19. luukku: Tarinaa tanssikoreografioiden takaa

Hei kaikki ja muikeaa joulua!

Olen Viliina, paremmin musikaaliporukassa tunnettu nimellä Viv, ja pyörin lavalla Hyenana.

531972_348558911860842_1870392049_n

Tämän lisäksi olin vaikuttamassa lavasteissa mm. koreografioiden merkeissä. Osaan mielestäni jotenkin hahmottaa isompaa kaavaa ja nautin siitä, kun saan laittaa toista kymmentä ihmistä liikkumaan yhteen, erilaisin tavoin. Meitä oli muutamakin koreografi, lisäkseni mainittakoon Reta (Akatora), Neenee (Maya) ja Rewe (Smith). En tiedä, olisiko oikeutettua sanoa, että näppini olivat syvällä sopassa puhuttaessa ministi isomman kaavan numerosta (FAIJA!, Perintö, Ouun soturit). Näistä nyt hieman tässä.

FAIJA on koreografioista ehkä tunnetuimpia ja myös vanhimpia. Sitä käsiteltiin ensimmäisen kerran jo alkutalvesta 2011, työryhmän nähtyä toisensa vasta kerran. FAIJA musiikkina toi minulle mieleen coniskenessäkin vaikuttaneen Paraparan, joten oli enemmän kuin otollista, että rikospartnerini tämän työstämisessä oli Saara (tausta-apu). Saaralla on pidemmän tähtäimen paraparakokemusta, missä itse tunnen oloni kotoisammaksi puhuttaessa streetlajeista. Näitä ja klassisenklisheitä musiikkinumeroiden elementtejä yhdistelemällä aloimme miettiä, miten kannattaisi rakentaa lyriikoihin sitoutuva tanssinumero. Henkilökohtaisesti tykkäilen paljon parikoreografioista, joka FAIJAan sopi heti alkajaisiksi. Kyseessähän on tosiaan taustakoreografia, jolloin lyriikoihin sidottuna se vahvistaa soololaulajien tunnetiloja, toisaalta myös musiikkinumeron näyttävyyttä.

543173_348560991860634_1806117456_n

536066_348561078527292_1605250623_n

Ongelma numero uno: en ole tanssinopettaja (enkä ammattilainen muutenkaan) ja hätäännyn ihmisten kysellessä paljon kysymyksiä kerralla. Musikaalin alkuvaiheilla olin vähän enemmänkin hukassa, kun ympärillä pörräsi useampi vieras naama, joten APUVA. Saara oli kiireinen, eikä päässyt kaikkiin treeneihin, joten yritin yksikseni hoitaa asiaa. Reta (Akatora) nappasi uskomattoman nopeasti liikkeistä kiinni, ja minun sössöttäessä omiani tyttökulta käänsi sitä ihmisten kielelle ja avusti koko ajan. Meillä meni heti yhteen. Koreografia kävi läpi muutaman muutoksen ja ajan mittaan sai nykyisen muotonsa. Tarkkasilmäisimmät huomaavat hienosäätöä jopa Tampereen ja Kuopion esitysten välillä. ;)

 

FAIJAsta viisaampana Perintöä aloin työstämään yhdessä Retan kanssa. Vierailin pohjoisessa työpartnerini kotikonnuilla ja yhdessä mietimme, mitä kyseiseltä koreografialta haluamme. Heittelimme ideoita ja katselimme inspiroivia videoita netistä miettien, mikä vastaisi eniten tarvettamme (nippelitietoa: tanssileffat ja kaikenkarvaiset musikaalit ovat lähellä sydäntäni. Niiden upeista kohtauksista on varioitu muutama kiva juttu…). Reta ei pidä itseään kummoisempana koreografina, mutta vahvuudekseen kokee liikkeiden hienosäädön. Itse taas tykkään laittaa musiikin päälle ja tanssia improvisoiden, kunnes vastaan tulee liike, joka tuntuu sopivalta. Voitte siis kuvitella, miltä tällainen toimintatapa näyttää. Vastaan saattoi tulla keskusteluja, jotka menivät kutakuinkin näin:
”Hei käviskö tällänen ja sitten näin.”
”Joo, mut jos sen tekis näin ja tätä kautta.”
”Hei joo!”

