miten. Aloimme kuunnella kappaletta. Mielienperukoilta alkoi hipsiä esiin sanoja, jotka sopisivat melodiaan ja kappaleen kerronnallisuuteen. Väsyneenä ja energiajuomaan nojaten saavutimme väsymyksen ja valveillaolon jännittävän olotilan, jonka tulosta nimitimme niin, että ”ES puhui meille”. Ideoita pulppusi ja kuulosti että sanat olisivat jo olleet kappaleessa, kun me sitten vain kirjoitimme ne paperille ylös.

Esikoisen valmistuttua aloimme työstämään useaa kappaletta samaan aikaan, sillä aina kun yhteen kyllästyi ja ideoita ei löytynyt pystyimme nappaamaan toisen ja käyttämään kaiken ajan hyväksemme. Halloweenin aikaan työstyivät Faija!, Suolilievelaulu ja Opening.

Mutta siitä onkin jo kauan…

Tämä kaikki tapahtui vuonna 2010, vaikka pilkkua viilaten voi mainita, että osa kappaleista valmistui seuraavan vuoden puolella kevättalvesta. Siitä on jo siis jokunen tovi, mutta silti niitä hetkiä on hyvä muistella. Itselläni heräsi vasta nyt oivallus siitä, että satuin työskentelemään 2010 kevättalvesta erään tv-tuotannon parissa, johon liittyi vahvasti musikaalisuus. Antoiko työskentely Kuorosodan bäkkärillä lisää poweria siihen, että seuraavana syksynä olisin täysillä fiiliksillä tekemässä musikaalia lapsuuteni toisesta lempianimesta?

En tosiaan miettinyt asiaa kuin ehkä vasta nyt, vaikka esimerkiksi rakkaalla äidilläni tämä oli käynyt mielessä. Uskon kyllä, että siinä on jotain perää. Kuorosodan ja Hopeanuoli!musikaalin harjoitusmetodeissa oli loppupeleissä samantapainen runko. Molemmissa tehtiin pitkiä viikonloppuja, syötiin, harjoiteltiin koreografioita, avattiin ääntä ja laulettiin. Vaikka tuotannoissa on tietenkin eronsa, niin on mukavaa muistella miten paljon yhteistä niissä loppupeleissä on. Ei olla siis tähdistä liian kaukana!

taka

Kuopion esityksen jälkeen käytiin vielä ihmettelemässä Takahashia Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa (allekirjoittanut oli vielä hirmuisen taudin takia erityisen ruumis)

Weed-musikaali?

Alusta on hyvä puhua ihan, että nämä vanhat aivosolut pysyvät vireinä ja senkin takia, että uusia alkuja tulee kovalla vauhdilla! Toinen työryhmä on työstämässä Hopeanuoli saagan hengessä uutta musikaalia Hopeanuolen pojasta Weedista. Kyseisestä projektista tietojeni mukaan saa tutkailtua lisää osoitteesta: http://hopeisetsivut.net/musikaali/ He ovat hakemassa projektilleen tukitiimia rahoituksen ym. muodossa. Joka on aivan loistava juttu, sillä kokemuksesta osaan kyllä sanoa, että tällaisiin prokkiksiin uppoaa rutosti rahaa kaikilta osapuolilta.

”Hopeanuoli!musikaalin uusi musikaali??”

Kuten Facebook-ryhmässämmekin tuli jossain vaiheessa mainittua, niin olen minäkin sitten taas päätynyt uuden musikaali prokkiksen pariin. Uusi projekti ei liity Hopeanuoleen, mutta luultavasti tällä pienellä kuopuksella on myös aika paljon nostalgia arvoa… c: Työryhmä ei ole sama kuin Hopeanuoli!musikaalissa, vaan työ on aloitettu täysin puhtaalta pöydältä. Toki mukana on joitain Hopsu!musikaalista tuttuja kasvoja, mutta myös uusia. Tulemme myöhemmin hakemaan näyttelijöitä, joten kannattaa pitää korvat ja silmät auki!

IMG_20140201_205026

Innovatiivinen luomisprosessi uuteen musikaaliin liittyen.

