Oūn vuorilla kaikui villikoiralauman voitokas ulvonta

(c) Isabella Fagerström

Hopeanuoli!musikaalin uusittu ja pidenetty versio esitettiin eilen sunnuntaina 15.07.2012 Animecon-tapahtumassa Kuopion musiikkikeskuksen konserttisalissa. Nyt ensimmäisiä kuvia on jo internetissä nähty ja Savon Sanomissa oli 13.7.  musikaalistamme artikkeli.

Kuvia & videoita ym. musikaalista meille saa jakaa Facebookin kautta, sähköpostilla ( hopeanuolimusikaali (at) live . fi ) tai vaikka tänne blogiin linkkaamalla. Kiitokset ihanalle yleisölle!

Musikaalin alku viivästyi hieman, joten loppupää sitten tuppasi myös venymään. Tästä Animeconille oli varuiksi jo huudeltu, mutta ainakaan minä en ole vielä tietoinen esityksen lopullisesta kestosta kaiken sen lava-adrenaliidin takia. Joitain pieniä viivytyksiä sattui muutamastakin (jokseenkin mikrofonin ym. kokoisesta) syystä, mutta se näkyivätkö ne yleisöön on sitten ehkä eri juttu.

Lauluja uudistetussa musikaalissa oli kaikkiaan kuusitoista, joista kahdesta oli reprise ja sitten Tuttu hajuhan on asia vielä erikseen. Kappaleet ovat saaneet kiitosta ja uusien kappaleiden sanat ovat tulossa pian verkkosivuillemme.

Kunniavieras Yoshihiro Takahashi (Hopeanuoli-sarjan luoja) kävi pyörähtämässä backstagellamme randomisti juuri ennen esitystä (tämä aiheutti hämmennystä muutenkin teatraalisen kaaoksen keskelle). Esityksen jälkeen sensei saapui uudelleen backstagelle, nyt ihan kunnolla meitä tervehtimään. Musikaalin pääjärjestäjänä tietenkin olin hirmuisen kiireinen ja koitin saada porukan siivoamaan backstagea ja laittamaan lavasteita kokoon – eli säntäilin vähän joka suuntaan asioita järjestellen. Ja kesken viiletykseni kuulin Myyn huutavan minua, pysähdyin ja katsoin olkani yli nähden Takahashin kasvot. Pakko myöntää, että pelästyin. Sitten säntäsinkin heti hakemaan lahjaamme Takahashi-senseille.

Lahjaan kuului leikekirja musikaalistamme. Leikekirjassa oli esittelysivut musikaalin hahmoista & näyttelijöistä (paljon valokuvia, japaniksi kirjoitetut lyhyet esittelypätkät), kappaleiden sanat japaniksi ja musikaalin elämänkaari kuvina – mukana oli kuvia ensimmäisitä koelauluista ja harjoituksista, piirrettyjä kuvia musikaalihahmoista, lavasteiden valmistuksesta (mm. Akakabuto, scrollit), maskeerauksesta, Traconin musikaalista, yhteiskuvia Takahashin kanssa, uuden version harjoituksista, sarjakuvia, maskeerauksista jne. Lisäksi omilla esittelysivuillamme ja muutamilla muilla sivuilla oli myös valokuvia omista lemmikeistämme ja musikaali lauman yhteisistä hetkistä. Lisäksi leikekirjassa oli paljon norsuja.

Tässä tehdään leikekirjaa Takahashille

Leikekirjan lisäksi annoimme senseille vihreän musikaalihupparin ja Komentaja dobermanni-fanipaidan. Takahashi tiedusteli lukumääräämme ja sanoi painattavansa Japanissa meille musikaalilaisille paidat. Olo oli tästä ehkä enemmän kuin otettu. ;;~;; Tämän jälkeen Takahashi signeerasi meille huppareita. Hopeanuolen esityspaistaankin tuli signeeraus ja sensei halusi vielä erikseen piirtää Kibille kuvan Hopeanuolesta signeerauksien + GINGA-tekstin kera. Kibi oli tästä suloisen hämillään – eteenkin kun ei tiennyt mitä Takahashi oli paperille kirjoittanut nimmarin lisäksi. Pienillä japaninkielen taidoillaan Kibi sai kuitenkin tietää, että teksti tosiaan oli GINGA.