539534_408669009183165_1741713018_n

Perintö

Pohjoisessa ollessani työstimme yhtä ”ekstrakoreografiaa”, joka ei koskaan musikaaliimme päätynyt. Sen alkuosa on kuitenkin ujutettu salakavalasti Perinnön aggressiiviseen ilmapiiriin, sen istuessa kuin hanska käteen.

Perinnön koreografiaa tehdessä kyllä lensi ärräpäitä, kun koko ajan piti karsia alkuperäistä suunnitelmaa syystä tai toisesta. Pääpiirteinä haluttiin edelleen säilyttää alati kupliva viha, hahmojen väliset kemiat ja jälleen kerran kerronnaltaan vahva laulu. Soolot halusimme pitää täydessä arvossaan koko ajan. Neeneen (Maya) ja Sensun (Hayato) tanssisoolon tekemisen jätimme suosiolla asianomaisten harteille, koska he vahvuutensa tiedostaen varmasti saisivat siitä näin eniten irti. Viimein teimme luonani koreografiaa loppuun Neeneen ja Kenjin (Kurojaki) kanssa ja heitimme auttamattoman surkeaa läppää erilaisista liikkeistä, jotka ”vois hei oikeesti laittaa sinne *räkänauru*”. Loppujen lopuksi muutama (älyttömän huono) vitsi päätyi myös koreografiaan, mutta jätetäämpä ihan teidän arvailuksi, mitä sieltä mahtaakin löytyä.

Alkuperäisistä koreografioista Ouun soturit taisi kokea suurimman muutoksen välillä Tampere-Kuopio. Tamperetapauksessa en ollut tekemässä koreografiaa tähän numeroon ollenkaan, mutta nyt päätin ottaa ilon irti. Otin luottoni Retan mukaan meidän visioiden mennessä jälleen yksi yhteen. Neenee ilmaisi kiinnostuksensa koreografiaa kohtaan, ja kolmistaan pohdimme, miten huonosti yhtenevien aikataulujen kanssa homman voisi sumplia.

198262_408667895849943_1291374944_n

Ouun soturien liikkeiden harjoittelua

Näinikkäästi se kutakuinkin meni: Ouun soturit on iso iso palapeli. Kertosäkeistöjen koreografiat ovat Neeneen käsialaa, kun taas säkeistöt ja C-osa on minua ja Retaa. Enemmän tai vähemmän poikkeuksellisesti työstäminen aloitettiin biisin instrumentaaliosiosta, ensimmäisen kertosäkeistön jälkeen. Halusimme hahmoille kanssakäymistä ilman, että se näyttäisi sillisalaatilta kermavaahdolla; kyseessä oli kuitenkin kliimaksin jälkeinen biletys. Tanssimme sitä keskenämme vaikka kuinka monta kertaa ja sekosimme jatkuvasti joko suunnissa, laskuissa tai liikkeissä. Kaksi ei ole yhtä suuri kuin viisi, tämä on nyt todettu. Laumapiknikillä joskus toukokuun tienoilla saimme lainattua muutamaa hauvaa kokeilemaan uutuutta etukäteen. Hyvinhän tuo toimikin! Tuuletus oli aikamoista!

Meille oli selkeää, että haluamme kaksi ”ryhmää” aina säkeistöissä. Reta oli ehtinyt kiintyä 2. säkeistön takapotkuiseen rumpuun ja halusi hoitaa rytmistä puolta minun keskittyessä lyyriseen puoleen. Lyyrinen puoli on pohjautunut vanhaan koreografiaan, mutta selkeästi uusin piirtein. Rytmisen puolen taustatarina meneekin hauskasti; Espoossa koreografiaa kasatessa kävimme seuraavan keskustelun Retan turhautuessa, kun ei saanut ideaansa kunnolla esille:
”Eikun sä et tajuu! Kun mä haluun että se menee näin *alkaa demonstroimaan* ja näin, ja silleen että se
liikkuu tälleen ylhäältä alas ja näin!”
”… Kultarakas sullahan oli tossa koreografia.”
”… Totta!”

