KUVIA – Äänenavauksista, muutama musikaalista ja kohtalokkaat kivi kuvat

© Tomohiro Noguchi

Lue loppuun

Mainokset

Kuinka Fuji löysi rohkeutensa

Kun aloitin Hopeanuoli!musikaalissa, en tosiaankaan ollut se itsevarmimmasta päästä. Vaikka kävin ilmaisutaidon lukiota, en pitänyt muiden edessä esiintymisestä ja varsinkin laulaminen muiden kuullen ei ollut minulla millään tavalla miellyttävää. Olen todella itsekriittinen ja pelkään ennen kaikkea mokaamista ja itseni nolaamista. Päätin kuitenkin lähteä mukaan, sillä rakastan näyttelemistä, laulamista ja olen harrastanut animea ja mangaa kohta 10 vuotta. Kai se on riittävä peruste?

En päässyt koelaulutilaisuuteen päällekkäisen menon vuoksi, joten minulle annettiin mahdollisuus lähettää koelauluni sähköpostilla mp3:sena. Koelauluna oli ”Oi Ben” ja se pyydettiin lähettämään sekä acapella että taustanauhallisena versiona. Odotin vastausta useamman viikon, kunnes sain sellaisen; laulustani pidettiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi ensimmäisiin harjoituksiin.

Jo ensimmäisellä kerralla tiesin haluavani naishahmon, joten varovasti toivoin Fujin roolia, vaikken tiennyt mitä se pitäisi sisällään. Olin iloinen saadessani roolin ja otin sen mukana tuoman lauluroolinkin iloisesti vastaan, vaikka jo silloin aloin jännittää mitä siitäkin tulisi. En ollut lainkaan varma laulustani, joten hermoilin kovasti. Kun sitten pääsin ensimmäistä kertaa laulamaan Tutun Hajun KiBin (Hopeanuoli) kanssa… No, sanotaanko että onneksi puoli vuotta harjoitusta teki tehtävänsä:

Ensimmäinen julkinen esitys muiden kuullen oli minulle aika hirveää; ääneni ei kantanut tuolloin lainkaan vaan oli hiljainen, tärisi enkä yltänyt korkeimpiin nuotteihin kuin täpärästi. Oli siis paljon parantamisen varaa… Onneksi pääsimme pian harjoittelemaan Rewen johdolla. Pikkuhiljaa laulu alkoi sujua ja olin erityisen ylpeä pikku Hopeanuolesta; hän harjoitteli kovasti ja oppi jopa laulamaan muutamassa kuukaudessa! Hän sai tarvitsemaansa rohkeutta ja olen hyvin ylpeä KiBin roolisuorituksesta Hopeanuolena.

Itse edelleen kamppailin itsevarmuuteni kanssa paljon. Minulle tarjottiin sooloa toisessakin laulussa, mutta ilmoitin etten halua sitä tehdä. En halunnut tuottaa enää enempää pettymyksiä muille. Onneksi tein näin, sillä kaksi minua paljon parempaa laulajaa hoitivat homman kotiin Openingissa. Kiitoksia siitä, Reta (Akatora) ja Pörrö (Kurotora)!

Jatkoin harjoittelemista, mutta en milloinkaan ollut tyytyväinen omaan suoritukseeni. En uskaltanut edes laulaa muiden kuullen, vaan lauloin jopa harjoitusviikonloppuina yksinäni tyhjässä salissa. Lopulta eräissä harjoituksissa Viv (Hyena) yllätti minut laulelemasta ja ehdotti että laulaisimme jotain yhdessä. Minulta löytyi iPodilta muutama karaokekappale, joista ensimmäisenä lauloimme yhdessä ”Hallelujahin”. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui hyvältä laulaa jonkun kuullen ja Viv oli ihanan kannustava. Hänen ansiostaan aloin saada lisää rohkeutta ja jatkoin harjoittelemista ahkerasti. Kotona ääni vain ei tuntunut kulkevan lainkaan yhtä hyvin kuin harjoituksissa…

