Käännös Takahashin seuralaisen Animecon-raportista

Kapulakäännös suomeksi seuraavasta artikkelista (koko artikkelia ei ole käännetty): http://www.nihonbungeisha.co.jp/goraku/moto/047.html (Käännöksessä voi ihan hyvin olla väärin ymmärrettyjä asioita ja virheitä, ja niistä saa sitten kyllä huomauttaa.)

Lauantai 14.7.2012

Vihdoin pääsimme matkan päätapahtumaan, Animeconiin. Paikka oli (Kuopion) kaupungin musiikkikeskus. Rakennus oli ihan kuin yliopisto. Tapahtuma itse muistutti Japanin Comic Markettia, mutta täällä huomio kiinnittyi hienoihin cosplay-pukuihin.

Ensimmäisenä oli vuorossa konserttisalissa pidettävä Takahashi-sensein haastattelutilaisuus. Vaikka Suomessa oli tuolla hetkellä julkaistu Weediä vasta yhdeksänteen osaan asti, fanit olivat perillä japanilaisten tankoubonien ja jopa Shoukan Manga Gorakun* tapahtumista, ja kysymykset olivat aika syvällisiä. He kyselivät myös Johnin ja Smithin kaltaisten hahmojen, jotka eivät enää ole tarinassa, ajatuksista ja tunteista. Haastattelu kesti noin tunnin.

Sitten sensei kirjoitteli nimikirjoituksia. Kaksisataa fania sai signeerauksen. Joillakin oli cosplay-puvut yllä ja jotkut toivat itse tehtyjä lahjoja. Sen jälkeen pidettiin valokuvatilaisuus. Harvinaisena herkkuna innokkaille faneille otettiin myös kahdenkeskisiä valokuvia.

Päivän päätti illalla kuultu sinfoniaorkesterin animekonsertti. Sen jälkeen ajoimme vartin verran katsomaan Kuopion kaupungin maamerkkiä, Puijon tornia. Tornista ihastelimme metsien ja järvien täyttämää maisemaa. Tornista oli 360 asteen näkymä, suorastaan upeaa! Japanin vastaava… Hokkaidoon Doutoun maisemat muistuttavat ehkä vähän tätä? Söimme siellä illallistakin, ehdottomasti suositeltava käyntikohde. Myöhäinen kesäaurinko sai ajan kulun ihan unohtumaan, ja oli hauskaa illastaa tulkkien ja conin henkilökunnan kanssa.

Sunnuntai 15.7.2012

Myös Animecon oli kaksipäiväinen. Sää pysyi tällä matkalla lähes koko ajan hyvänä.
Sunnuntaiaamukin alkoi haastattelulla. Tällä kertaa keskiössä olivat sensein suosikkilyhyttarinat. Hän esitelmöi Ginga-sarjaan kuulumattomista Lonely Ron ja Shion no kaze -tarinoista. Hän esitteli myös Karadaki no toronin, josta pitää kovasti. Nämä tarinat on julkaistu Shueishan Ginga – Shin gaiden -sarjan toisessa osassa.

Vihdoinkin iltapäivä!! Vuorossa sunnuntain päätapahtuma, Hopeanuoli!musikaali!! Ennen esityksen alkua juttelin Sniperia esittävän nuorukaisen kanssa, ja takahuoneessa oli tunnelma todella hektinen.

Tämä musikaali oli esitetty jo edellisenä vuonna, mutta tällä kertaa se oli entistäkin mahtavampi!! Tuhat henkeä vetävä sali oli täynnä katsojia!! Innokas esitys ja laulut tempasivat mukaansa. Se olikin oikein, sillä esiintyjät olivat kaikki itse Hopeanuoli-faneja. He olivat teettäneet itselleen Hopeanuoli-hupparit ja -paidat harjoituksia varten.

Esityksen kieli oli suomi, mutta kun tarina oli tuttu, sisältö tuntui juuri oikealta. Alussa olivat Johnin, Benin, Tiikeriveljesten ja Hopeanuolen kohtaamiset. Sitten Igojen ja Kougien sota. Ja lopuksi taistelu Akakabutoa vastaan. Hopeanuolen lopussa tekemä Zetsu tenrou battouga… Sniper ja Riki olivat cooleja, Hopeanuoli taas terhakka.

(Valokuvassa vasemmalla kasvot tännepäin on Riki, oikealla Hopeanuoli.)

Etenkin battougan hetki teki suuren vaikutuksen, haluaisin nähdä sen vielä uudestaan. Onkohan vaikeaa saada tätä DVD:llä…
Esityksen loputtua sensei meni takahuoneeseen esiintyjiä tapaamaan. Seurasi nimikirjoitushyökkäys. Sensei signeerasi loputtomat määrät paitoja ja huppareita.


(Kuvassa nimikirjoitusta kirjoitetaan Kurojakille**.)