Tässä vaiheessa aloimme aktiivisesti heittää vitsiä siitä, ettei Reta pelkästään kääntänyt minua suomeksi vaan minä myös häntä. Muutama vääntö paikan päällä piti suorittaa, että osaset sulautuisivat toisiinsa saumatta. Muuten taisimme kyllä säästyä pahimmilta väännöiltä.

563473_408669745849758_352102202_n

Ouun soturit

Itse asiassa vältyimme suurimmilta väännöiltä kaikkien koreografioiden suhteen. Tästä voin vain kiittää vastaanottavaa, iloista ja oppivaista laumaamme.

”Opettajana” ja tietynlaisena vastuun(osa)kantajana toimiminen on ollut minulle tajuttoman tärkeä askel. Tykkään karttaa vastuuhommia viimeiseen asti, mutta koreografioiden tekeminen ei tuntunut samalla tavalla vastuulta, kun sain jakaa ihmisten kanssa jotain itselle läheistä. Liikunta on ollut minulle aina iso osa elämää, tanssin erityisesti koen tärkeänä kanavana tunteiden purkamiselle. Hetken filosofointia: ”Musiikki on miltä tunteet kuulostavat, tanssi miltä tunteet näyttävät” – tähän minä jaksan nojata aina uudelleen ja uudelleen, jokaisen tanssin, kappaleen ja kokemuksen jälkeen. Toivon pääseväni tämän musikaalin jälkeen työstämään jotain vastaavaa prokkista: vetää vaikeusastetta tiukemmaksi, kuvioita vaikeimmaksi, energiaa isommaksi, nautintoa vielä antavammaksi. Tämä on kokemuksena itsessään vaatinut paljon ja antanut enemmän.

All and all, kuten englanniksi ilmaisisin, lähtisinkö kokemaan kaiken uudestaan, ylä- ja alamäkineen? Kyllä, oi kyllä.

Mainokset

18. luukku: Nollia, pollia ja ninjaklaaneja!

Kun olette selvinneet tästä yliriemukkaasta energiapläjäyssekoilusta niin voitte keskittyä johonkin ehkä vähän asiallisempaan. Puheenvuoro Kenjille!

~

Heipä hei rakas lukijakunta!

Olen Juha, eli paremmin tunnettuna Kenji ja esitin Kurojakia musikaalissamme.

599338_10151041128407505_1658756744_n

Kurojakin rooli oli monella tapaa merkittävä rooli minulle. Siitä lähtien kun muistankaan ikinä, olen aina pitänyt kovasti ninjoista lähes kaikessa mahdollisessa muodossaan. Nuo mustiin pukeutuvat, naamansa hupuilla peittävät, mystiset itämaiset soturit ovat aina kiehtoneet kaikilla mahdollisilla tavoillaan, eikä kyseinen innostus niitä kohtaan ole missään vaiheessa laantunut. Pienenä pihalla leikkiessään tuli olla jokin kankaanpala naamalla ja jokin miekka kädessä. Myös viihdemaailma painottui pääosin näihin piirrettyjen, elokuvien sekä pelejen parissa. Nämä innostukset päätyivät viimein siihen että vuonna 2005 löysin lajin nimeltä Bujinkan Budo Taijutsu, josta voisi sanoa, että lähes kaikki vaikutteet ninjaviihdeteollisuuteen ovat lähtöisinkin. Siitä tekstissä myöhemmin.

Olin yksi päävastaavista taistelukoreografioiden kehittämisessä, ja tähän oli mukava lähteä mukaan tietäen, että porukassa oli paljon innokasta ja valmiita ihmisiä, jotka imevät valmiiksi oppia kuin sienet. Koulussa käydyt näyttämötaistelun tuntien annit, muutamien harrastuselokuvien taisteluiden teko sekä bujinkanin yhdistäminen toi paljon ideoita ja inspiraatiota koreografia-ideoihin. Kun otti perinteikkäistä harjotteista rungot, lisäsi niihin paljon näyttäviä liikkeitä ja yhdisti niihin kevyttä lennokkuutta, saatiin nämä Visan ja Miksun kanssa näyttämään todella upeilta taisteluilta! Kiitos siitä kollegoilleni!