Lopullisen läpimurron oman itsetuntoni kanssa koin noin kuukausi ennen esityksissä, kun eräissä harjoituksissa Viv ja Lottis (Chutora) tutkiskelivat Lottiksen tuomia nuotteja. Huomasin siellä olevan ”Walking in the Air”:n nuotit ja kysyin saisinko kokeilla laulaa kappaletta klassisesti. Olin joskus kauan sitten kokeillut klassista laulua, mutta siitä oli vuosia aikaa. Silloin tajusin, että näin saan ääneeni voimaa ja ylsin korkeampiinkin nuotteihin vaivattomasti. Aloin hyödyntää tätä tekniikkaa laulaessani Tuttua Hajua. Yhtäkkiä ääneni tuntui kulkevan paremmin ja Lottiksen äänenavausneuvojen ansiosta aloin pikkuhiljaa uskoa, etten ehkä kuulostakaan niin pahalta.

Sitten viimein oli esityspäivä… En itse päässyt harjoittelemaan juurikaan mikrofonin kanssa ja minulle oli epäselvää saisinko sellaista ollenkaan ja mistä sellainen minulle tuotaisiin. Onneksi Tampere-talon akustiikka on mahtava ja varauduin jopa siihen, että joutuisin laulamaan ilman mikrofonia. Minua jännitti kamalasti kun olin lavalla, en osaa liikkua laulaessani mitenkään luontevasti ja se kyllä näkyi videoista.

Kohtaus kuitenkin sujui hyvin, mutta yleisön reaktio tuli minulle aivan yllätyksenä. Takahuoneessa vain pompin ympäriinsä adrenaalinin vuoksi enkä voinut uskoa että kaikki meni näinkin hyvin. Esityksen jälkeen lauluani tultiin kehumaan enkä vieläkään jaksa uskoa sitä, kuinka paljon laulustani loppujen lopuksi pidettiin. Haluan siis kiittää teitä kaikkia, jotka olette tukeneet minua matkani varrella ja auttaneet minua saamaan rohkeuteni takaisin. Kiitos! =)

Rakkain terveisin,

Fuji <3

Collien tarina

Tervehdys, hyvät lukijat. Nimeni on Myy ja toimin Hopeanuoli!musikaalissa kertojananne, skotlanninlammaskoira Wilsonina. Normaalisti toisten elämiin, muutoksiin ja urotekoihin uppoutuvan kaikkitietävän kertojan urallani on nyt tullut aika kertoa jotain tavallisesta poikkeavaa: oma tarinani. Lue loppuun

Hyena herkkuja saa

Hei kaikki! (surullisenkuuluisa aloitus) Olen Viv, näyttelen Hopeanuoli!musikaalissa Hyenaa ja Hazukia. Olen 17 vuotias ja asustan pk-seudulla. Harrastuksiini lukeutuu laulaminen, tanssiminen (toistaiseksi vapaa-ajalla, yritän saada aikaiseksi tunnillemenoa), cosplay, teatteri ja roolipelaaminen. Tykkäilen myös suuuuuuresti luovasta kirjoittamisesta. Kyllä, minulla on karvainen turri kotona, oikein ihana ja suloinen röhkivä pieni possukkainen. Reilu vuosi ja 27kg on tuo Englanninbulldoggi :)

Päädyin Hopeanuoli!musikaaliin sitä kautta, että olin jo tuntenut pääjärjestäjät Rewen (Smith) ja Kiran (John) etukäteen. Näin Kiran Facebook- ilmoituksen koelauluista joskus marraskuun 2010 aikaan. Kartan aikalailla koe-esiintymisiä ja kaikenlaisia pääsykoetilanteita, joten heitin kommentilla ympäripyöreän vastauksen “Voisin ehkä tullakin.” Lopulta löysin itseni Espoosta, ensimmäisistä koelauluista.

Sain heti koelaulujen päätteeksi tietää roolini olevan Hyena. Voin paljastaa salaisuuden, etten ollut tuolloin katsonut Hopeanuolta loppuun, tai ainakaan hahmona Hyena ei soittanut minkäänlaisia kelloja. Iloisesta reaktiostani suurin osa oli siis oikeasti hämmennystä. Kotona taisin googletella hahmoa ja katsoa millaista roolia minulle oltiin lykkäämässä. Olin erittäin onnellisesti yllättynyt, että saisin pahishahmon näyteltäväksi, koska en halunnut missään nimessä puhtoista pulmusta osakseni. Prinsessat oli nähty, koettu, näytelty ja siirretty jo mappiin Ö. Onneksi kuitenkaan Hopeanuolesta ei löydy prinsessaa nimeksikään.