Oli ilo huomata miten innoissaan ja mielissään Takahashi oli esityksestämme. Ja tämä ilo oli täysin molemmin puolista. Itse olin erittäin liikuttunut siitä, että sensei puhutteli minua roolinimelläni (Smith), kun kiitin hupparini signeereauksesta. Olin ainoa, jolle näin kävi. Tämä toi uskoni siihen, että ehkä roolisuoritukseni oli vastannut hahmoa hyvin, vaikka pelkäsin pahinta kun minulta ennen esitystä lähti ääni. Tästä voin ehkä kertoa lisää myöhemmin, jos siltä tuntuu…~

(c) Isabella Fagerström

Haluaisin kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana tällä yhteisellä taipaleellamme – sitten yleisön puolella, laumassa, Animeconin puolesta, Kuopion musiikkikeskuksen puolesta, avustamassa, tukemassa tai muutoin. Musikaalin tekijöille tämä on ollut ainutkertainen ja upea kokemus ja olemme halunneet välittää samat fiilikset ylisön puolelle. Toivottavasti piditte musikaalistamme!

Musikaalin taltionti on tulossa tulevaisuudedda Youtube-kanavallemme.

Mainokset

Kolmannen joukkueen kapteeni

Olen yleensä kirjoittanut musikaalia koskevat tekstit yleisestä näkökulmasta ja sivuuttanut itseni sivuhenkilönä. Tällä kerralla ajattelin valottaa asioita henkilökohtaisemman näkökulman siivin.

Saanen siis esittäytyä, arvon kaunottaret ja kulkurit, olen Smith ja johdan kolmatta joukkuetta. Olen Smithin lisäksi myös Rewe, yksi pääpiruista musikaalin takana. Olen ehkä se pahin häsääjä, sillä juoksen mieluusti paikasta toiseen toimittamassa ja hoitamassa asioita. Musikaalissa tassun sivallukseni on kokoajan läsnä sanoituksien, äänimaisemien, grafiikoiden, repliikkien, käsikirjoituksen, lavastuksen ja kaiken sen muun seassa.

Olen eeppinen, koska Nani reppuselkää minua!

Minulle musikaalin taustatöiden tekeminen alkoi jo ennen kun kokosimme laumaa. Vannoutuneena Hopeanuoli-fanina olin katsonut kulttimaineessa rypevän leikatun Hopeanuolen jo pienenä ja silloinkin niin monta kertaa (toisinaan päivittäin), että osin repliikit ulkoa (ja osaan yhä). Varsinainen kiinnostukseni animeen sai kipunan juurikin Hopeanuolesta ja Pokémonin tullessa roihu poltti jo maata. Naapurin lapsien tai joidenkin muiden kavereiden kanssa leikimme Hopeanuolta ja muistan, että olimme nimenneet toisen Hopeanuolen veljistä Naruksi – tuntemattomasta syystä. Toisellakin saattoi olla nimi. Keksimme omaa tarinaa näille kahdelle koiralle, jota animessa ei enää näytetty.

Pitkäaikaisesta ja laajasta sarjan tuntemuksesta oli hyötyä, luonnollisesti. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että kaiken olisi voinut suoltaa paperille muistin varassa. Jokaista kohtausta suunnitellessa katsottiin animesta samaa kohtausta jankkaamiseen asti. Minuutti minuutilta, ele eleeltä, repliikki repliikiltä – siinä tuli pohdittua paljon. Musikaalin taustatutkimusta helpotti suuresti se, että Hopeanuolen leikkaamaton versio (aka suomidubattu nostalgia helmi) oli äkkiä saatavana DVD:llä! Nimittäin Suomalaisella kirjakaupalla oli kampanja, joka myi animea ja lasten suosikkeja DVD:llä. Hyllyköstä löytyi myös täyttä keräilykamaa: suomeksi dubatut Hopeanuolet DVD formaattiin ikuistettuna! Ne luonnollisesti ostin heti (Aleksanterinkadun myymälästä löytyivät 2&4 DVD:t ja loput löytyivät viimein ja onnekkaasti Isosta Omenasta Matinkylästä), samoin mangaa kertyi pinoittain. Leikkaamaton boxi löytyi jo hyllystä. Lavalle sopivaksi musikaaliksi muuttaminen vei tutultakin konseptilta aikaa ja hiomista jatkettiin harjoituksissa viimeistä viikonloppua myöten. Mutta onnekkaasti työmme oli hirmuisen hauskaa.