Normaalien taistelulajien ja näyttämötaistelun ero on samanaikaisesti todella iso että todella pieni. Taistelulajeissa opetetaan lähinnä suoraviivaista ja yksinkertaista tekniikkaa, jotta sen tehokkuus saataisiin maksimoitua. Toki on valmiiksi joitakin lajeja, jotka historian varrella ovat alkaneet sillä että ne ovat olleet lähinnä viihdettä, mutta ovat ajan myötä muovattu olemaan tehokkaampia taistelun ja itsepuolustuksen kannalta. On sanottu, että mitä pienempi tekniikka on niin sen parempi, koska tällöin vastustaja ei pysty lukemaan niin tarkasti ja reagoimaan yhtä hyvin. Mutta faktana on, että ihminen on nopeasti oppiva ja adaptoituva olento, joten tällöin on osattava kolikon molemmat kääntöpuolet. Muutoin vastustaja voi helposti oppia toisen taktiikat ja käyttää niitä hyväkseen. Muutos on täten tärkeää, sekä oppimisen että kehittymisen kannalta.

Aiemmin mainitsemassa lajissa jota harrastan, eli Bujinkan Budo Taijutsussa on kyse juurikin siitä, että osataan pysyä tilanteiden tasalla ja pysyä liikkeessä. Bujinkanissa harjoitetaan täten laajalti asioita, joihin kuuluu laaja skaala lyöntejä, potkuja, lukkoja, heittoja, kaatoja, hallintaotteita, aseistariisuntaa sekä aseita (sekä vanhoja perinteisiä, että moderneja). Laji koostuu yhdeksästä ikivanhasta koulukunnasta joista 6 on samurai/jujutsu koulukuntia ja 3 on ninjutsu koulukuntia. Lajimme päämestari Masaaki Hatsumi yhdisti nämä kaikki yhdeksi lajiksi saatuaan näiden kaikkien koulujen sôken (päämestarin) arvot hänen opettajaltaan Toshitsugu Takamatsu senseiltä. Vanhimmat näistä koulukunnista ovat yli 1000 vuotta vanhoja ja ovat siis peräisin Japanin sotakentiltä. Ajan varrella ne ovat muovautuneet paljon, mutta muutoksen kautta vahvistuneet sitäkin enemmän. Tämä on verrattavissa ihmiskuntaan, joka adaptoi itseään lääketieteellä, arkkitektuurillaan sekä taiteella jatkuvasti enemmän nykyhetkeen, ja kehittyy.

Kaikki tämä tieto auttoi minua paljon Kurojakin roolissa ja sen työskentelyssä, sillä nämä kaksi ninjaklaania sotivat juuri näiden ideaalien takia. Muuttuako vaiko ei. Akamen järki alkoi herätä viimein kauan jatkuneesta sodasta ja menneisyydestä nykyisyyteen, kun taas Kurojaki pelkäsi hänen tarkoituksensa katoavan mikäli hän unohtaa vanhat periaatteet. Nämä arvot koituivat loppujen lopuksi hänen ja lukuisten hänen kannattajiensa kohtaloksi.

~

Hyvät joulun tervehdykset Tesshin10000:ilta

toni

Oikean nimeni on Toni ja olin Hopeanuoli!musikaalin toisessa esityskerrassa mukana. Näyttelin siinä Koga ja Tosakoiraa eli en mitää suuria rooleja eikä se haitannut, sillä se on suuri kunnia päästä johonkin näin siistiin musikaaliin mukaan.

No musikaalin jälkeen elämäni on ollut aika tavallista töiden etsimistä/tekoa. Tällä hetkellä olen taas työtön, mutta ei se haittaa sillä olen saanut tehdä paljon sitä mistä minä pidän – nimittäin valokuvaamista. Ja valokuvaamista olen saanut aika paljon harrastaa, sillä olen jo yhdessä aikaisemmassa luukussa mainitun Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n virallinen valokuvaaja.

Olen ollut melkein kaikissa coneissa/tapahtumissa mukana missä Suomen Hopeanuoli-fanit ry on ollut esillä, joten kuvia on räpsitty oikein urakalla. Tulevaisuuden suunitelmistani vielä sen verran, että yritän hakea Tampereelle valokuvaus koulutukseen.