Lopuksi esiintyjät vielä ojensivat senseille albumin, johon olivat koonneet kuvia harjoituksistaan. Proggis oli heille selvästi todella rakas.

Tapahtuma päättyi. Vielä aurinkoisella kadulla kävellessämme kuulimme japaninkielisiä huutoja ”Takahashi-sensei!” ”Paljon kiitoksia!” Kuulin, että monet ovat oppineet tai alkaneet opiskella japania japanilaisten teosten kautta. Suomalaisten ja japanilaisten luonteetkin ovat samankaltaisia, ja ihmeellisesti en kaupungilla kävellessäni tuntenutkaan mitään ulkomaalaisena olon kiusallisuutta. Suomi on maa, jossa on helppo käydä.

Maanantai 16.7.2012

Aamulla kokoustettiin kuopiolaisella järvellä. Suomi on pinnanmuodoiltaan suurelta osin tasaista, joten jääkauden muodostamia järviä on tuhatmäärin. Risteillessämme järvellä sensei antoi lehtihaastattelun Japan Pop -nimiselle lehdelle.

Senkin sisältö oli melko syvällistä. Toimittaja kysyi muun muassa Andystä, jonka tarina ei ole vielä ilmestynyt kirjana Japanissakaan. Andy on Johnin suomalaisten sukulaisten jälkeläinen ja siksi se kiinnosti kovasti. Tällaista tankoubon-julkaisua edeltävää tietoa oli kuulemma löytynyt Twitteristä. Vai sillä tavalla. Paikalla oli ihmisiä, joilla oli esimerkiksi Weed-leluja ja muita oheistuotteita, joita ei saa kuin Japanista. Kaipa nyt kun Internet on laajentunut, etäisyydet eivät tunnu missään niin kauan kun on rakkautta teokseen.
Sen jälkeen lähdimme takaisin Helsinkiin. Seitsemännen päivän aamuna sensei signeerasi Stockmannilla.

Sinä päivänä paikalle tuli ikääntyneitäkin ihmisiä, jotka pyysivät nimikirjoitusta annettavaksi lapsenlapsilleen. Täällä Ginga ei todella ole vain lasten, vaan usean sukupolven juttu.

Sinä päivänä oli upea Suomi-sää. Juttelimme kahvilassa tulkkien A-sanin ja M-sanin kanssa. Vaikka aasialaista väkeä on Suomessa vähän, on se kuitenkin hyvältä käytökseltään hieno paikka. Rentoutumisen hetki viimeisenä muistona nousimme illalla lentokoneeseen lähteäksemme kohti Naritan lentokenttää.

Matkasta jäi mieleen fanien Ginga densetsu -sarjaa kohtaan tuntema kiintymys. Se on samanlaista niin Japanissa kuin Suomessakin. Palattuaan takaisin kotiin Takahashi-sensei palasi heti Orionin kirjoitustyön pariin. Hän sanoo tekevänsä parhaansa piirtämistyössään tästäkin eteenpäin.

Suurkiitokset kaikille faneille, jotka tästä edeskin kannustatte Ginga densetsu -sarjaa ja Takahashi-senseitä!

* Shoukan Manga Goraku on lehti, jossa Ginga densetsu Weed Orion ilmestyy, suom. huom.
** Kuvan ottaja luuli hahmoa Sniperiksi, mutta kyseessä on todellisuudessa Kurojaki, suom. huom.

Mainokset

Japania minun animemusikaalissani?!

Missattuaan suurimman osan esityksestämme Traconissa Takahashi Yoshihiro pyysi saada jälkikäteen tallenteen musikaalista. Suunnitelmamme sedän DVD-levyä varten olivat suuret, mutta kuten T-talon lavalla huomasimme, tekniikka vihaa Hopeanuoli!musikaalia – suurten ponnistusten jälkeen kiekolle saatiin kuitenkin Takahashia varten ne tärkeimmät, eli japanilaiset tekstit.

Tekstejä varten tarvittiin kuitenkin tietysti ensin käännös. Jostain syystä japanilaista käännöstä tekemään ei ollut valtavaa tunkua. Kyselin muutamaa tuntemaani japanintaitoista puuhaan, mutta eri syistä kukaan ei voinut/halunnut/tohtinut ryhtyä hommaan. Talvella 2006-2007 muutamalla japanintunnilla käyneenä eli selvästikin täysin natiivina ja pätevänä kääntäjänä päätin sitten tehdä käännöksen itse.