Takakansitekstejä oli vähän korjattu, mutta silti ne olivat legendaarisen sekavat.

Kun saavuimme Karakallioon ja ensimmäisiin koelauluihin, en voi kieltää että vatsassani hieman kiemurteli. Paikalla oli tuttuja ja tuki tuntemattomia kasvoja. Ensin mietin millaista tuomiota meille tulisi ylipäätään käsikirjoituksesta ja lauluista, mutta sitten huomasin että koe-esiintyjiä jännitti ehkä jopa meitä enemmän. Ilmapiiriä keventämään olimme suunnitelleet leikkejä ja muuta ohjelmaa (mm. pipareita). Ylipäätään koelaulujen jälkeiset harjoitukset alkoivat kunnolla hitsata porukkaa yhteen yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi ja se lämmitti mieltä niillä pakkasilla. Laulut olivat vielä hieman hakusessa, mutta niitäkin kokeiltiin.

Smithin rooli oli mielestäni minulle sopiva, sillä loppupeleissä mustavalkoinen kysymysmerkkirotuinen piski ei ole niin ylitsepääsemättömän tärkeä. Näin pystyin tekemään sen kaiken minkä tein ja sisäistää ohessa myös tämän naistennaurattajan. Jossain vaiheessa kyllä pelkäsin oman roolisuoritukseni puolesta, kun en siihen pystynyt niin paljon aikaa käyttämään kun ohjasin muita ja tein kaikkea muutakin sähköposteihin vastaamisesta lavasteisiin ja Hopeanuolen korviin… Musikaali toi mukanaan paljon stressiä, kun loppujen lopuksi oli vastuussa niinkin monesta asiasta kuin minä olin. Yleensä en stressistä ota paljoakaan itseeni saati en helpolla edes stressaa. Kuitenkin siinä heinäkuun tiimoilla tuli hetkiä milloin olisi vain halunnut huutaa keuhkonsa irti. Pahin murtuminen tapahtui yhden treeniviikonlopun keskellä ja vaikka siitä lisäkseni ei saanut tietää kuin Falcon (Riki) ja Kira (John), niin se siltikin tuntui naurettavan kamalalta.

Sad otter is sad

Tämä päänsäryn ja itkun sekainen ilta oli kuitenkin lohdullisesti se ainoa suuri ahdistuksen purkaus, koska yhä sen muistan. Muut eivät olleet niin lopullisen tärkeitä. Olin kuitenkin ehkä itse eniten yllättynyt tästä, sillä tosiaan yleensä en pahemmin stressaa saati asioiden (tai minkään) takia itke. Oli tämäkin tunneryöppyisä kokemus omalla tavallaan avartava, sanoisin. Kiistaa, kärhämää ja vastaan väittämistä sattui harjoituksissa lähinnä kun lauma alkoi käydä väsyneeksi huonossa hapettomassa tilassa päivän loppu puoliskolla. Monilla oli hermot kireänä useampaan otteeseen ja helteiset ilmat eivät pahemmin auttaneet. Mutta milloinkaan ei lopulta tullut sellaista fiilistä että eikö harjoituksiin olisi halunnut mennä, ihmisiä nähdä, olla yhdessä ja ennen kaikkea tehdä musikaali loppuun kunnialla.

Moni voi todistaa ja todeta sen että elin hahmossa myös harjoituksissa.