Oikein Hyvää ja Gingaista Joulua kaikille ja olkaa kiltisti

chibi

Ja jotta Kogan pirulaiset eivät saa koko luukkua omakseen, niin Igan ninjat vastaavat tällä:

(Tämän videon jälkeen voitte kuvitella millaista toisinaan lauman harjoituksissa oli…)

… turvallista tiistain jatkoa!

17. luukku: Mistä nämä Pokémonit tulivat?!

598544_4314860908169_2042587295_n

Me taidetaan olla Kurtun (Ben) kanssa kiistatta ne lauman pahimmat Pokénörtit, tai ainakin mitä tulee sen animepuoleen. Pokémon-anime on ollut meille sellainen yhdistävä tekijä siitä asti kun tutustuttiin; yhdessä ollaan kahlattu jokaikinen jakso aina tuonne Best Wishesin alkumetreille asti.

Myös sivutuotteisiin on tullut tutustuttua – esimerkiksi juurikin joululevyyn nimeltä Pokémon Christmas Bash, jossa animesta tutut hahmot lauleskelevat enemmän tai vähemmän tuttuja joululauluja pokésävyisiksi muutettuina.
Siispä koimme, että meidän on jaettava tätä iloa, vähän omalla jokseenkin omituisen sokerihöyryisellä tavallamme :—D

Reta (Akatora)

Ps. Korostan vielä, että tämän ei muuten ole tarkoituskaan olla cosplayta! Vain joulumielistä pönttöilyä kameran edessä.

Laulu / song: ”Christmas Medley” from the album ”Pokémon Christmas Bash”
Noi pöljät / Dudes on the video: Reta (Ash, Meowth, James), Kurttu (Misty, Brock, Jessie, professor Oak)
Vastuuvapaus / Disclaimer: We own nothing. Except the paper masks we made.

(Shortly in English: This is our supposed-to-be amusing version of Pokémon Christmas Medley, made just for fun to be a part of Gin! the Musical’s christmas calendar. It’s definitely not meant to be even close to cosplay. :D)

Rewekin kertoo vähän  taskuhirviöistä!~

rewe-gold-cacnea

Gold cosplayni & itse huovuttamani Cacnea pehmolelu

Reta ja Kurttu eivät kuitekaan ainoita Pokémon-faneja laumassamme ole, höhö!~ Useampi on löytänyt kyseisen animen kautta conit ja nämä harrastuspiirit, joissa nykyään pyörii. Varmasti monille Pokémon on nostalginen sarja, joka pisti monta asiaa alulle.

Itselleni ensimmäinen superfanitus anime oli Hopeanuoli ja kun Pokémon tuli, niin paalupaikka jaettiin kahden sarjan kesken. Siksi jo alkujaan myös Pokémon on ollut ”tästä-pitää-tehdä-jotain” hatussa, josta Hopeanuoli!musikaalinkin idea nostettiin. Samassa hatussa tietenkin ovat lymynneet kaikki lapsuuteni kolme kovaa, eli Hopeanuoli, Pokémon ja South Park. Fanitus kaikkia kolme kohtaan on säilynyt ja tulee edelleen säilymään. Kyllä näistä kahdestakin vielä jossain vaiheessa tulen jotain tekemään, sillä olen jo aloittanut – hups! Spoilers!~ Mutta myös joku poneja sisältävä prokkis on saanut tuulta häntänsä alle… He he!~