Aikataulullisesti olemme uumoilleet esitysvuodeksi 2016, jotta kirjoittamiseen ja kaikkeen muuhunkin jää mukavasti aikaa. Aijomme olla myös viisaampia ja hakea prokkikselle rahoitusta. Nyt onkin ihanaa muistella Hopeanuoli!musikaalin alkutaipaletta ja mitä kaikkea sielloin puuhattiin ja opittiin. Jos opittiin paljon, niin tästä uudesta projektista saadaan ehkä edeltäjäänsäkin kovempaa settiä, jos heitämme itsemme niin täysillä likoon kuin vain voimme. Luultavasti projektit eivät kuitenkaan tule olemaan täysin vertailukelpoisia eikä sitä kahta lastaan halua edes alkaa vertailemaan. Eihän sitä vain pysty! ;__;

Mutta kuten arvata saattaa, niin  into ja lippu on korkealla uuden projektin nimiin. Olemme saaneet suuria linjoja piirrettyä, mutta julkaisemme tarkempaatietoa prokkiksen aiheesta, sisällöstä ja muusta myöhemmin, kun lopullinen kuva on piirretty. Se pitäisi kuitenkin tapahtua jo tämän vuoden puolella. Varautukaa jytinään! <3

Terveisiä Takahashilta Japanista! (Sensein lahja musikaalilaisille)

20. luukku

Iltalehden juttu aiheesta, jossa kahdessa kuvassa vilahtaa meitä hauvoja! Löydättekö lauman edustusta salikuvasta? ;)

heylisten

Mitä itse fanitat? Löytyykö kiinnostusta vaikka My Little Ponyja kohtaan vai innostaako Tolkien yhtälailla? Entäs Harry Potter, Doctor Who, Sherlock, Homestuck, Marvel tai vaikka videopelit (Assassin’s Creed, Pokémon, World of Warcraft jne.)? Iki-ihana Disney, Supernatural, Adventure Time, South Park, Futurama, Studio Ghibli, Vocaloid, Resident Evil tahi mystinen meme-kulttuuri? Oletko sekaisin Creepy Pastoista vai oletko puhdasverinen leffanörtti? Inspiroiko Pixar, Megaman, Slenderman tai Humon? Tai ihan jokin muu? Mikä? Kerro!!~

Joko olet huomannut ettei meillä pahemmin ole tapahtumia tällaiselle? Mutta hei! Jos tapahtuma, jonka sisältö mukavasti sivuisi näitä populaarikulttuurin eri osa-alueita, kiinnostaisi niin kurkatkaa ihmeessä: http://stadicon.tumblr.com (höhö, työnimi!) Animekin on tietenkin sallittu. Tapahtuma on mieleltään avoin kaikkia fandomeja kohtaanja auttaa niitä kohtaamaan toisensa mukavissa merkeissä.

Kyseisen tapahtuman ensimmäisen tulemisen ajankohdaksi on kaavailtu tulevaa syksyä 2013. Kannattaa pysyä kuulolla aiheesta ja jos kiinnostaa vielä enemmän (tulla mukaan tekemään, tarjoamaan ohjelmaa jne.) niin ottakaa rohkeasti yhteyttä pääjehuun: rinpara@gmail.com tai huudelkaa ujoina Tumbleriin.

Jep, tulossa olisi popkulttuuritapahtumaa moneen makuun! Itsekin tosiaan olen mukana ko. tapahtuman järjestämisessä. Lähdin mukaan, koska idea iski täysillä, sillä oma harrastamiseni ei millään lailla rajoitu vain mangaan & animeen ja japanilaiseen populaarikulttuuriin. Tykitän täysillä monia länsimaisia tuotoksia ja lista on lähes loputon. On ollut todella harmi, että toisinaan tuntuu animupiireissä olevan tosi ”länkkärivastainen” vivahde. Miksi näin pitäisi olla? Kun näitä kahta yhdistelee, niin saa jotain tajuttoman upeaa aikaan – vaikka suomidubatun Pokémonin ensimmäinen kausi. Ja omillaan ne ovat myös omalaatuisia ja upeita. Toivottavasti Stadicon avoimella fiiliksellään saa ihmisiä myös tutustumaan uusiin sarjoihin, ilmiöihin ja ihmisiin!

~Rewe

18. luukku: Nollia, pollia ja ninjaklaaneja!

Kun olette selvinneet tästä yliriemukkaasta energiapläjäyssekoilusta niin voitte keskittyä johonkin ehkä vähän asiallisempaan. Puheenvuoro Kenjille!

~

Heipä hei rakas lukijakunta!

Olen Juha, eli paremmin tunnettuna Kenji ja esitin Kurojakia musikaalissamme.