Mutta oikeasti, pahis?! Minulle? Oih, ihanaa! Okei, myönnettäköön, että Hyena ei ehkäpä ole pelottavimmasta (lue: uskottavimmasta) päästä. Mutta hahmona mielettömän mehukas näyteltävä.

© Rewe Fagerström

Treenien alkaessa tuntui oman paikan löytäminen hieman haastavalta. Olen isoissa ryhmissä aina alkuksi huuli pyöreänä, että “öh. Mitä mun oikeen pitäis tehdä jos mä seison tässä niin en oo varmaan kenenkään tiellä AI anteeks…”. Hämmentävää oli kuitenkin se, että samaan laumaan oli ajautunut hauvoja, joiden kanssa en uskonut pitävän syvempää kontaktia, kuin deviantART- watchaus (mainittakoon tässä meidän Akatora eli Reta. Oltiin hengattu Animeconissa 2009, mutta suurempaa yhteydenpitoa ei olla pidetty ennen musikaalia). Istuin Elinan (Kisaragi) vieressä ja yritin keksiä itsestäni jotakin kiinnostavaa kerrottavaa.

Ja voi kyllä, kun koreografioita oltiin jakelemassa, että kuka haluaa tehdä mitä, niin halusin ehdottomasti tehdä Saaran (tausta-apu) kanssa yhden tai kaksi. Näytöksen FAIJA!- koreografia on meidän käsialaamme, mutta lauma autteli sitten, kun laitettiin koreota käytäntöön ja muutama liike muutettiin.

Oli kovinkin pöllähtänyt fiilinki ensimmäisten treenien jälkeen, mutta ajattelin, että tässä vaiheessa ei vielä tiedä mitään. Ensimmäiset Facebook- kaveruudet hyväksyttiin, ellei niitä jo oltu hyväksytty koelaulujen aikaan.

Seuraavien kuukausien (lopputalvi-kevät) ja niiden sisältämien treenien aikana välttämättäkin höpinöi hauvojen kanssa, tutustui ja hengasi joko isommalla porukalla tai pienemmällä ryhmällä. Kun porukassa on tarpeeksi papupatoja, saa hiljaisemmatkin avoimemmiksi. Aloin löytämään paikkaani ja tunsin oloni paremmaksi porukassa. Näillä nurkilla taisi myös yleistyä käsite, että Hyena on lauman yleinen ‘narttu’. Tämä inside liittyy siihen, että vihaan suuresti sitä, kun minua hierotaan, mutta tykkäilen hieroa muita. Joten saatoin vain kävellä huoneeseen ja kysyä “Kuka haluu, et hieron?” ja uskokaa tai älkää, aina nousi tassu tai kolme.

Desuconista olimme kyselleet esiintymispaikkaa, mutta ei tapahtuma ottanutkaan meitä, mikä ketutti monia. Olin kyllä salaisesti siitä hieman iloinenkin, koska kyseeseen tulisi nyt lisäaika, joka oli auttamattoman tarvittua.

Kesällä erityisesti kaikki loksahti (omasta näkökulmastani) paikalleen. Saattoi johtua treenien määrästä, Traconin varmistamasta paikasta, treenitiloista ja entistä tiiviimmästä ryhmähengestä. Henki vain vahvistui vahvistumistaan, kun oli enemmänkin oletus kuin poikkeus, että treenien jälkeen on hengausta (= sitä yleistä höpinää ja kontaktia, joka yritetään mahd. hyvin jättää treeneistä pois ruokataukoa lukuunottamatta). Rewen ja Kiran boxi oli usein hengauspaikka johtuen siitä, että hirrrrmuisen moni pitkän matkan koira siellä yöpyi. Tämä toisaalta mahdollisti käsitteen ‘kollektiivinen ruoka’ yleistyminen ja sen, että iltamyöhään saatettiin vain nauttia mukavasta seurasta.