Inu on japania ja tarkoittaa koiraa

Kohtasin heti ensimmäisessä repliikissä valtavia ongelmia. Dialogista ehdottomasti vaikeinta käännettävää olivatkin aina kertojan osuudet, joissa oli paljon asiaa ja koreita ilmaisuja, ja joihin ei saanut juuri lainkaan apua esimerkiksi Hopeanuoli-animen dialogia kuuntelemalla. Ne muuttuivat käännöksen rattaissa melko paljon, ja usein piinasin tuntikausia sanakirjaa ja Googlea yrittäen löytää asianyhteyteen oikeita sanoja ja joitain esimerkkejä niiden käytöstä. Ihan aina en saanut varmuutta, ja pelkäänkin kertojan turinoinnin olevan teksteissä melkoista dadaa, mutta jospa herra Takahashi osaa nauttia sen hullunkurisuudesta.

En kuitenkaan aloittanut käännöstyötä vaikeimmasta. Jätettyäni kertojan osuudet suosiolla viimeisiksi käänsin ensin kaiken, mitä osasin; hahmojen varsinainen dialogi olikin huomattavasti yksinkertaisempaa ja arkisempaa kieltä. Monett ilmaisuista olivat hyvin tuttuja ja useasssakin animessa monella eri tavalla kuultuja ja löysivät vastaparinsa lähdekielestä vaivatta; esimerkiksi Johnin repliikki ”Älä hulluja puhu!” tuntui heti luontevalta japanilaisversionaan ”Fuzakeruna!” Toisinaan taas käytin mieluummin tutumpaa idiomia hankalan suomalaisen sanatarkan kääntämisen sijaan; kun Ben suomeksi naurahtaa ”voi tuota nuoruuden intoa”, toteaa hän japanilaisteksteissä ”mattaku, genki na wakamon na” eli kutakuinkin ”no on siinä meillä energinen nuorimies”.

Dialogistakin löytyi kuitenkin myös vaikeita kohtia, joista moniin sain kuitenkin apua kuuntelemalla animen repliikkejä. Animen apu oli välttämätöntä etenkin Rikin juhlallisissa puheissa, koska niiden möhliminen tuntui vielä nolommalta kuin kertojan eepostelun vesittäminen. Animesta saatoin myös tarkistaa, olinko valinnut oikeanlaisia sanoja käännökseen, ja kyllä sieltä pari parempaa vaihtoehtoa poiminkin. Puhtaasti oman harkintakykyni pohjalta päätin laittaa tekstitykseen suurempia nyanssieroja hahmojen puhetapoihin; vaikka animessa jopa Riki ja Ben viittaavat itseensä ore-pronominilla, teksteissä annoin heille muodollisemmat pronominit ja säästin oret ja muut puhekielisemmät ilmaisut nuorisolle, kuten Hopeanuolelle ja tiikeriveljeksille – tämän perustelen sillä, että japanilaiskatsoja ei välttämättä ymmärrä suomenkielisen puheen äänensävyjen välittämiä asenteita ihan samalla tavalla.

Sävelmä tää kaiken voi selittää (ei voi)

Laulujen kääntäminen oli dialogia helpompaa, koska japanilaisissa lauluteksteissä epämääräisyys on tavallaan hyväksyttyä – tai ainakin hyväksytympää kuin dialogissa. Vaikka pyrin Takahashin täydellisen suomentaidon puutteen vuoksi mieluummin literaalimpaan käännökseen, en seurannut suomisanoja orjallisesti, vaan luontevamman vaihtoehdon nostaessa päätään korvasin sillä sanatarkan mutta kapulaisen käännöksen. Tämä näkyy esimerkiksi Tutun hajun sanoissa, joissa Fujin soolon ensimmäiset säkeet kuuluvat suomeksi: ”kaiho kauas vuoret tuudittaa / ikävä saa tämän maan muuttumaan / kyyneleet pyyhi, vielä polkumme kohtaa  / vaan onko liian aava tää maa”

Japaniksi sama kääntyi näin: ”sabishisa de yama ga nemuri ni tsuku / akogare de kuni ga kawatteiru / namida wo nugutte, itsuka mata aou yo / soretomo kuni ga hirosugiru ka na”

Tämä tarkoittaisi kirjaimellisesti ”yksinäisyydestä vuoret nukahtavat / kaipuusta maa muuttuu / pyyhi kyyneleet, vielä jonain päivänä tapaamme / vai onkohan maa liian aava”.

Monille ilmaisuille löytyi hyvinkin luonteva japanilainen vastine, kuten vaikka Faija!n ensimmäisille säkeille ”faija! / arvasin sen, sä oot mun faija! / uskonut en”. Ne käänsin japaniksi ”tousan! / yappari ore no tousan da! / shinjirarenai”. Toiset kielikimarat taas vaativat hieman vapauksia, mutta asian ja asenteen välittyminen oli tärkeintä. Esimerkiksi juuri Faija!n lyriikoissa oli paljon kekseliäitä sanankäänteitä, joita ei pystynyt kääntämään suoraan sitten millään; Sniperin uhkaus ”opitpahan kusettamaan” kääntyi hieman asiallisempaan muotoon ”damasukoto no kekka wo oshieteyarou”, joka tarkoittaa oikeastaan ”opetan sinulle valehtelun seuraukset”. Johnin ”korjaa se hiton pää” -tuhahdus taas säilytti asenteensa myös japanilaisversiossa ”atama wo naose” eli ”korjaa pääsi”.

