Japania minun animemusikaalissani?!

Missattuaan suurimman osan esityksestämme Traconissa Takahashi Yoshihiro pyysi saada jälkikäteen tallenteen musikaalista. Suunnitelmamme sedän DVD-levyä varten olivat suuret, mutta kuten T-talon lavalla huomasimme, tekniikka vihaa Hopeanuoli!musikaalia – suurten ponnistusten jälkeen kiekolle saatiin kuitenkin Takahashia varten ne tärkeimmät, eli japanilaiset tekstit.

Tekstejä varten tarvittiin kuitenkin tietysti ensin käännös. Jostain syystä japanilaista käännöstä tekemään ei ollut valtavaa tunkua. Kyselin muutamaa tuntemaani japanintaitoista puuhaan, mutta eri syistä kukaan ei voinut/halunnut/tohtinut ryhtyä hommaan. Talvella 2006-2007 muutamalla japanintunnilla käyneenä eli selvästikin täysin natiivina ja pätevänä kääntäjänä päätin sitten tehdä käännöksen itse.

Inu on japania ja tarkoittaa koiraa

Kohtasin heti ensimmäisessä repliikissä valtavia ongelmia. Dialogista ehdottomasti vaikeinta käännettävää olivatkin aina kertojan osuudet, joissa oli paljon asiaa ja koreita ilmaisuja, ja joihin ei saanut juuri lainkaan apua esimerkiksi Hopeanuoli-animen dialogia kuuntelemalla. Ne muuttuivat käännöksen rattaissa melko paljon, ja usein piinasin tuntikausia sanakirjaa ja Googlea yrittäen löytää asianyhteyteen oikeita sanoja ja joitain esimerkkejä niiden käytöstä. Ihan aina en saanut varmuutta, ja pelkäänkin kertojan turinoinnin olevan teksteissä melkoista dadaa, mutta jospa herra Takahashi osaa nauttia sen hullunkurisuudesta.

En kuitenkaan aloittanut käännöstyötä vaikeimmasta. Jätettyäni kertojan osuudet suosiolla viimeisiksi käänsin ensin kaiken, mitä osasin; hahmojen varsinainen dialogi olikin huomattavasti yksinkertaisempaa ja arkisempaa kieltä. Monett ilmaisuista olivat hyvin tuttuja ja useasssakin animessa monella eri tavalla kuultuja ja löysivät vastaparinsa lähdekielestä vaivatta; esimerkiksi Johnin repliikki ”Älä hulluja puhu!” tuntui heti luontevalta japanilaisversionaan ”Fuzakeruna!” Toisinaan taas käytin mieluummin tutumpaa idiomia hankalan suomalaisen sanatarkan kääntämisen sijaan; kun Ben suomeksi naurahtaa ”voi tuota nuoruuden intoa”, toteaa hän japanilaisteksteissä ”mattaku, genki na wakamon na” eli kutakuinkin ”no on siinä meillä energinen nuorimies”.

Dialogistakin löytyi kuitenkin myös vaikeita kohtia, joista moniin sain kuitenkin apua kuuntelemalla animen repliikkejä. Animen apu oli välttämätöntä etenkin Rikin juhlallisissa puheissa, koska niiden möhliminen tuntui vielä nolommalta kuin kertojan eepostelun vesittäminen. Animesta saatoin myös tarkistaa, olinko valinnut oikeanlaisia sanoja käännökseen, ja kyllä sieltä pari parempaa vaihtoehtoa poiminkin. Puhtaasti oman harkintakykyni pohjalta päätin laittaa tekstitykseen suurempia nyanssieroja hahmojen puhetapoihin; vaikka animessa jopa Riki ja Ben viittaavat itseensä ore-pronominilla, teksteissä annoin heille muodollisemmat pronominit ja säästin oret ja muut puhekielisemmät ilmaisut nuorisolle, kuten Hopeanuolelle ja tiikeriveljeksille – tämän perustelen sillä, että japanilaiskatsoja ei välttämättä ymmärrä suomenkielisen puheen äänensävyjen välittämiä asenteita ihan samalla tavalla.