Vaikka itseäkin tuntui toisinaan se taakka painavan, niin yritin olla huomiomatta sitä ja keskittyä sen sijaan laumaan. Koska minulla ei ollut muuten aikaa harjoitella Smithin hahmoa, niin sisäistin asenteen ja räksytin rääväsuisesti harjoituksissa. No, toisaalta olen myös itse aika kova suustani, mutta osa menee musikaalin puolella Smithin piikkiin. Harjoitukset olivat varmasti kaikille jossain määrin rankkoja, vaikka ne olivat myös hurjan hauskoja. Itselleni koin hyödyksi se, että olen toiminut varhaisnuorisotyössä kerhonohjaajana ja leireillä isosena. Hyötyä oli tietenkin myös ripari-ikäisten kanssa toiminnasta rippileireillä, mutta laumasta tuli enemmän mieleen kerhot. Ei sillä että porukka olisi ollut joukko lapsia (vaikka kyllä sellaistakin välillä sattui), vaan kyse oli lähinnä minulle karttuneesta kokemuksesta ohjaajana. Parhaimmillani kerrankin yhdessä kerhossa leivoin muffineja noin kymmenpäisen lapsijoukon kanssa, joista kaikilla ei kananmuna kädessä pysynyt, ja sain tästä vain kehuja joten ei se ollut edes kaoottista. :D Kyllä sitä laumankin parissa piti kerrata hurjan yksinkertaisia sääntöjä siitä, miten omat jäljet siivotaan ja siivotaan myös muiden jäljet, koska ne ovat yhteiset jäljet!

Tunnetasolla laumasta tuli ikään kuin toinen perhe. Joukko mukavia ihmisiä, joiden kanssa oli mukava viettää aikaa ja joita mielellään lähti tapaamaan. Tietysti suurin osa vietetystä ajasta kului musikaalin parissa, enemmän tai vähemmän, mutta tuli siinä muunlaistakin laatuaikaa vietettyä. Uintireissut meren rannalla olivat hauskoja ja vedessä pelattiin ja laulettiin tietenkin Oikkua (Oi Ben). Yleensä se oli Viv (Hyena), joka rannalta huusi ”LAULAKAAAA!!~”. Syvällisiä ja muita juttuja tuli myös osan kanssa käytyä läpi oikeiden keskustelujen merkissä, joka sekin oli virkistävää. Musikaalin kaiken touhun ohella johdatin yhteen kaksi toisiaan kaipaavaa hauvaa, jotka eivät vain jostain syystä itse uskaltaneet tehdä asialleen mitään. Rakkaustarina kuitenkin pääsi alkamaan Desuconissa kaiken sen pitkän pohjatyön jälkeen. Sen arvoista se kuitenkin varmasti on, kysykää vaikka Kibiltä (Hopeanuoli) ja Nanilta (Hakuro). Muistan elävästi miten Nani kiljui ja punasteli, kun kerroin tehneeni tarkempia päätöksiä Hokkaido-tervehdyksen suhteen (kohta, jossa Hakuro kaataa Hopeanuolen maahan). Kibi oli tuolloin lomalla Itävallassa ja kun tämä ei ollut harjoituksissa niin pääsin pitämään Nanille asiasta oman kyselykävelyn. Rakkaus on mutkikasta, mutta kyllä tästä laumasta Amornuoliakin löytyy! Haha! Nanin ja Kibin seurustelu antoi uuden merkityksen termille Hopeanuoli!rakkaus!musikaali.

Väitättekö että minulla on viikset, eikun siis...