599338_10151041128407505_1658756744_n

Kurojakin rooli oli monella tapaa merkittävä rooli minulle. Siitä lähtien kun muistankaan ikinä, olen aina pitänyt kovasti ninjoista lähes kaikessa mahdollisessa muodossaan. Nuo mustiin pukeutuvat, naamansa hupuilla peittävät, mystiset itämaiset soturit ovat aina kiehtoneet kaikilla mahdollisilla tavoillaan, eikä kyseinen innostus niitä kohtaan ole missään vaiheessa laantunut. Pienenä pihalla leikkiessään tuli olla jokin kankaanpala naamalla ja jokin miekka kädessä. Myös viihdemaailma painottui pääosin näihin piirrettyjen, elokuvien sekä pelejen parissa. Nämä innostukset päätyivät viimein siihen että vuonna 2005 löysin lajin nimeltä Bujinkan Budo Taijutsu, josta voisi sanoa, että lähes kaikki vaikutteet ninjaviihdeteollisuuteen ovat lähtöisinkin. Siitä tekstissä myöhemmin.

Olin yksi päävastaavista taistelukoreografioiden kehittämisessä, ja tähän oli mukava lähteä mukaan tietäen, että porukassa oli paljon innokasta ja valmiita ihmisiä, jotka imevät valmiiksi oppia kuin sienet. Koulussa käydyt näyttämötaistelun tuntien annit, muutamien harrastuselokuvien taisteluiden teko sekä bujinkanin yhdistäminen toi paljon ideoita ja inspiraatiota koreografia-ideoihin. Kun otti perinteikkäistä harjotteista rungot, lisäsi niihin paljon näyttäviä liikkeitä ja yhdisti niihin kevyttä lennokkuutta, saatiin nämä Visan ja Miksun kanssa näyttämään todella upeilta taisteluilta! Kiitos siitä kollegoilleni!

Normaalien taistelulajien ja näyttämötaistelun ero on samanaikaisesti todella iso että todella pieni. Taistelulajeissa opetetaan lähinnä suoraviivaista ja yksinkertaista tekniikkaa, jotta sen tehokkuus saataisiin maksimoitua. Toki on valmiiksi joitakin lajeja, jotka historian varrella ovat alkaneet sillä että ne ovat olleet lähinnä viihdettä, mutta ovat ajan myötä muovattu olemaan tehokkaampia taistelun ja itsepuolustuksen kannalta. On sanottu, että mitä pienempi tekniikka on niin sen parempi, koska tällöin vastustaja ei pysty lukemaan niin tarkasti ja reagoimaan yhtä hyvin. Mutta faktana on, että ihminen on nopeasti oppiva ja adaptoituva olento, joten tällöin on osattava kolikon molemmat kääntöpuolet. Muutoin vastustaja voi helposti oppia toisen taktiikat ja käyttää niitä hyväkseen. Muutos on täten tärkeää, sekä oppimisen että kehittymisen kannalta.

Aiemmin mainitsemassa lajissa jota harrastan, eli Bujinkan Budo Taijutsussa on kyse juurikin siitä, että osataan pysyä tilanteiden tasalla ja pysyä liikkeessä. Bujinkanissa harjoitetaan täten laajalti asioita, joihin kuuluu laaja skaala lyöntejä, potkuja, lukkoja, heittoja, kaatoja, hallintaotteita, aseistariisuntaa sekä aseita (sekä vanhoja perinteisiä, että moderneja). Laji koostuu yhdeksästä ikivanhasta koulukunnasta joista 6 on samurai/jujutsu koulukuntia ja 3 on ninjutsu koulukuntia. Lajimme päämestari Masaaki Hatsumi yhdisti nämä kaikki yhdeksi lajiksi saatuaan näiden kaikkien koulujen sôken (päämestarin) arvot hänen opettajaltaan Toshitsugu Takamatsu senseiltä. Vanhimmat näistä koulukunnista ovat yli 1000 vuotta vanhoja ja ovat siis peräisin Japanin sotakentiltä. Ajan varrella ne ovat muovautuneet paljon, mutta muutoksen kautta vahvistuneet sitäkin enemmän. Tämä on verrattavissa ihmiskuntaan, joka adaptoi itseään lääketieteellä, arkkitektuurillaan sekä taiteella jatkuvasti enemmän nykyhetkeen, ja kehittyy.