Pikkuhiljaa treenien tahti kiristyi. Viimeistään Munkkivuoren treenien alkaessa, alkoi homma olla about kasassa. Saatiin viimeisetkin tyhjät ja tärkeät roolit täytettyä, joka oli stressin helpotus, voi luoja kyllä! Kaikkein paras täyttö oli BEEEEEEEN, joka oli aiheuttanut ison päänvaivan, koska rooli on merkittävä (Ja niin upea Ben meille päätyikin!)

JA OIH SNIPER-HERRANI myös koki muutaman vaihdon matkan aikana, mutta olen erittäin tyytyväinen viimeisimpään malliin :)))

© Ville Karvonen

Munkkivuoressa oli mukavat, tosin hieman ahtaat ja kesällä kuumat tilat, mutta kelpasivat silti mainiosti. Viimeiset kuukaudet (eli ömm. Heinä-elo?) käytiin uupuvia osasia, hiottiin ja viilattiin sekä koreografioita, kohtauksia kuin myös pilkkua ja pohdiskeltiin visualisia seikkoja. Norsupiireissä alkoi nousta esille ensin “Hei enää kuukaus esitykseen!”, sitten “Enää pari viikkoo!” ja aina vain väheni. Jännitys kupli, ainakin omassa vatsassani.

Olin huolissani vasemman käteni kunnosta esityksessä. En ollut taistelukohtauksessa ollenkaan (ellette nyt sitä säälittävää nykimistä Sannia (Jaguar) vastaan laske taisteluksi), mutta kyynärpääni oli reistaillut ahkeraan, ja leikkauksen ajankohta oli suuri kysymysmerkki. Pystyin vain toivomaan, ettei se menisi Traconin kanssa päällekkäin. Lopulta paljastui, että minut leikattaisiin viikko esityksen jälkeen. Tämä on siis Hyenan mystisen siteen syy, mutta yritin välttää suuremmat vauriot.

Rehellisesti?

Esitys oli huippua hommaa.

Lauma on mahtava ja toinen perheeni.

Tracon oli jotain hienoa.

Tämä matka, tämä, hyvät uroot ja naaraat, TÄMÄ on ollut jotain pirun eeppistä.

En voi sanoa muuta kun, että Takahashin, yleisön ja meidän reaktiot on saaneet pään pyörälle. Minä rakastan meidän laumaamme. Me olemme upeita, vahvoja, voittamattomia ja meillä on suuret sydämet.

Mitä meillä on, on jotain erityistä.

Suuren johtajan lauma ja sen kokoaminen

Oli syksy vuonna 2010, kun aloitimme Hopeanuoli!musikaali-projektin työstämisen. Oleellisena osana tähän kuului casting, roolitus. Hopeanuolessa on moninainen kaarti hahmoja ja tiesimme jo heti alkuun, ettemme kaikkia upeita, vihattavia, karismaattisia, legendaarisia ja karkeita koiria voisi tuoda osaksi musikaaliamme. Hahmojen paljous on tietyssä määrin rikkaus, mutta se saattaa kompastua ja lentää nenälleen kun sitä lähdetään lavalla toteuttamaan. Suurpiirteinen käsikirjoitus oli laadittu, mutta eli vielä ennen casting tilaisuutta suurien muutoksien alla kun emme vielä olleet varmoja mitkä hahmot saamme ja mitä emme.

Ensimmäiset ”koeulvonnat” järjestettiin Karakallion nuorisotalolla. Niihin haimme ihmisiä osallistumaan Internetin välityksellä – mainostamalla sosiaalisessa mediassa. Myös kaikille tutuille Hopeanuoli-faneille ja muille laulamisesta ym. kiinnostuneille lähti sana kiertoon. Lauantaina 18.12.2010 Espoon pienimmälle Nuta-tilalle saapui pieni joukko koe-esiintyjiä, tarkalleen yhdeksän (Reta, Pörrö, Nani, Kibi, Euva, Elina, Viv, Minna, Niko). Koe-esiintyjät viettivät aikaa keskenään leikkien merkeissä (mm. Upseeri käskee!) aina kun yksi heistä oli päätynyt mystiseen pikku huoneeseen koetuksen eteen. Pienessä huoneessa heitä odotti kauhistuttava näky…  (alapuolen kuva antaa viitteitä kokemuksesta)