Musikaali mahdollisti kyllä sen, että tämän joukon oppi tuntemaan ja osaan pääsi tutustumaan syvemmin kuin ennen. Oli mukavaa kuulla kuinka ryhmämme sai kehuja osakseen niin ulkopuolisilta kuin laumalaisilta itseltäänkin. Yleensä teatteriporukat ja muut vastaavat eivät loppupeleissä ole olleet näin yhteen hitsattuja ja hyvällä ryhmähengellä varustettuja. Olen varmasti sen jo jossain maininnutkin, mutta mainitsen taas koska ei sitä turhaan voi hehkuttaa, että musikaali porukan avoimuus oli ehdottomasti se paras juttu. Jos joukkoon tuli uusi hauva, niin tämä otettiin avosylein vastaan. Itselläni on tunne siitä, että musikaali antoi minulle läjän pikkusisaruksia, joita minulla biologisesti on tasan 0 kpl. Nani ja Kibiäkin Kiran kanssa aloimme nimittää lapsiksemme, koska nämä harjoituksien aikaan usein meillä asuivat ja heistä tuli huolehdittua kuin omista hauvavauvoista. Tui tui.

Menee hempeilyksi tämä höpinä ja en ole edes päässyt Crossiin asti… Hups, anteeksi Ben! Niin! (KATSOKAA KUVA) Naurettavan hauskaa kolmiodraamaa tuli pidettyä harjoituksissa yllä ja milloin minä olin poikien vessassa piilossa vihaiselta Beniltä ja ties mitä. Lauman ainoalle naiselle olisi aina ollut vientiä ja kerran Crossille laulettiinkin porukalla ”Tuu mun vaimoksein” (samalla kun muut uroot yrittivät töniä muita edestään päästäkseen itse polvistumaan hurmaavan vaaleaverikön eteen…). Voi kuulostaa kahjolta meiningiltä, mutta eihän tälläisistä projekteista ilman hulluutta selviä. Toisinaan sitä sanotaan myös hauskanpidoksi. C;

Smith kiittää ja kuttaa tältä erää!

Suuren johtajan lauma ja sen kokoaminen

Oli syksy vuonna 2010, kun aloitimme Hopeanuoli!musikaali-projektin työstämisen. Oleellisena osana tähän kuului casting, roolitus. Hopeanuolessa on moninainen kaarti hahmoja ja tiesimme jo heti alkuun, ettemme kaikkia upeita, vihattavia, karismaattisia, legendaarisia ja karkeita koiria voisi tuoda osaksi musikaaliamme. Hahmojen paljous on tietyssä määrin rikkaus, mutta se saattaa kompastua ja lentää nenälleen kun sitä lähdetään lavalla toteuttamaan. Suurpiirteinen käsikirjoitus oli laadittu, mutta eli vielä ennen casting tilaisuutta suurien muutoksien alla kun emme vielä olleet varmoja mitkä hahmot saamme ja mitä emme.

Ensimmäiset ”koeulvonnat” järjestettiin Karakallion nuorisotalolla. Niihin haimme ihmisiä osallistumaan Internetin välityksellä – mainostamalla sosiaalisessa mediassa. Myös kaikille tutuille Hopeanuoli-faneille ja muille laulamisesta ym. kiinnostuneille lähti sana kiertoon. Lauantaina 18.12.2010 Espoon pienimmälle Nuta-tilalle saapui pieni joukko koe-esiintyjiä, tarkalleen yhdeksän (Reta, Pörrö, Nani, Kibi, Euva, Elina, Viv, Minna, Niko). Koe-esiintyjät viettivät aikaa keskenään leikkien merkeissä (mm. Upseeri käskee!) aina kun yksi heistä oli päätynyt mystiseen pikku huoneeseen koetuksen eteen. Pienessä huoneessa heitä odotti kauhistuttava näky…  (alapuolen kuva antaa viitteitä kokemuksesta)

Kira, Rewe ja Saara (kuva ensimmäisistä koeulvonnoista)

Huoneesta löytyi pöytä ja sen takana pällisteli kaksi karvalakkipäistä henkilöä, joiden välissä istui yksi hatuton henkilö. Nämä kolme olivat tilaisuuden tuomarit (Kira, Rewe ja Saara -kuvassa). Koelaulu ja -esiintymistilaisuus sisälsi kolme kohtaa, jotka olivat koelaulu (tai vaihtoehtoisesti esiintymisharjoite), improvisaatioharjoitus ja haastattelu. Koelaulukappaleena oli ensimmäisenä valmistunut ”Oi Ben”, jonka kokelaat saivat esittää omalla sovituksellaan. Saimme tästä hienoja ideoita lopulliseen versioonkin, vaikka suurin piirtein samoilla linjoilla kaikki olivatkin. Improvisaatioharjoitus oli seuraavanlainen:

”Me annamme sinulle kolme sanaa. Voit improvisoida niistä laulun, tarinan, esityksen, runon – ihan mitä vain haluat. Voit käyttää vain sanottuja kolmea sanaa, mutta sinun ei tarvitse. Laitamme sinulle soimaan taustalle musiikin, jonka aikana toteutat harjoituksen. Käytännössä voit tehdä mitä vain. ”

Kibin (Hopeanuoli) improvisaatio sanoista faija, taisto ja kosto.

Haastatteluissa tiedustelimme millaista roolia kukin oli hakemassa ja mitä he halusivat musikaalissa tehdä. Puhetta oli myös erilaisista osaamisista ja siitä, kuinka usein harjoituksiin kukin oli pääsemässä.  Kibi (Hopeanuoli) oli ainoa, joka tiesi tulevasta roolistaan jo ennen koeulvontoja. Koeulvontatilaisuus kuitenkin vakiinnutti Kibin paikan Hopeanuolena, sillä kaikki kolme tuomarinvirkaa toimittavat näkivät nuoressa miehenalussa kykyä, johon tämä vielä itse ei oikein uskonut tai luottanut.

Pientä roolia Jyväskylässä asumisensa vuoksi pohtinut Reta sai ehkä hieman hämmentyä, kun nimesimme tästä tiikeriveljeksistä vanhimman – Akatoran. Retan paperiin oli kauniin lauluäänen vuoksi kirjoitettu myös ”Fuji? Cross?”. Koe-esiintymisissä roolitus tuntui olevan yllättävän helppoa ja palaset loksahtivat monilta jo tuolloin paikoilleen. Ensimmäisistä koelaluista varmat roolit olivat Hopeanuolella, Akatoralla, Kurotoralla, Hyenalla ja Hakurolla. Meillä oli tuolloin myös ensimmäiset Ben (Niko) ja Cross (Minna), jotka molemmat pian kuitenkin jättäytyivät projektista ulkomaille muuttamisen ja kiireiden tähden. Myös meillä tuomariston edustajilla oli roolit: Kira (John), Rewe (Smith) ja Saara (Wilson). Euvalle mietittiin tämän toiveiden mukaisesti Bill:n roolia ja puhetta oli myös Akakabutosta, sillä Euvalla oli taitoa, jolla sellaisen asuin voisi toteuttaa.

*

Toiset koeulvonnat pidettiin kuukauden kuluttua (22.01.2011) ja niihin osallistui kahdeksan henkilöä, joista kolme (Elina, Euva ja Pörrö) olivat olleet mukana edelliselläkin kerralla. Uusina kasvoina tapasimme tuolloin Lotan, Sannin, Iiron, Jasminin ja Matin. Ohjelma oli sama kuin ensimmäiselläkin kerralla ja taas raikui Oi Ben.

Oi Ben – koelaulutilaisuus 22.01.2011

Toinen satsi oli astetta vaikeampi kuin ensimmäinen. Tiikeri trio sai kolmannen veljensä Lotasta, mutta muuten roolien päättäminen oli vaikeampaa. Matista oli suunnitteilla meille Riki, mutta kiireisen aikataulunsa vuoksi hän ei ollut vielä varma pystyisikö projektiin osallistumaan. Meillä kuitenkin alkoi jo olla hyvä kokonaiskuva siitä, millainen porukka olisi musikaalin ympärille rakentumassa.