Sävelmä tää kaiken voi selittää (ei voi)

Laulujen kääntäminen oli dialogia helpompaa, koska japanilaisissa lauluteksteissä epämääräisyys on tavallaan hyväksyttyä – tai ainakin hyväksytympää kuin dialogissa. Vaikka pyrin Takahashin täydellisen suomentaidon puutteen vuoksi mieluummin literaalimpaan käännökseen, en seurannut suomisanoja orjallisesti, vaan luontevamman vaihtoehdon nostaessa päätään korvasin sillä sanatarkan mutta kapulaisen käännöksen. Tämä näkyy esimerkiksi Tutun hajun sanoissa, joissa Fujin soolon ensimmäiset säkeet kuuluvat suomeksi: ”kaiho kauas vuoret tuudittaa / ikävä saa tämän maan muuttumaan / kyyneleet pyyhi, vielä polkumme kohtaa  / vaan onko liian aava tää maa”

Japaniksi sama kääntyi näin: ”sabishisa de yama ga nemuri ni tsuku / akogare de kuni ga kawatteiru / namida wo nugutte, itsuka mata aou yo / soretomo kuni ga hirosugiru ka na”

Tämä tarkoittaisi kirjaimellisesti ”yksinäisyydestä vuoret nukahtavat / kaipuusta maa muuttuu / pyyhi kyyneleet, vielä jonain päivänä tapaamme / vai onkohan maa liian aava”.

Monille ilmaisuille löytyi hyvinkin luonteva japanilainen vastine, kuten vaikka Faija!n ensimmäisille säkeille ”faija! / arvasin sen, sä oot mun faija! / uskonut en”. Ne käänsin japaniksi ”tousan! / yappari ore no tousan da! / shinjirarenai”. Toiset kielikimarat taas vaativat hieman vapauksia, mutta asian ja asenteen välittyminen oli tärkeintä. Esimerkiksi juuri Faija!n lyriikoissa oli paljon kekseliäitä sanankäänteitä, joita ei pystynyt kääntämään suoraan sitten millään; Sniperin uhkaus ”opitpahan kusettamaan” kääntyi hieman asiallisempaan muotoon ”damasukoto no kekka wo oshieteyarou”, joka tarkoittaa oikeastaan ”opetan sinulle valehtelun seuraukset”. Johnin ”korjaa se hiton pää” -tuhahdus taas säilytti asenteensa myös japanilaisversiossa ”atama wo naose” eli ”korjaa pääsi”.

Hankalimmiksi käännettäviksi osoittautuivat ei-yllättäen ne laulut, joissa oli eniten substanssia, kuten Oi Ben ja Ouun soturit. Molemmissa oli paljon minulle entuudestaan (japaniksi) tuntemattomia ilmaisuja. Simppelitkin idiomit, kuten ”tyrskyt taakse jo jäävät” tai ”luotamme toisiimme”, eivät olleetkaan niin itsestäänselviä toisella kielellä. Oi Benin säkeiden ”oi Ben / anteeksi anna / oi Ben / että lähdimme salaa” käännösversioissa asian ydintä katsotaan hieman toiselta kantilta, kun japanilaissanat olisivat kirjaimellisesti: ”oi Ben / anna anteeksi / oi Ben / että uhmasimme kieltoasi”. Ouun sotureissa taas kaatuneille tovereille osoitettu ”jakamaton kunnia heidän muistolleen” – joka taisi olla koko käännösprosessin vaikein kohta – muuttui ja muussaantui käännöslihamyllyssä moneksi, ennen kuin viimein tyydyin muotoon ”ichiban souretsu no wa sono mono datta” eli ”kaikista urheimmat olivat he”. Se alkaakin olla jo melko kaukana alkuperäisestä.

Verta, hikeä, kyyneleitä – chi, ase, namida

Kaikki ongelmat eivät kuitenkaan liittyneet substanssiin; Surun kääntämisessä vaikeinta oli päättää, kääntääkö ”hyvästi jää” -säe muotoon ”sayonara” vai ”saraba da”. Ensimmäinen kuulostaa mielestäni foneettisesti kauniimmalta, jälkimmäisessä taas tuntuisi olevan lopullisempi ja juhlavampi merkitys. Päädyin lopulta jälkimmäiseen. Välttelin myös itsepäisesti saman itkemistä tai huutamista tarkoittavan naku-verbin käyttöä, ja korvasin sen ensimmäisessä säkeessä ”poikani, älä itke suotta” oudommalla kuyamu-verbillä, joka merkitsee ennemminkin suremista kuin kyynelehtimistä.