Hankalimmiksi käännettäviksi osoittautuivat ei-yllättäen ne laulut, joissa oli eniten substanssia, kuten Oi Ben ja Ouun soturit. Molemmissa oli paljon minulle entuudestaan (japaniksi) tuntemattomia ilmaisuja. Simppelitkin idiomit, kuten ”tyrskyt taakse jo jäävät” tai ”luotamme toisiimme”, eivät olleetkaan niin itsestäänselviä toisella kielellä. Oi Benin säkeiden ”oi Ben / anteeksi anna / oi Ben / että lähdimme salaa” käännösversioissa asian ydintä katsotaan hieman toiselta kantilta, kun japanilaissanat olisivat kirjaimellisesti: ”oi Ben / anna anteeksi / oi Ben / että uhmasimme kieltoasi”. Ouun sotureissa taas kaatuneille tovereille osoitettu ”jakamaton kunnia heidän muistolleen” – joka taisi olla koko käännösprosessin vaikein kohta – muuttui ja muussaantui käännöslihamyllyssä moneksi, ennen kuin viimein tyydyin muotoon ”ichiban souretsu no wa sono mono datta” eli ”kaikista urheimmat olivat he”. Se alkaakin olla jo melko kaukana alkuperäisestä.

Verta, hikeä, kyyneleitä – chi, ase, namida

Kaikki ongelmat eivät kuitenkaan liittyneet substanssiin; Surun kääntämisessä vaikeinta oli päättää, kääntääkö ”hyvästi jää” -säe muotoon ”sayonara” vai ”saraba da”. Ensimmäinen kuulostaa mielestäni foneettisesti kauniimmalta, jälkimmäisessä taas tuntuisi olevan lopullisempi ja juhlavampi merkitys. Päädyin lopulta jälkimmäiseen. Välttelin myös itsepäisesti saman itkemistä tai huutamista tarkoittavan naku-verbin käyttöä, ja korvasin sen ensimmäisessä säkeessä ”poikani, älä itke suotta” oudommalla kuyamu-verbillä, joka merkitsee ennemminkin suremista kuin kyynelehtimistä.

Päänvaivaa tuotti myös ruumiinosia luetteleva Suolilievelaulu (”Naizou no uta” = Sisälmyslaulu), koska jouduin kääntämään sen niin, etten ymmärtänyt omasta käännöksestäni oikeastaan mitään. Vaikean sanaston takia ahdistelin vain kylmästi sanakirjaa pystymättä juurikaan päättelemään tai tarkistamaan, olivatko sen tarjoamat sanat yleisesti käytettyjä vai jotain korkeatasoista lääketieteellistä jargonia.

En yrittänytkään sovittaa lyriikoiden käännöksiä laulettaviksi, koska halusin tehdä mahdollisimman asiatarkan käännöksen. (Sommittelin tosin päässäni omaksi ilokseni laulettavat vaihtoehdot mm. Tutusta hajusta ja Yli kuilun…ista.) Laulettavuuden puutetta enemmän itseäni harmitti kuitenkin se, että jouduin tinkimään lyriikoissa toisinaan esiintyvistä toistoista ja rinnastuksista. Esimerkiksi Suolilievelaulun repriisiin olisin halunnut samankaltaista vastaavuutta kuin mitä Retan kirjoittamissa alkuperäisissä sanoissa on, mutta taitoni eivät riittäneet sellaisen käännöksen toteuttamiseen. Kertosäe menee japaniteksteissä näin: ”tsurai younenki datta / kako wa hateshinai tatakai / issho ni tatakatte ikinukou”

Repriisi taas kuuluu näin: ”shiranai kuni ga mukaeru / kono tabi wa hateshinai na no / issho ni tatakatte ikinukou…”

Ainoa yhdistävä asia on loppumatonta merkitsevä sana hateshinai. Lempo.

Kääntäminen oli kaikesta huolimatta minulle valtavan hauskaa, ja japaninlukutaitoni parani huimasti kanjeja istuttaessa ja kirjoitusvirheitä bongaillessa. Hopeanuoli!musikaalin japanilainen käsikirjoitus ja laulut ovat kaiken kansan nähtävillä sivuillamme, ja niille voivat japanintaitoiset käydä nauramassa ja itkemässä. Mutta näin siinä väistämättä käy, kun on amatööri asialla. Toivottavasti Takahashi-sensei on armollinen ja katsoo epäilemättä lukuisia virheitäni sormiensa läpi.