Kaikki tämä tieto auttoi minua paljon Kurojakin roolissa ja sen työskentelyssä, sillä nämä kaksi ninjaklaania sotivat juuri näiden ideaalien takia. Muuttuako vaiko ei. Akamen järki alkoi herätä viimein kauan jatkuneesta sodasta ja menneisyydestä nykyisyyteen, kun taas Kurojaki pelkäsi hänen tarkoituksensa katoavan mikäli hän unohtaa vanhat periaatteet. Nämä arvot koituivat loppujen lopuksi hänen ja lukuisten hänen kannattajiensa kohtaloksi.

~

Hyvät joulun tervehdykset Tesshin10000:ilta

toni

Oikean nimeni on Toni ja olin Hopeanuoli!musikaalin toisessa esityskerrassa mukana. Näyttelin siinä Koga ja Tosakoiraa eli en mitää suuria rooleja eikä se haitannut, sillä se on suuri kunnia päästä johonkin näin siistiin musikaaliin mukaan.

No musikaalin jälkeen elämäni on ollut aika tavallista töiden etsimistä/tekoa. Tällä hetkellä olen taas työtön, mutta ei se haittaa sillä olen saanut tehdä paljon sitä mistä minä pidän – nimittäin valokuvaamista. Ja valokuvaamista olen saanut aika paljon harrastaa, sillä olen jo yhdessä aikaisemmassa luukussa mainitun Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n virallinen valokuvaaja.

Olen ollut melkein kaikissa coneissa/tapahtumissa mukana missä Suomen Hopeanuoli-fanit ry on ollut esillä, joten kuvia on räpsitty oikein urakalla. Tulevaisuuden suunitelmistani vielä sen verran, että yritän hakea Tampereelle valokuvaus koulutukseen.

Oikein Hyvää ja Gingaista Joulua kaikille ja olkaa kiltisti

chibi

Ja jotta Kogan pirulaiset eivät saa koko luukkua omakseen, niin Igan ninjat vastaavat tällä:

(Tämän videon jälkeen voitte kuvitella millaista toisinaan lauman harjoituksissa oli…)

… turvallista tiistain jatkoa!

Oūn vuorilla kaikui villikoiralauman voitokas ulvonta

(c) Isabella Fagerström

Hopeanuoli!musikaalin uusittu ja pidenetty versio esitettiin eilen sunnuntaina 15.07.2012 Animecon-tapahtumassa Kuopion musiikkikeskuksen konserttisalissa. Nyt ensimmäisiä kuvia on jo internetissä nähty ja Savon Sanomissa oli 13.7.  musikaalistamme artikkeli.

Kuvia & videoita ym. musikaalista meille saa jakaa Facebookin kautta, sähköpostilla ( hopeanuolimusikaali (at) live . fi ) tai vaikka tänne blogiin linkkaamalla. Kiitokset ihanalle yleisölle!

Musikaalin alku viivästyi hieman, joten loppupää sitten tuppasi myös venymään. Tästä Animeconille oli varuiksi jo huudeltu, mutta ainakaan minä en ole vielä tietoinen esityksen lopullisesta kestosta kaiken sen lava-adrenaliidin takia. Joitain pieniä viivytyksiä sattui muutamastakin (jokseenkin mikrofonin ym. kokoisesta) syystä, mutta se näkyivätkö ne yleisöön on sitten ehkä eri juttu.

Lauluja uudistetussa musikaalissa oli kaikkiaan kuusitoista, joista kahdesta oli reprise ja sitten Tuttu hajuhan on asia vielä erikseen. Kappaleet ovat saaneet kiitosta ja uusien kappaleiden sanat ovat tulossa pian verkkosivuillemme.

Kunniavieras Yoshihiro Takahashi (Hopeanuoli-sarjan luoja) kävi pyörähtämässä backstagellamme randomisti juuri ennen esitystä (tämä aiheutti hämmennystä muutenkin teatraalisen kaaoksen keskelle). Esityksen jälkeen sensei saapui uudelleen backstagelle, nyt ihan kunnolla meitä tervehtimään. Musikaalin pääjärjestäjänä tietenkin olin hirmuisen kiireinen ja koitin saada porukan siivoamaan backstagea ja laittamaan lavasteita kokoon – eli säntäilin vähän joka suuntaan asioita järjestellen. Ja kesken viiletykseni kuulin Myyn huutavan minua, pysähdyin ja katsoin olkani yli nähden Takahashin kasvot. Pakko myöntää, että pelästyin. Sitten säntäsinkin heti hakemaan lahjaamme Takahashi-senseille.