Mutta siis nyt nopeasti takaisin Pokémoniin. Itse tykkään kovasti peleistä, enemmän konsolipeleistä vaikka TCG on myös muikeaa (jos olisi random pelikavereita vaan). Hyllystä ”klassisten” poksupelien lisäksi löytyy Mystery Dungeoneita ja olihan mulla tuo Rangerkin. Kannattaa tutustua näihinkin. Allekirjoittanut pitää erityisesti MD-peleistä. Pokémon animen suomidubattu ykköskausi on silkkaa kultaa. Haluaisin sen DVD:llä eli jos joku kuulee, että sitä on niin ilmoittakaa. Vanhat VHS nauhat kun kuolevat aikanaan. ;__; (nauhoitin skidinä jokaisen jakson, koska olin jo silloin paras!) Pokémon mangaa ja pehmoleluja ja muuta löytyy, mutta ei tietenkään vielä tarpeeksi. Ehkä jätän tämän hehkutuksen vain tähän ja liihotan muualle – POKÉMON IS THE BEST 4EVER!

~~~~

PS. Posti on ottanut muutaman hupparipaketin huomaansa!

Jono oli aivan älytön, joten molempiin paketteihin tuli tuherrettua kaikkea sontaa. Pahoittelut näistä ja tässä mahdollinen varoitus etukäteen. Ellei tule jo liian myöhään, hehe. Oli kyllä hieman vaikea piirtää kun siinä oli huppari pehmoilemassa paketissa, mutta rumat nallet ja muut ovat aina mukavia. Kuten myös Amnesia Hopsu… :D ~ Rewe (Smith)

20121215_141948

amnesiahopsu

Menkää kaappiin piiloon. NYT.

16. luukku: Taistelukoreografioiden toteutus

Moi! Hopeanuolen näyttelijä KiBi tässä!

Päätin pohtia tässä luukussa vähän ajatuksiani musikaalin taistelukohtauksiin liittyen.

ginvssniper

Gin vs. Sniper

Musikaalin uusimmassa versiossa suoriuduin noin viidestä taistelukohtauksesta, joista selkeästi pisimmät ja vaativimmat olivat Kenjin ja Visan kanssa käydyt Hopeanuoli vs. Sniper ja Hopeanuoli vs. Kurojaki.

Päällimmäisenä muistona kaikesta taistelukohtauksien läpikäynneistä on jäänyt saumaton yhteistyö Visan ja Kenjin kanssa niitä tehdessä. Molempien taistelulajikokemuksesta oli tietysti suuri hyöty koreografioita suunnitellessa, mutta silti jotenkin tuntui siltä, että jokainen teki yhden kolmasosan koko työpanoksesta niihin liittyen. Myös visiot ja yhteisymmärrys löytyivät sulavasti ja ongelmitta.

Taistelukoreografian suunnittelu ja toteutus vastaa suhteellisen pitkälti tanssin koreografiaa ja toteutusta. Molempien pitää tietää, mitä tehdä, missä tehdä ja milloin tehdä. Jos homma meneekin päin metsää, hela hoito näyttää huonolta. Olimme suunnitelleet hyvin tarkat mätkintäkoreografiat, liikkeestä liikkeeseen, emmekä näin ollen onneksi joutuneet improvisoimaan mitään lavalla. Harjoittelu itseasiassa oli niin tehokasta, että muistan vieläkin selkäytimestä, miten ne menee. (Höhö, kokeilin äsken näkymätöntä vastustajaa vastaan.)

Jotkut teistä lukijoista varmaan muistavatkin Traconin musikaalissa Hopeanuoli vs. Sniper -taistelukohtauksessa mun mikrofonini mätkähtäneen lavalle paristokotelo auki. Toivottavasti te ette sitä yleisössä nähneet, mutta uudempaan musikaaliin väänsin kahdesta kengännauhasta paketointisolmut mikrofonin ja vyöni ympärille. Lisäksi laitoin lähemmäs kymmenellä pinnillä poskimikrofonin kiinni peruukkiini. Thänkgaad ei enää lähtenyt irti näiden viritysten jälkeen. Voitte kuvitella sen voittajafiiliksen kun kesken koreografian huomaa helkkarin kalliin vuokramikrofonin palasina lattiassa. (Se ei onneksi mennyt kokonaan rikki, vain luukku irtosi.)

Sniperin selitystä taistelukoreografioiden tekemisestä


Mutta, mitä pitäisi tietää, jos haluaa suunnitella oman taistelukoreografian näyttämölle, vaikka esim. cosplay-esitykseen?

