Oūn vuorilla kaikui villikoiralauman voitokas ulvonta

(c) Isabella Fagerström

Hopeanuoli!musikaalin uusittu ja pidenetty versio esitettiin eilen sunnuntaina 15.07.2012 Animecon-tapahtumassa Kuopion musiikkikeskuksen konserttisalissa. Nyt ensimmäisiä kuvia on jo internetissä nähty ja Savon Sanomissa oli 13.7.  musikaalistamme artikkeli.

Kuvia & videoita ym. musikaalista meille saa jakaa Facebookin kautta, sähköpostilla ( hopeanuolimusikaali (at) live . fi ) tai vaikka tänne blogiin linkkaamalla. Kiitokset ihanalle yleisölle!

Musikaalin alku viivästyi hieman, joten loppupää sitten tuppasi myös venymään. Tästä Animeconille oli varuiksi jo huudeltu, mutta ainakaan minä en ole vielä tietoinen esityksen lopullisesta kestosta kaiken sen lava-adrenaliidin takia. Joitain pieniä viivytyksiä sattui muutamastakin (jokseenkin mikrofonin ym. kokoisesta) syystä, mutta se näkyivätkö ne yleisöön on sitten ehkä eri juttu.

Lauluja uudistetussa musikaalissa oli kaikkiaan kuusitoista, joista kahdesta oli reprise ja sitten Tuttu hajuhan on asia vielä erikseen. Kappaleet ovat saaneet kiitosta ja uusien kappaleiden sanat ovat tulossa pian verkkosivuillemme.

Kunniavieras Yoshihiro Takahashi (Hopeanuoli-sarjan luoja) kävi pyörähtämässä backstagellamme randomisti juuri ennen esitystä (tämä aiheutti hämmennystä muutenkin teatraalisen kaaoksen keskelle). Esityksen jälkeen sensei saapui uudelleen backstagelle, nyt ihan kunnolla meitä tervehtimään. Musikaalin pääjärjestäjänä tietenkin olin hirmuisen kiireinen ja koitin saada porukan siivoamaan backstagea ja laittamaan lavasteita kokoon – eli säntäilin vähän joka suuntaan asioita järjestellen. Ja kesken viiletykseni kuulin Myyn huutavan minua, pysähdyin ja katsoin olkani yli nähden Takahashin kasvot. Pakko myöntää, että pelästyin. Sitten säntäsinkin heti hakemaan lahjaamme Takahashi-senseille.

Lahjaan kuului leikekirja musikaalistamme. Leikekirjassa oli esittelysivut musikaalin hahmoista & näyttelijöistä (paljon valokuvia, japaniksi kirjoitetut lyhyet esittelypätkät), kappaleiden sanat japaniksi ja musikaalin elämänkaari kuvina – mukana oli kuvia ensimmäisitä koelauluista ja harjoituksista, piirrettyjä kuvia musikaalihahmoista, lavasteiden valmistuksesta (mm. Akakabuto, scrollit), maskeerauksesta, Traconin musikaalista, yhteiskuvia Takahashin kanssa, uuden version harjoituksista, sarjakuvia, maskeerauksista jne. Lisäksi omilla esittelysivuillamme ja muutamilla muilla sivuilla oli myös valokuvia omista lemmikeistämme ja musikaali lauman yhteisistä hetkistä. Lisäksi leikekirjassa oli paljon norsuja.

Tässä tehdään leikekirjaa Takahashille

Leikekirjan lisäksi annoimme senseille vihreän musikaalihupparin ja Komentaja dobermanni-fanipaidan. Takahashi tiedusteli lukumääräämme ja sanoi painattavansa Japanissa meille musikaalilaisille paidat. Olo oli tästä ehkä enemmän kuin otettu. ;;~;; Tämän jälkeen Takahashi signeerasi meille huppareita. Hopeanuolen esityspaistaankin tuli signeeraus ja sensei halusi vielä erikseen piirtää Kibille kuvan Hopeanuolesta signeerauksien + GINGA-tekstin kera. Kibi oli tästä suloisen hämillään – eteenkin kun ei tiennyt mitä Takahashi oli paperille kirjoittanut nimmarin lisäksi. Pienillä japaninkielen taidoillaan Kibi sai kuitenkin tietää, että teksti tosiaan oli GINGA.

Oli ilo huomata miten innoissaan ja mielissään Takahashi oli esityksestämme. Ja tämä ilo oli täysin molemmin puolista. Itse olin erittäin liikuttunut siitä, että sensei puhutteli minua roolinimelläni (Smith), kun kiitin hupparini signeereauksesta. Olin ainoa, jolle näin kävi. Tämä toi uskoni siihen, että ehkä roolisuoritukseni oli vastannut hahmoa hyvin, vaikka pelkäsin pahinta kun minulta ennen esitystä lähti ääni. Tästä voin ehkä kertoa lisää myöhemmin, jos siltä tuntuu…~

(c) Isabella Fagerström

Haluaisin kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana tällä yhteisellä taipaleellamme – sitten yleisön puolella, laumassa, Animeconin puolesta, Kuopion musiikkikeskuksen puolesta, avustamassa, tukemassa tai muutoin. Musikaalin tekijöille tämä on ollut ainutkertainen ja upea kokemus ja olemme halunneet välittää samat fiilikset ylisön puolelle. Toivottavasti piditte musikaalistamme!

Musikaalin taltionti on tulossa tulevaisuudedda Youtube-kanavallemme.