Kira, Rewe ja Saara (kuva ensimmäisistä koeulvonnoista)

Huoneesta löytyi pöytä ja sen takana pällisteli kaksi karvalakkipäistä henkilöä, joiden välissä istui yksi hatuton henkilö. Nämä kolme olivat tilaisuuden tuomarit (Kira, Rewe ja Saara -kuvassa). Koelaulu ja -esiintymistilaisuus sisälsi kolme kohtaa, jotka olivat koelaulu (tai vaihtoehtoisesti esiintymisharjoite), improvisaatioharjoitus ja haastattelu. Koelaulukappaleena oli ensimmäisenä valmistunut ”Oi Ben”, jonka kokelaat saivat esittää omalla sovituksellaan. Saimme tästä hienoja ideoita lopulliseen versioonkin, vaikka suurin piirtein samoilla linjoilla kaikki olivatkin. Improvisaatioharjoitus oli seuraavanlainen:

”Me annamme sinulle kolme sanaa. Voit improvisoida niistä laulun, tarinan, esityksen, runon – ihan mitä vain haluat. Voit käyttää vain sanottuja kolmea sanaa, mutta sinun ei tarvitse. Laitamme sinulle soimaan taustalle musiikin, jonka aikana toteutat harjoituksen. Käytännössä voit tehdä mitä vain. ”

Kibin (Hopeanuoli) improvisaatio sanoista faija, taisto ja kosto.

Haastatteluissa tiedustelimme millaista roolia kukin oli hakemassa ja mitä he halusivat musikaalissa tehdä. Puhetta oli myös erilaisista osaamisista ja siitä, kuinka usein harjoituksiin kukin oli pääsemässä.  Kibi (Hopeanuoli) oli ainoa, joka tiesi tulevasta roolistaan jo ennen koeulvontoja. Koeulvontatilaisuus kuitenkin vakiinnutti Kibin paikan Hopeanuolena, sillä kaikki kolme tuomarinvirkaa toimittavat näkivät nuoressa miehenalussa kykyä, johon tämä vielä itse ei oikein uskonut tai luottanut.

Pientä roolia Jyväskylässä asumisensa vuoksi pohtinut Reta sai ehkä hieman hämmentyä, kun nimesimme tästä tiikeriveljeksistä vanhimman – Akatoran. Retan paperiin oli kauniin lauluäänen vuoksi kirjoitettu myös ”Fuji? Cross?”. Koe-esiintymisissä roolitus tuntui olevan yllättävän helppoa ja palaset loksahtivat monilta jo tuolloin paikoilleen. Ensimmäisistä koelaluista varmat roolit olivat Hopeanuolella, Akatoralla, Kurotoralla, Hyenalla ja Hakurolla. Meillä oli tuolloin myös ensimmäiset Ben (Niko) ja Cross (Minna), jotka molemmat pian kuitenkin jättäytyivät projektista ulkomaille muuttamisen ja kiireiden tähden. Myös meillä tuomariston edustajilla oli roolit: Kira (John), Rewe (Smith) ja Saara (Wilson). Euvalle mietittiin tämän toiveiden mukaisesti Bill:n roolia ja puhetta oli myös Akakabutosta, sillä Euvalla oli taitoa, jolla sellaisen asuin voisi toteuttaa.

*

Toiset koeulvonnat pidettiin kuukauden kuluttua (22.01.2011) ja niihin osallistui kahdeksan henkilöä, joista kolme (Elina, Euva ja Pörrö) olivat olleet mukana edelliselläkin kerralla. Uusina kasvoina tapasimme tuolloin Lotan, Sannin, Iiron, Jasminin ja Matin. Ohjelma oli sama kuin ensimmäiselläkin kerralla ja taas raikui Oi Ben.

Oi Ben – koelaulutilaisuus 22.01.2011

Toinen satsi oli astetta vaikeampi kuin ensimmäinen. Tiikeri trio sai kolmannen veljensä Lotasta, mutta muuten roolien päättäminen oli vaikeampaa. Matista oli suunnitteilla meille Riki, mutta kiireisen aikataulunsa vuoksi hän ei ollut vielä varma pystyisikö projektiin osallistumaan. Meillä kuitenkin alkoi jo olla hyvä kokonaiskuva siitä, millainen porukka olisi musikaalin ympärille rakentumassa.