Päänvaivaa tuotti myös ruumiinosia luetteleva Suolilievelaulu (”Naizou no uta” = Sisälmyslaulu), koska jouduin kääntämään sen niin, etten ymmärtänyt omasta käännöksestäni oikeastaan mitään. Vaikean sanaston takia ahdistelin vain kylmästi sanakirjaa pystymättä juurikaan päättelemään tai tarkistamaan, olivatko sen tarjoamat sanat yleisesti käytettyjä vai jotain korkeatasoista lääketieteellistä jargonia.

En yrittänytkään sovittaa lyriikoiden käännöksiä laulettaviksi, koska halusin tehdä mahdollisimman asiatarkan käännöksen. (Sommittelin tosin päässäni omaksi ilokseni laulettavat vaihtoehdot mm. Tutusta hajusta ja Yli kuilun…ista.) Laulettavuuden puutetta enemmän itseäni harmitti kuitenkin se, että jouduin tinkimään lyriikoissa toisinaan esiintyvistä toistoista ja rinnastuksista. Esimerkiksi Suolilievelaulun repriisiin olisin halunnut samankaltaista vastaavuutta kuin mitä Retan kirjoittamissa alkuperäisissä sanoissa on, mutta taitoni eivät riittäneet sellaisen käännöksen toteuttamiseen. Kertosäe menee japaniteksteissä näin: ”tsurai younenki datta / kako wa hateshinai tatakai / issho ni tatakatte ikinukou”

Repriisi taas kuuluu näin: ”shiranai kuni ga mukaeru / kono tabi wa hateshinai na no / issho ni tatakatte ikinukou…”

Ainoa yhdistävä asia on loppumatonta merkitsevä sana hateshinai. Lempo.

Kääntäminen oli kaikesta huolimatta minulle valtavan hauskaa, ja japaninlukutaitoni parani huimasti kanjeja istuttaessa ja kirjoitusvirheitä bongaillessa. Hopeanuoli!musikaalin japanilainen käsikirjoitus ja laulut ovat kaiken kansan nähtävillä sivuillamme, ja niille voivat japanintaitoiset käydä nauramassa ja itkemässä. Mutta näin siinä väistämättä käy, kun on amatööri asialla. Toivottavasti Takahashi-sensei on armollinen ja katsoo epäilemättä lukuisia virheitäni sormiensa läpi.

Mainokset

Kuulumisia?

Mitähän olemme mahtaneet musikaalin jälkeen puuhastella? Huomion arvoisimmat seikat ovat tietenkin olleet musikaalitaltioinnin kokoaminen, musikaalin kääntäminen ja tulevaisuuden suunnitelmat. Niistä vähän raotusta tässä blogimme merkinnässä.

Lue loppuun

Jo kuulet vuorten Mutsun, se taivaisiin kohoaa!

Tervehdys kaikille. Minä olen Neenee ja samalla laumas kuopus Minazuki, yksi Mutsun valtiaista. Minä liityin laumaan vain yksi kuukausi ja kolme päivää ennen esitystämme (eli 1.8.).  Olin jo Desuconin aikaan liittymässä musikaaliin, mutta sitten tuli aina jotain. Näin minä, Minazuki, liityin Ohun suuriin sotureihin!

Minä potkaisen teidät Mutsujen kanjoniin

Kaikki alkoi siitä, kun keväällä tutustuin DeviantArtissa rakkaaseen isoveljeeni Kisaragiin (Elina). Yhteinen rakkaus Beybladeen piti meitä yhteydessä lähes viikottain. Pian sen jälkeen huomasin Hopeanuoli!musikaalin mainosjulisteen Helsingin Fantasiapelien seinällä. Kiinnodtukseni heräsi, muttei tarpeeksi. Samoihin aikoihin Kisaragi kertoi minulle olevansa mukana tässä kyseisessä musikaalissa ja, että heiltä puuttui vielä pari Mutsua. Ja hupsistarallaa, minä kerroin voivani tulla mukaan. Sitten tulikin jo kesäkuu ja conit sen mukana.