*

Ensimmäiset harjoitukset pidettiin taas kun kuukausi oli kulunut (20.2.2011). Ne olivat ensimmäiset ja viimeiset yhden päivän harjoitukset. Niiden jälkeen kaikkiin harjoituskertoihin varattiin aina kokonainen viikonloppu. Tämä oli myös ainutkertainen visiittimme Vantaan puolella. Kyseisissä harjoituksissa kävimme läpi paljon paperiasia, teimme harjotteita ja pääsimme laulamaankin. Näihin harjoituksiin saapuivat myös tulokkaina Kristiina (Fuji/Musashi), Arttu ja Otso (Riki). Kristiina oli kuullut projektistamme Nanilta, Arttu Lotalta ja Otso Kibiltä ja Nanilta. Kristiinan toiverooli oli Fuji ja sen hän saikin, koska sopi rooliin täydellisesti niin upean lauluäänensä kuin kaiken muunkin puolesta (mm. animea katsellessamme totesimme että Kristiina vieläpä vain näyttää aivan Fujilta). Tässä vaiheessa Elinan, Iiron ja Sannin roolit olivat vielä mietinnässä, mutta päästyämme seuraaviin harjoituksiin ja Soukkaan niin jako alkoi kaikelta osilta selvitä.

Soukan nuorisotila tuli monille musikaalin myötä tutuksi. Siellä kaikille vakiintui nimikko roolit ja pian tiedettiin, että Elina oli Kisaragi, Iiro Moss ja Sanni Jaguar (Iiron ja Sannin roolitukset päätimme McDonaldsissa, heh). Myös Euvan rooli vakiintui kun hän luki ääneen Crossin osuuksia käsikirjoituksesta. Neiti oli loistava saluki ja siitä vain ei pääse ylitse (Huomatkaa: kommentin kirjoitti Smith).  Soukassa eri roolituksia lukemalla Kristiinalle tuli myös Musashin rooli.

Huhtikuun alussa saimme vahvistuksia kaivattuun rooliin, Sniperiin. Törmäsin Naomiin sattumalta  Manga Cafélla ja hän saapui seuraaviin harjoituksiin. Pian saimme joukkoomme myös Sensun, josta tuli ihana akrobaattinen Oliverimme. Myös ensi kertaa pitkästä aikaa Benin rooli sai kiinnostusta osakseen ja sitä lähti kokeilemaan Rika. Laumaan vahvistukseksi saimme myös Myyn, josta tuli meille uusi Wilson. Miksi näin? Saaralle oli selvinnyt, että hän pääsisi syksyllä opiskelemaan Skotlantiin ja sen tähden osallistuminen projektiin näyttelijänä ei ollut välttämättä mahdollista jos esityksen aikaan hän olisikin jo muuttanut Skontlannin maisemiin. Lisäksi poppooseen tuli vielä Yatsu sekä Thomas, joka otti valomiehen pestin. Äkisti meillä oli paljon uutta verta!

*

Munkkivuoren nuorisotalo Kameleontti tarjosi meille harjoitustilat loppukesäksi. Heinäkuun alussa saimme joukkoomme Visan (Chell), joka oli kuullut musikaalista coneissa ja lopulta törmännyt Fantasiapeleissä käydessään mainosjulisteeseemme. Kun kävin hänet harjoituspaikan ovelta hakemassa, kysyin suoraan haluaisiko hän mahdollisesti isomman roolin. Naomi ei ollut päässyt harjoituksiin pitkään aikaan ja Sniperin rooli oli liian iso, että sen olisi parilla viimeisellä harjoituskerralla saanut toimimaan uskottavasti. Visaa isompi rooli ei kauhistuttanut ja pian meillä oli taas upseeri. Myös Benin kohtalo oli taas vaakalaudalla. Henkilökohtaisista syistä Rika vetäytyi projektista ja olimme taas Benittömiä. Jos meillä olisi ollut näitä suurempia rooleja useampikin, niin niiden roolitus olisi loppupeleissä varmasti ollut mahdotonta. Benittömyys painoi kaikkia ja haimme ehdokkaita mm. Facebookissa. Loppujenlopuksi roolin sai Riikka aka ”Kurttu”, joks oppi vuorosanansa hälyttävän nopeasti että kaikki ihmettelivät suut pyöreinä ja mielet muikeina. Elina oli myös neuvotellut itselleen yhden veljen lisää ja Minazukiksi saimme Irenen eli Neeneen. Kaikkiaan Mutsun valtiaina esittäytyivät Elina (Kisaragi), Yatsu (Uzuki), Neenee (Minazuki) ja Viv, joka esitti myös Hyenaa, (Hazuki).