*

Ensimmäiset harjoitukset pidettiin taas kun kuukausi oli kulunut (20.2.2011). Ne olivat ensimmäiset ja viimeiset yhden päivän harjoitukset. Niiden jälkeen kaikkiin harjoituskertoihin varattiin aina kokonainen viikonloppu. Tämä oli myös ainutkertainen visiittimme Vantaan puolella. Kyseisissä harjoituksissa kävimme läpi paljon paperiasia, teimme harjotteita ja pääsimme laulamaankin. Näihin harjoituksiin saapuivat myös tulokkaina Kristiina (Fuji/Musashi), Arttu ja Otso (Riki). Kristiina oli kuullut projektistamme Nanilta, Arttu Lotalta ja Otso Kibiltä ja Nanilta. Kristiinan toiverooli oli Fuji ja sen hän saikin, koska sopi rooliin täydellisesti niin upean lauluäänensä kuin kaiken muunkin puolesta (mm. animea katsellessamme totesimme että Kristiina vieläpä vain näyttää aivan Fujilta). Tässä vaiheessa Elinan, Iiron ja Sannin roolit olivat vielä mietinnässä, mutta päästyämme seuraaviin harjoituksiin ja Soukkaan niin jako alkoi kaikelta osilta selvitä.

Soukan nuorisotila tuli monille musikaalin myötä tutuksi. Siellä kaikille vakiintui nimikko roolit ja pian tiedettiin, että Elina oli Kisaragi, Iiro Moss ja Sanni Jaguar (Iiron ja Sannin roolitukset päätimme McDonaldsissa, heh). Myös Euvan rooli vakiintui kun hän luki ääneen Crossin osuuksia käsikirjoituksesta. Neiti oli loistava saluki ja siitä vain ei pääse ylitse (Huomatkaa: kommentin kirjoitti Smith).  Soukassa eri roolituksia lukemalla Kristiinalle tuli myös Musashin rooli.

Huhtikuun alussa saimme vahvistuksia kaivattuun rooliin, Sniperiin. Törmäsin Naomiin sattumalta  Manga Cafélla ja hän saapui seuraaviin harjoituksiin. Pian saimme joukkoomme myös Sensun, josta tuli ihana akrobaattinen Oliverimme. Myös ensi kertaa pitkästä aikaa Benin rooli sai kiinnostusta osakseen ja sitä lähti kokeilemaan Rika. Laumaan vahvistukseksi saimme myös Myyn, josta tuli meille uusi Wilson. Miksi näin? Saaralle oli selvinnyt, että hän pääsisi syksyllä opiskelemaan Skotlantiin ja sen tähden osallistuminen projektiin näyttelijänä ei ollut välttämättä mahdollista jos esityksen aikaan hän olisikin jo muuttanut Skontlannin maisemiin. Lisäksi poppooseen tuli vielä Yatsu sekä Thomas, joka otti valomiehen pestin. Äkisti meillä oli paljon uutta verta!

*

Munkkivuoren nuorisotalo Kameleontti tarjosi meille harjoitustilat loppukesäksi. Heinäkuun alussa saimme joukkoomme Visan (Chell), joka oli kuullut musikaalista coneissa ja lopulta törmännyt Fantasiapeleissä käydessään mainosjulisteeseemme. Kun kävin hänet harjoituspaikan ovelta hakemassa, kysyin suoraan haluaisiko hän mahdollisesti isomman roolin. Naomi ei ollut päässyt harjoituksiin pitkään aikaan ja Sniperin rooli oli liian iso, että sen olisi parilla viimeisellä harjoituskerralla saanut toimimaan uskottavasti. Visaa isompi rooli ei kauhistuttanut ja pian meillä oli taas upseeri. Myös Benin kohtalo oli taas vaakalaudalla. Henkilökohtaisista syistä Rika vetäytyi projektista ja olimme taas Benittömiä. Jos meillä olisi ollut näitä suurempia rooleja useampikin, niin niiden roolitus olisi loppupeleissä varmasti ollut mahdotonta. Benittömyys painoi kaikkia ja haimme ehdokkaita mm. Facebookissa. Loppujenlopuksi roolin sai Riikka aka ”Kurttu”, joks oppi vuorosanansa hälyttävän nopeasti että kaikki ihmettelivät suut pyöreinä ja mielet muikeina. Elina oli myös neuvotellut itselleen yhden veljen lisää ja Minazukiksi saimme Irenen eli Neeneen. Kaikkiaan Mutsun valtiaina esittäytyivät Elina (Kisaragi), Yatsu (Uzuki), Neenee (Minazuki) ja Viv, joka esitti myös Hyenaa, (Hazuki).