Tapasin Kisaragin ensimmäistä kertaa Desuconin cosplaynäytöksen jälkeen. Hän oli tätä ennen kertonut musikaalin miitistä, joka pidettäisiin Desussa. (Tapasin KiBin ja aloin ylistämään häntä edellisen vuoden FFFightin mahtavasta taidosta. xD Voi minua..) Koska en muistanut, monelta miitti pidettiin, en päässyt tapaamaan laumaa.

Animeconissa ei miittiä nähtävästi ollut, mutta tapasin Kisaragin uudestaan. Sain myös tietää, että the one and only KiBi oli mukana musikaalissa. Ajattelin mennä juttelemaan hänelle musikaalista, mutten uskaltanut.

Viimeinkin päätimme Kisaragin kanssa, että tulisin käymään Ropeconiin. Tulin yksin (ja melkein eksyin) ja pääsin viimeinkin tutustumaan osaan laumasta. Tapasin Nanin (Hakuro), Rewen (Smith), Kiran (John), Visan (Sniper) ja Sensunkin (Oliver) nopeasti. Maanantaina oli tarkoituksena aloittaa treeniviikko, joten hätäisenä soitin isovanhemmilleni ja pyysin viikoksi paikkaa yöpyä.

 Ja niin Minazuki löysi laumansa! Kaikki kiitos kuuluu Kisaragille! Kiitos aniki!!

© Rewe

Ei näytä sataavan vähään aikaan

Kuukauden aikana sain kolme pienempää roolia Minazukin lisäksi. Olin random villikoira ja random Moss-koira. Pidin erityisesti vuoristokoirakohtauksesta, koska sain Visan ja Nanin kanssa hiipiä yleisön ohi. Olin se, joka kävi ensiksi Akatoran kimppuun. Aaaaw yeah. Melkein joka kerta harjoituksissa minua sattui johonkin. Milloin Reta (Akatora) löi kyynerpäällä rintaan, milloin tömahdin pepulleni liian rajusti, milloin heittäydyin niin, että polvi osui ikävästi lattiaan. Teen tosissani, kun kyse on näyttelemisestä. Virheitä ei saa näyttää. Ihme ja kumma, esityksessä minua ei sattunut yhtään!

 Kuten Myyllä (Wilson), minullakin oli ääni kadonnut sinä viikonloppuna. Tosin minulle se ei ollut yhtä paha, koska lausuin kaikki neljä replaani muiden kanssa samaan aikaan: ”MITÄÄH?!” ”Me olemme Mutsun Valtiaat!” ”NIIN JUURI!” ”MAHDOTONTA!!” ja tietenkin murinaa, ärinää, Mutsu pissistelyä ja ohhohohohohoho -naurua. Itseasiassa pidin äänestäni, kun Mutsu -nauroin. Kuulostin siltä, että olisin hypännyt suoraan jostain animesta.

© JiiBee Älkää kysykö asennostani. En itsekkään, tiedä mitä teen. :D

Kiivetkää seinää pitkin!

Minä opin Minazukista paljon. Hän on selvästi jonkin sortin lastenvihaaja, hän saa turpaan Akamelta, Mutsut ovat oikeasti hänen veljiään, hän on veljistään ketterin ja omistaa hyvän ponnistunvoiman sekä hänellä ei ole paljoa karismaa. Ohohohoho!

Kiitos laumalle, josta tuli toinen perheeni.

Kiitos teille, jotka tulitte katsomaan ja tuitte esitystämme. Kiitos korvaamattomasta tunteesta, kun seisoimme kumartamassa ja kiittämässä teitä raikuvien aplodien edessä.

Kiittäen, kumartaen ja hymyillen

          Neenee/Minazuki

Collien tarina

Tervehdys, hyvät lukijat. Nimeni on Myy ja toimin Hopeanuoli!musikaalissa kertojananne, skotlanninlammaskoira Wilsonina. Normaalisti toisten elämiin, muutoksiin ja urotekoihin uppoutuvan kaikkitietävän kertojan urallani on nyt tullut aika kertoa jotain tavallisesta poikkeavaa: oma tarinani. Lue loppuun