Lahjaan kuului leikekirja musikaalistamme. Leikekirjassa oli esittelysivut musikaalin hahmoista & näyttelijöistä (paljon valokuvia, japaniksi kirjoitetut lyhyet esittelypätkät), kappaleiden sanat japaniksi ja musikaalin elämänkaari kuvina – mukana oli kuvia ensimmäisitä koelauluista ja harjoituksista, piirrettyjä kuvia musikaalihahmoista, lavasteiden valmistuksesta (mm. Akakabuto, scrollit), maskeerauksesta, Traconin musikaalista, yhteiskuvia Takahashin kanssa, uuden version harjoituksista, sarjakuvia, maskeerauksista jne. Lisäksi omilla esittelysivuillamme ja muutamilla muilla sivuilla oli myös valokuvia omista lemmikeistämme ja musikaali lauman yhteisistä hetkistä. Lisäksi leikekirjassa oli paljon norsuja.

Tässä tehdään leikekirjaa Takahashille

Leikekirjan lisäksi annoimme senseille vihreän musikaalihupparin ja Komentaja dobermanni-fanipaidan. Takahashi tiedusteli lukumääräämme ja sanoi painattavansa Japanissa meille musikaalilaisille paidat. Olo oli tästä ehkä enemmän kuin otettu. ;;~;; Tämän jälkeen Takahashi signeerasi meille huppareita. Hopeanuolen esityspaistaankin tuli signeeraus ja sensei halusi vielä erikseen piirtää Kibille kuvan Hopeanuolesta signeerauksien + GINGA-tekstin kera. Kibi oli tästä suloisen hämillään – eteenkin kun ei tiennyt mitä Takahashi oli paperille kirjoittanut nimmarin lisäksi. Pienillä japaninkielen taidoillaan Kibi sai kuitenkin tietää, että teksti tosiaan oli GINGA.

Oli ilo huomata miten innoissaan ja mielissään Takahashi oli esityksestämme. Ja tämä ilo oli täysin molemmin puolista. Itse olin erittäin liikuttunut siitä, että sensei puhutteli minua roolinimelläni (Smith), kun kiitin hupparini signeereauksesta. Olin ainoa, jolle näin kävi. Tämä toi uskoni siihen, että ehkä roolisuoritukseni oli vastannut hahmoa hyvin, vaikka pelkäsin pahinta kun minulta ennen esitystä lähti ääni. Tästä voin ehkä kertoa lisää myöhemmin, jos siltä tuntuu…~

(c) Isabella Fagerström

Haluaisin kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana tällä yhteisellä taipaleellamme – sitten yleisön puolella, laumassa, Animeconin puolesta, Kuopion musiikkikeskuksen puolesta, avustamassa, tukemassa tai muutoin. Musikaalin tekijöille tämä on ollut ainutkertainen ja upea kokemus ja olemme halunneet välittää samat fiilikset ylisön puolelle. Toivottavasti piditte musikaalistamme!

Musikaalin taltionti on tulossa tulevaisuudedda Youtube-kanavallemme.

Kuinka Fuji löysi rohkeutensa

Kun aloitin Hopeanuoli!musikaalissa, en tosiaankaan ollut se itsevarmimmasta päästä. Vaikka kävin ilmaisutaidon lukiota, en pitänyt muiden edessä esiintymisestä ja varsinkin laulaminen muiden kuullen ei ollut minulla millään tavalla miellyttävää. Olen todella itsekriittinen ja pelkään ennen kaikkea mokaamista ja itseni nolaamista. Päätin kuitenkin lähteä mukaan, sillä rakastan näyttelemistä, laulamista ja olen harrastanut animea ja mangaa kohta 10 vuotta. Kai se on riittävä peruste?

En päässyt koelaulutilaisuuteen päällekkäisen menon vuoksi, joten minulle annettiin mahdollisuus lähettää koelauluni sähköpostilla mp3:sena. Koelauluna oli ”Oi Ben” ja se pyydettiin lähettämään sekä acapella että taustanauhallisena versiona. Odotin vastausta useamman viikon, kunnes sain sellaisen; laulustani pidettiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi ensimmäisiin harjoituksiin.