Alkoi todenteolla näyttää siltä, että lauma oli kasassa. Naomi sai Akamen rooli, joka musikaalissa toimi niin ninjasti, ettei kukaan tätä huomannut! Akame ja Oliver, joilla oli ehkä vähiten lava aikaa hahmoina, toimivat tärkeässä tehtävässä – lavastevastaavina.

Lopullinen cast näytti sitten tältä:

Hopeanuoli    Mikael “KiBi” Luotolahti
Riki        Otso “Falcon” Kirkkopelto
Cross        Elina “Euva” Pätsi
Ben        Riikka “Kurttu” Käkönen
Smith        Rewe “Smithu-sama” Fagerström
John        Kira “JohnnyDEPP” Yliperttula
Sniper        Visa “Chell” Tiitinen
Wilson        Myy “Myy” Lohi
Fuji, Musashi    Kristiina “Yashura” Kuusela
Akatora        Reta “Akareta” Inkeroinen
Kurotora    Minna “Pörrö” Huttunen
Chūtora        Lotta “Koala” Laajalahti
Hyena, Hazuki    Viliina “Viv” Kettunen
Moss        Iiro “Kivi” Järvi-Eskola
Jaguar        Sanni “Mossin poika” Kunttu
Hakurō        Oona “Nani” Paavilainen
Kisaragi        Elina ”Neko” Kaipainen
Uzuki        Jenni “Yatsu” Väyrynen
Minazuki    Irene “Neenee” Rautio
Oliver        Pinja “Sensu” Kinisjärvi
Akame        Oona “Naomi” Hokkanen

Mainittakoon vielä erikseen, että Visa teki myös Akakabuton roolin.

Mikä vaikutti erityisesti valintoihimme? No ensinnäkin ensimmäinen periaatteemme oli, että kaikki mukaan haluavat pääsevät tekemään projektia. Motivaatio ja into painoivat tietenkin vaakakupissa, mutta sitä kaikilta löytyi. Roolien suuruutta ja pienuutta määräsivät näyttelijöiden omat toiveet, harjoituskäynnit, karisma ja johtajien mielipiteet. Roolitukset perustuivat ensisijaisesti meidän järjestäjien päätöksiin, kunkin omiin toiveisiin ja sitten vielä lauman yhteiseen mielipiteeseen. Yhteishenkeämme alusta asti varmastikin ruokki se pieni seikka, että toivotimme iloisesti kaikki tervetulleiksi, jotka vain halusivat mukaan. on mukavaa myöntää, että olen ollut suuresti mukana näin mukavan poppoon kokoamisessa ja roolittamisessa.

Haukahduksin,

Smith (kolmannen joukkueenjohtaja)

Auu, tervehdys!

Tämä on Hopeanuoli!musikaalin blogin (Hopsu!blogi) ensimmäinen merkintä ja täten myös tervetulotoivotus kaikille teille! WordPress sivu & blogi toimii nyt Facebook-sivumme ohella, antaen vielä enemmän tietoa ja selkeämmin kuin Facebookin sivu. Avainsanoja ja kategorioita käyttämällä sisältö on hallinnassa ja helpommin saatavilla.

Ennen kaikkea kaikki halukkaat musikaalilaiset pystyvät osallistumaan blogin ylläpitoon ja luomaan tekstejä ym. Pelkkien kirjoitelmien lisäksi luvassa on runsaasti kuvia ja linkkejä kuviin, videoita sekä muuta faktoista henkilökohtaisiin mielipiteisiin.

Blogista saattanee myös selvitä ”what we’re up to next”, jos moinenkin kiinnostanee. :3

Haukahduksin,

Smith (kolmannen joukkueenjohtaja)