Alkoi todenteolla näyttää siltä, että lauma oli kasassa. Naomi sai Akamen rooli, joka musikaalissa toimi niin ninjasti, ettei kukaan tätä huomannut! Akame ja Oliver, joilla oli ehkä vähiten lava aikaa hahmoina, toimivat tärkeässä tehtävässä – lavastevastaavina.

Lopullinen cast näytti sitten tältä:

Hopeanuoli    Mikael “KiBi” Luotolahti
Riki        Otso “Falcon” Kirkkopelto
Cross        Elina “Euva” Pätsi
Ben        Riikka “Kurttu” Käkönen
Smith        Rewe “Smithu-sama” Fagerström
John        Kira “JohnnyDEPP” Yliperttula
Sniper        Visa “Chell” Tiitinen
Wilson        Myy “Myy” Lohi
Fuji, Musashi    Kristiina “Yashura” Kuusela
Akatora        Reta “Akareta” Inkeroinen
Kurotora    Minna “Pörrö” Huttunen
Chūtora        Lotta “Koala” Laajalahti
Hyena, Hazuki    Viliina “Viv” Kettunen
Moss        Iiro “Kivi” Järvi-Eskola
Jaguar        Sanni “Mossin poika” Kunttu
Hakurō        Oona “Nani” Paavilainen
Kisaragi        Elina ”Neko” Kaipainen
Uzuki        Jenni “Yatsu” Väyrynen
Minazuki    Irene “Neenee” Rautio
Oliver        Pinja “Sensu” Kinisjärvi
Akame        Oona “Naomi” Hokkanen

Mainittakoon vielä erikseen, että Visa teki myös Akakabuton roolin.

Mikä vaikutti erityisesti valintoihimme? No ensinnäkin ensimmäinen periaatteemme oli, että kaikki mukaan haluavat pääsevät tekemään projektia. Motivaatio ja into painoivat tietenkin vaakakupissa, mutta sitä kaikilta löytyi. Roolien suuruutta ja pienuutta määräsivät näyttelijöiden omat toiveet, harjoituskäynnit, karisma ja johtajien mielipiteet. Roolitukset perustuivat ensisijaisesti meidän järjestäjien päätöksiin, kunkin omiin toiveisiin ja sitten vielä lauman yhteiseen mielipiteeseen. Yhteishenkeämme alusta asti varmastikin ruokki se pieni seikka, että toivotimme iloisesti kaikki tervetulleiksi, jotka vain halusivat mukaan. on mukavaa myöntää, että olen ollut suuresti mukana näin mukavan poppoon kokoamisessa ja roolittamisessa.

Haukahduksin,

Smith (kolmannen joukkueenjohtaja)

Auu, tervehdys!

Tämä on Hopeanuoli!musikaalin blogin (Hopsu!blogi) ensimmäinen merkintä ja täten myös tervetulotoivotus kaikille teille! WordPress sivu & blogi toimii nyt Facebook-sivumme ohella, antaen vielä enemmän tietoa ja selkeämmin kuin Facebookin sivu. Avainsanoja ja kategorioita käyttämällä sisältö on hallinnassa ja helpommin saatavilla.

Ennen kaikkea kaikki halukkaat musikaalilaiset pystyvät osallistumaan blogin ylläpitoon ja luomaan tekstejä ym. Pelkkien kirjoitelmien lisäksi luvassa on runsaasti kuvia ja linkkejä kuviin, videoita sekä muuta faktoista henkilökohtaisiin mielipiteisiin.

Blogista saattanee myös selvitä ”what we’re up to next”, jos moinenkin kiinnostanee. :3

Haukahduksin,

Smith (kolmannen joukkueenjohtaja)