Jo ensimmäisellä kerralla tiesin haluavani naishahmon, joten varovasti toivoin Fujin roolia, vaikken tiennyt mitä se pitäisi sisällään. Olin iloinen saadessani roolin ja otin sen mukana tuoman lauluroolinkin iloisesti vastaan, vaikka jo silloin aloin jännittää mitä siitäkin tulisi. En ollut lainkaan varma laulustani, joten hermoilin kovasti. Kun sitten pääsin ensimmäistä kertaa laulamaan Tutun Hajun KiBin (Hopeanuoli) kanssa… No, sanotaanko että onneksi puoli vuotta harjoitusta teki tehtävänsä:

Ensimmäinen julkinen esitys muiden kuullen oli minulle aika hirveää; ääneni ei kantanut tuolloin lainkaan vaan oli hiljainen, tärisi enkä yltänyt korkeimpiin nuotteihin kuin täpärästi. Oli siis paljon parantamisen varaa… Onneksi pääsimme pian harjoittelemaan Rewen johdolla. Pikkuhiljaa laulu alkoi sujua ja olin erityisen ylpeä pikku Hopeanuolesta; hän harjoitteli kovasti ja oppi jopa laulamaan muutamassa kuukaudessa! Hän sai tarvitsemaansa rohkeutta ja olen hyvin ylpeä KiBin roolisuorituksesta Hopeanuolena.

Itse edelleen kamppailin itsevarmuuteni kanssa paljon. Minulle tarjottiin sooloa toisessakin laulussa, mutta ilmoitin etten halua sitä tehdä. En halunnut tuottaa enää enempää pettymyksiä muille. Onneksi tein näin, sillä kaksi minua paljon parempaa laulajaa hoitivat homman kotiin Openingissa. Kiitoksia siitä, Reta (Akatora) ja Pörrö (Kurotora)!

Jatkoin harjoittelemista, mutta en milloinkaan ollut tyytyväinen omaan suoritukseeni. En uskaltanut edes laulaa muiden kuullen, vaan lauloin jopa harjoitusviikonloppuina yksinäni tyhjässä salissa. Lopulta eräissä harjoituksissa Viv (Hyena) yllätti minut laulelemasta ja ehdotti että laulaisimme jotain yhdessä. Minulta löytyi iPodilta muutama karaokekappale, joista ensimmäisenä lauloimme yhdessä ”Hallelujahin”. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui hyvältä laulaa jonkun kuullen ja Viv oli ihanan kannustava. Hänen ansiostaan aloin saada lisää rohkeutta ja jatkoin harjoittelemista ahkerasti. Kotona ääni vain ei tuntunut kulkevan lainkaan yhtä hyvin kuin harjoituksissa…

Lopullisen läpimurron oman itsetuntoni kanssa koin noin kuukausi ennen esityksissä, kun eräissä harjoituksissa Viv ja Lottis (Chutora) tutkiskelivat Lottiksen tuomia nuotteja. Huomasin siellä olevan ”Walking in the Air”:n nuotit ja kysyin saisinko kokeilla laulaa kappaletta klassisesti. Olin joskus kauan sitten kokeillut klassista laulua, mutta siitä oli vuosia aikaa. Silloin tajusin, että näin saan ääneeni voimaa ja ylsin korkeampiinkin nuotteihin vaivattomasti. Aloin hyödyntää tätä tekniikkaa laulaessani Tuttua Hajua. Yhtäkkiä ääneni tuntui kulkevan paremmin ja Lottiksen äänenavausneuvojen ansiosta aloin pikkuhiljaa uskoa, etten ehkä kuulostakaan niin pahalta.

Sitten viimein oli esityspäivä… En itse päässyt harjoittelemaan juurikaan mikrofonin kanssa ja minulle oli epäselvää saisinko sellaista ollenkaan ja mistä sellainen minulle tuotaisiin. Onneksi Tampere-talon akustiikka on mahtava ja varauduin jopa siihen, että joutuisin laulamaan ilman mikrofonia. Minua jännitti kamalasti kun olin lavalla, en osaa liikkua laulaessani mitenkään luontevasti ja se kyllä näkyi videoista.

Kohtaus kuitenkin sujui hyvin, mutta yleisön reaktio tuli minulle aivan yllätyksenä. Takahuoneessa vain pompin ympäriinsä adrenaalinin vuoksi enkä voinut uskoa että kaikki meni näinkin hyvin. Esityksen jälkeen lauluani tultiin kehumaan enkä vieläkään jaksa uskoa sitä, kuinka paljon laulustani loppujen lopuksi pidettiin. Haluan siis kiittää teitä kaikkia, jotka olette tukeneet minua matkani varrella ja auttaneet minua saamaan rohkeuteni takaisin. Kiitos! =)

Rakkain terveisin,

Fuji <3