1) Harjoiteltu koreografiasuunnitelma
Kuka lyö, mihin lyö? Miten reagoi? Improvisoitu sohiminen harvoin näyttää hyvältä.

2) Suuret eleet ja iskuihin reagointi
Tappelukoreografioissaimme käytettiin lähes kokonaan tarpeettoman suuria potkuja ja lyöntejä näyttävyyden lisäämiseksi. Yleisöön ei näy painietäisyydeltä mätkiminen kovin hyvin, joten elehtikää suuresti: Ladatkaa nyrkkejänne selkänne takana ja heijatkaa ne komeassa kaaressa vastustajaanne. Reagoigaa myös koreagrafioituun iskuun voimakkaasti, silloin näkee selkeämmin, mitkä iskut osuu ja mitkä ei. Lisäks se on überkoleeta ku jätkä lentää ainaki kaksytmetrii potkun voimasta!!!1

3) Terävät liikkeet
Lyönti tai potku ei etene vastustajaan tasaista vauhtia. Jos iskulla on selkeät vaiheet, homma on realistisemman näköistä. Esim. nyrkki, joka on valmiusasennossa, käy nopeasti vastustajassa ja palaa valmiusasentoon on tyylikkäämmän näköinen kuin tasaisella nopeudella valmiusasennosta vastustajaan ja takaisin valmiusasentoon etenevä nyrkki. (Tätä on todella vaikea selittää tekstitse…)

4) Pitäkää huoli, että ette osu oikeasti
…tai se koreografia jää lyhyeksi. Toisaalta pitäkää huoli myös siitä, että isku näyttää menevän perille. Lyökää esimerkiksi vastustajaanne sinne puolelle, joka ei näy yleisöön tms.

5) Oma kunto ja hien eritys
Älkää ylimitoittako koreografiaa yli oman fyysisen kestävyyden. Lopulta vain hengästytte liiaksi. Ottakaa huomioon myös hiki ja sen eritys. On tosi tylsän näköistä jos kaveri on lavalla hiellä kyllästetyn paidan kanssa ja maskeeraukset aivan levinneinä. (Huh, onneksi Hopeanuoli-pukuni oli musikaalissa kevyt.)

6) Puvustus
Muokatkaa koreografia sellaiseksi, että lavalla oleva pukunne siihen mukautuu. Jos vedätte metallihaarniskat päällä lavalla, älkää treenatko kuperkeikkoja bokserit ja t-paita päällä. Erityisesti kenkien merkitys oli minulle tärkeä.

Varmasti on enemmänkin niksejä lavataisteluun, mutta tässä äkkiseltään ne pääkohdat, jotka muistan.
KiBi kuittaa ja toivottaa hyvää joulunodotusta! Taistelkaa joulustressiä vastaan!

Ps. kannattaa odottaa etenkin viimeisiä luukkuja, todella hyvää settiä tulossa!

Gin! The Musical – Gin vs. Sniper (filmed by. Arano)

15. luukku

20121129_163538

Muistakaa heijastimet myös lemmikeille! :3

Lupsakkoo_joulua

Dinon Yuki ja muut laumamme karvaiset ystävät toivottavat teille lupsakkoo joulua!

14. luukku: Terveisiä fyysisen teatterin maailmasta

Hei. Olen Juuso-Matias, ja opiskelen toista vuottani fyysistä teatteria Vaasan Yrkeshögskolan Noviassa (på svenska — yhtä hyvää koulua ei suomenkieliseltä puolelta ikävä kyllä löydy). 

IMG_5124

Ensin minusta vähäsen ja sitten tämän lukuvuoden pohdintojani opinnoistani.

Toimin musikaaliprojektissa erilaisissa sekalaisissa tehtävissä ns. fyysisen teatterin konsulttina: ohjaus- ja opetusapua käytännössä (Rewe taisi jossain vaiheessa kutsua puolivakavissaan minua ’lauman äidiksi’).

Sitten itse musikaalin aikana roikuin kiinni eräänlaisessa kuuloke-mikrofonisysteemissä Stage Managerina (eli kerroin valoihmisille, kun näyttämö oli valmis black-outien jälkeen), apumonitorina (eli autoin varsinaista monitoria hallitsemaan lavalle kuuluvia ääniä) ja pingoin backstagelta epäluuloisen järjestyksenvalvojan ohitse takaovelle Harppuunakarhuksi. Kolme uutta tehtävää ja roolihahmo olivat hyvin mielenkiintoinen haaste, jota en kylläkään välttämättä halua enää tehdä (kuin ehkäpä taas vastaavassa hätätilanteessa…). Lue loppuun